Off to Durban!

image.jpeg

Tää beibi lähtee just nyt upeita paratiisibiitsejä kohti!

On myönnettävä, että kulunut viikko on ollut hektinen. Viikonlopun jälkeen olen ollut töiden puolesta ties missä energia-, vesi- ja puusektorin tapahtumissa, ja hyvä kun olen ehtinyt tehdä niitä normaaleitakaan toimistotöitä saati siten jaksanut suunnitella omia menoja. Vauhti ei tästä hiljene, kiitos spontaanin päätöksemme lähteä pitkäksi viikonlopuksi Durbaniin!

Yritin pitää suunnitelmaamme hieman salaisuutena johtuen kaikista säädöistä, joita olemme läpikäyneet viimeisen viikon aikana. Alkuun oli kysymys kuinka matkustamme (autolla vai lentäen), missä yövymme (airbnb vai muu), ja kuka lopulta lähtee matkaan. Pelkäsin, että petyn, jos lähtisin liikaa biitsilomaamme mainostamaan, jos pläänit tyssääntyisivät johonkin hupsuun komplikaatioon. Onneksi ei.

Starttaamme siis juuri roadtrippiämme Ashleighn ja Solin kanssa (JEA!), ja illalla tapaamme perillä Julian ja Guiseppen, jotka saapuu kaupunkiin lentäen. Durbanissa meillä on vielä suuret kuviot auki, mutta emmeköhän keksi puuhailtavaa! Tulemme varmasti käymään kaupungin biitseillä, jossa ehkä kokeilen kuinka surffaus sujuu näissä pituuspiireissä. Durban on tunnettu Etelä-Afrikan suurehkon intialaisväestön kotikaupunkina, ja toivottavasti käymme myös syömässä jossain ihanassa intialaisessa. Suurimmat nähtävyydet on kans tietty tsekattava ja emmeköhän mennä illaksi vähän bailaamaankin.

Blogi tulee valitettavasti pysymään hiljaisena viikonlopun yli, mutta seuraa seikkailuja sillä välin snäpissä ja instassa tunnuksella ainomathilda! Siitä kiitos ja anteeksi etukäteen, sillä välillä innostun aika paljonkin siitä snäppäilystä!

image.jpeg

Meno jatkuu muuten vauhdikkaana, koska reissailu ei jää pelkästään tulevaan viikonloppuun: sunnuntain jälkeen mulla on vain kaksi päivää, ennen kuin lähden kohti Kapkaupunkia ja Stellenboschin viinitiloja. Pysykääpäs siis kuulolla <3

/Just casually informing, that I am on my way to spend an amaaazing long weekend in Durban! I first didn’t want to talk too much about our spontaneous plans to go to the city as we had some troubles in organizing the trip. First we couldn’t decide on where to stay and then how to get to the city, but eventually everything sorted out and now our little Durban-team has grown from three people to five! I’m sooo excited. We’ll be enjoying the sun at the beach and probably we’ll party a bit as well. The blog will be down for couple days but meanwhile follow me, ainomathilda, on Snapchat and Instagram.

Pus

Suhteet Ystävät ja perhe Matkat

5 AM, good morning Joburg

IMG_2360.jpg

Ennen muuttoani 15 000 kilometrin päähän etelään, kauhistelin jo ajatusta paikalliseen rytmiin sopeutumisesta. Työhaastattelussa ajattelin, ettei siinä ole mitään ihmeellistä, kun pomoni kertoi paikallisten kuntosalien ruuhka-ajan olevan kello viideltä. Ajattelin, että samahan se on Suomessa. Noustaan aamulla seiskalta, tähdätään töihin about kasiksi tai ysiksi, päästään vapaalle viiteen mennessä.

Sitten tajusin, ettei pomoni tarkoittanut ruuhkan olevan iltaviideltä. Täällä tyypit nousee ylös aikaisin ja puuhastelee jo aamuviideltä. Kaikki tapahtuu täällä pykälän aikasemmin, kuin Suomessa.

IMG_2369.jpg

Aamuihin on looginen syy: ihmiset heräävät ollakseen liikkeellä valoisana aikana, ehtiäkseen turvallisesti töihin ja takaisin kotiin ennen pimeää. Toki kesäaikana (joulukuusta maaliskuuhun) on myös kuuma päivisin, jonka takia aamuisin on mukavan viileää tehdä mitä lystää. Niin – eikä pidä unohtaa sitä, että johannesburgilaisia piinaa hadadaiibisten järkyttävä öinen meteli. Desibelejä pääsee linnuilta vähintään 120, kun linnut päättää aamuöisin ruveta kirkumaan, herättäen syväunisimmatkin ihmiset.

Hadadaiibis. Siinä muuten lintulaji, jonka voisi mielestäni vapaasti hävittää.

Eikä se ole vieläkään vitsi, että täällä on turvatonta auringon laskun jälkeen. Siitä kertoo kaikki ne tilastot, joiden mukaan rikoksien määrät eskaloituu ilalla Etelä-Afrikassa. Maassa, jossa sattuu 50 murhaa päivässä. Moni paikallinen onkin rikollisuudesta jopa enemmän peloissaan kuin useampi ulkomaalainen. Syytä olisi.

Aikainen aikataulu johtaa siten moneen asiaan. Kuntosalit ruuhkautuu aamuisin ja moni tapahtuma alkaa aamupäivästä. Liikenne tukkiutuu Sandtonin bisneskeskuksessa aamuseiskalta ja iltaisin neljän viiden välillä. Viikonloppuisin viimeiset kuntosalin tunnit alkaa yhdeksältä. Olen myös tähdännyt useana kertana ilmaiseen lähiklubini Park Runiin, mutta lenkin ajoittuminen aamuseiskaan sunnuntaisin on tuonut omat haasteensa osallistumiseen. IMG_2337.jpg

Aikaisin puuhastelussa on silti hyvät puolensa. Johannesburgissa on joka viikonloppu häppeninkejä: suurpiknikkejä puistossa, viikonloppumarkkinoita ostoskeskuksissa tai katufestareita hipsterkaupunginosissa, kaikki nämä ajoittuen aamupäivään. Tapahtumissa on yleensä aina omanlaisensa rento bilemeininki, mitä en ole nähnyt muualla. Ihmiset eivät häpeille juoda puistoissa tai sunnuntaimarkkinoilla drinksuja baari-illan sijaan keskellä päivää ulkosalla, kaveri- tai perheporukalla. Täällä ihmiset bailaa mielellään auringon valossa, vaikka muut näkisivätkin. Ei tarvii odottaa iltaan päästäkseen tuulettumaan ja reivaamaan!

Nautin paljon tästä asenteesta ja rakastan sitä, kun voin ”bileiden” jälkeen tulla vaikka pienessä hiprakassakin kotiin, halutessani mennen jo kymmeneltä nukkumaan. IMG_2371.jpgIMG_2385.jpg

Pikkuhiljaa opin paremmin paikalliseen rytmiin ja herään jo ennen seitsemää – myös kiitos niiden kuuluisien lintujen. Koska aurinko paistaa aikaisin, ei hirveästi haittaa herätä jopa automaattisesti silloin auringon noustessa. Kunhan vaan muistan, että halutessani enemmän unta, menen ajoissa nukkumaan. 

Ja ihan vaan ettette luule mun juksaavan, liitän oheen kuntosalini (Virgin Active <3) aikaisimpien jumppien aikataulun. Saa nähdä tuleeko minusta sen verta paikallinen, että joskus pääsisin puoli kuuden spinningiin.

Ehkä kuitenkin aloitan siitä sunnuntain aamuseiskan lenkistä.

image.jpeg

/I still find it hard to believe how early people wake up in this country and in my home city. Like seriously – why do you have to organize things liks park runs on Sundays at 7 am? This is at least the case in Wanderers Club, where they organize the runs closest from my place. These early mornings are due to the sun rise already around 6 am in Joburg and sun set at 6 pm. People try to make the best out of light and obviously, being round and about preferably during the day is also a question of security. South Africa is still a country where 50 people are murdered every day. But then there are those things I like. Some happenings are pretty nice being organised in the day time like weekend picnics, markets and festivals. The athmosphere is lovely and you can enjoy ”daytime parties” here, something uncommon at least in Finland.

Pus

Puheenaiheet Matkat Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta