Mitä jos mua odottaa lapseton sinkkuelämä?
Viime aikoina olen tullut miettineeksi tulevaa. Olen pohtinut lyhyen ja pitkän tähtäimen tavoitteita ja toiveita – unelmiani tulevasta. Minulla on muutoshetki menoillaan, ja paljon uutta jännää edessä taas Suomessa. Onko siis tarkkaan tiedossa mitä tulevaisuudelta haluan ja jos on, niin mitä siltä toivon? Mitä musta tulee isona ja mitä sitten, jos en koskaan pääse elämään sitä toivomaani elämää?
Eräs 29-vee poikakaverini kertoi taannoin, ettei halua koskaan hankkia lapsia ja jos hänestä tulisikin isä, niin vasta adoptoimalla vanhempana pappana. Kaverilla on mielestään riittävästi puuhaa muutenkin, eikä hän näe itseään onnellisena lapsiperhearjessa. Hän on jopa niin varma kannastaan, että olisi valmis niin sanotusti katkaisemaan putkensa. Kuunnellessani häntä pohdin, millaista olisi äitiys ja olisiko seurusteleminen tällaisen ei-isätyypin kanssa niin kamala no-no. Jos kohtalo olisi enivei sama itselläkin.
Ajatus äitiydestä kyllä lämmittää mieltä ja toivon omaa muksua jota paimentaa – sitten joku päivä. Silti koen ongelmakseni sen, että olen mieleltäni levoton, minulla on seurustellessa taipumus ylianalysointiin, enkä muutenkaan meinaa pysyä aloillani. Mitä sitten teen, jos en koskaan saa lapsia ja päädyn ikisinkuksi?
Jos joku päivä herään viisikymppisenä ja totean eläväni ilman kumppania tai lapsia niin pärjäisinköhän, jos vaan hylkäisin katkeruuteni, hyväksyisin tilanteen ja ottaisin oiken asenteen itsenäisyyteeni? Ilman lapsia tai miekkosta pystyisin vapaasti panostamaan harrastuksiin, matkustaa lisää (!), enkä joutuisi koskaan peitellä raskausarpia. Voisin panostaa töihin ja luoda uraa oman näköisissä bisneksissä ja parantaa maailmaa. Voisin lähteä helpommin ulkomaakomennuksille ja tutustua kulttuureihin. Voisin tehdä niitä asioita, joita nautin tehdä. Hankkisin lisää unohtumattomia kokemuksis, enkä olisi riippuvainen kenestäkään. Ei tarvitsisi aikuistua ja muuttua tylsäksi kääkäksi. Olisi vapaa liitämään.
Mutta toivonko tuollaista elämää? Tilanteelle ei voi sitten enää mitään, jos siihen päätyy kaikkien päätösten ja elämäntilanteiden seurauksena. Uskon, että voisin silti elää onnellisesti ja haluan luottaa tulevaisuuteen. Ehkä prinsessatarinan tarkoitus onkin saada modernimpi ja tasa-arvoisempi päätös, ja ruusunenkin päätyisi elämään dynaamista uranaisen elämää ja muuttuisi oman Sinkkuelämänsä Samanthaksi.
Mikä harmittaa, on kuinka sana lapseton kaikuu edelleen negatiivisena ihmisten puheessa, ja kuinka usein katsotaan vinoon etenkin tietyn ikäistä naista, jos tämä on naimaton eikä hänellä ole omaa perhettä. Usein nähdään hyväksyttävämpänä olla naimaton ja perheetön mies – mutta onko hän tätä perheetöntä naista onnellisempi? Entä miksi naiset kärsii edelleen vanhanaikaisista mielikuvista, että jokaisen täytyisi tulla äidiksi? Jollekin lapsettomuus aiheuttaa harmia koska se on johtunut elämäntilanteista, toiselle lapsettomuus on ollut päätös. Joka tapauksessa aiheesta saa olla varovainen, sillä loukata voi sekä lasta toivovaa että sinkkuelämästään tyytyväistä viilettäjää.
Todellisuus on, että olen vielä nuori ja edessä on kaikki vielä mahdollista. Vielä ei tarvitse ahdistua. Eikä tarvitse edes valita joko tai, vauhdikas elämä vai lapset – jos sen aika tulee. Toivon kuitenkin, että kakaroiden hankkiminen tulee itselleni kohdalle luonnollisesti ennemmin tai myöhemmin, mutta yksin jäämistä pelkään enemmän. Silti haluan luottaa siihen ajatukseen, ettei sinkkuelämä viiskymppisenäkään olisi välttämättä mikään kirous. Jos miekkosta ja muksuja ei sitten tulevaisuudessa ole, niin ainakin saa käyttää varat itseensä ja vapaa-aikansa haluamiinsa harrastuksiin, sekä nauttia rakkaiden ystävien seurasta.
//What happens when one wishes to get a happy ending with the lovely husband and the kids ands the golden retriever, and never gets that? If one is as restless as I am, can it be sure that one will settle down at least at some point? I have been thinking about different scenarios of what can happen in the future and if being a single 50-yearl old, or older, would be that bad.
Pus