Koskenlaskua Etelä-Afrikassa
Kyllä – Etelä-Afrikasta löytyy vielä vettä, että siitä riittää virtaamaan jopa kovaksi virraksi. Siten kun näin, että Internations järjestää raftingiä Parysissa, en kauaa harkinnut ennen kuin jo ilmottauduin osallistujaksi tapahtumaan.
Tuntuu toki hupsulta, että tein kahtena peräkkäisenä viikkona miniretken Etelä-Afrikan Pariisiin, kun muun muassa Johannesburgissa kaksi vuotta asunut kollegani ei ole edelleenkään käynyt koko seudulla. Mutta jos hyvää porukkaa on menossa harrastamaan koskenlaskua, kun lisäksi sää näyttää aurinkoa ja 30 astetta, niin ei kai sitä nyt kotiinkaan jäädä homehtumaan! Olen aikaisemmin harrastanut koskenlaskua Keski-Euroopassa ja viime vuonna jokuseen otteeseen Perussa ja Ecuadorissa, ja nyt pääsisin kokemaan millaista on meno Etelä-Afrikassa.
Alkuun käytiin oppaan kanssa läpi perinteiset komennot, ja saimme pientä briiffiä siitä, mitä tuleman pitää. Tällä kertaa aiempiin kokemuksiini nähden oli erilaista se, että kumiveneissä ollaan kaksin, eikä voi luottaa muihin jos alkaa väsyttämään. Molempien olisi tehtävä duunia ja yhteistyötä päästäkseen eteenpäin.
Ja kyllä meille kerrottiin myös matkan vaaroista. Enimmäkseen kivistä ja krokoista. Krokotiileistä ei tulisi olemaan huolta, sillä meille kerrottiin, että Vaal-joen krokotiilit on kasvissyöjiä, ja ne syö vain valkoisten lihaa. Ihan hauskaa, joo. Niin mitäs me tyypilliset suomalaiset tässä tilanteessa?
Yhdistimme lopulta reippaat mielemme ja yhteiset powerimme etelä-afrikkalaisen Nkulin kanssa, ja meistä muodostui aikamoinen tehotiimi. Laskimme alas putouksia ensimmäisten joukossa. Meininki oli raffia, kun tulimme läpi suurimmat Whiplash– ja Paradise-putoukset, ja heti alkuun jo laskettiin vaativin Big Daddy-lasku. Selvisimme kuitenkin kaikista koskista ongelmitta, ilman yhtäkän läheltä piti -tilannetta että olisimme kaatuneet veteen. Okei – kyllä me pari kertaa jäätiin kiville jumiin.
Meno oli varsin kosteaa ja kiittelin edelleen aurinkoisena jatkuneita kelejä. Nyt paikallisen syksyn alettua virtaus ei joessa ole nopeinta ja vesi on kylmää, mutta aurinko lämmitti nopeasti pienten suihkujen jälkeen. Opin Nkulilta jopa vähän zulua, ja jokaisen suoritetun laskun jälkeen huusimme siyinembile, we did it.
Koskenlasku kesti koko aamupäivän, ja kolmen tunnin melonnan jälkeen ei olisi jaksanut enää mitään. Koska virtaus ei ollut kovimmillaan tähän vuodenaikaan, joutui välillä käyttämään paljonkin voimia päästäkseen eteenpäin. Minä sain takana istuvana (”voimakkaampana”) olla suuntaa-antava kapteeni, kun edessä olevan tehtävänä oli tunnistaa vaara ja suunnistaa. Kolmen tunnin aikana meillä oli vain yksi vesi- ja suklaatauko, kun taas mentiin.
Aikaisen herätyksen ja pitkän melontasession jälkeen kaikilla oli jäätävä nälkä, ja menimme poppoona paikalliseen O’s-ravintolaan raftingin jälkeen. Kolmen maissa iltapäivällä silmäni ei nähneet enää menussa muuta ruokavaihtoehtoa kuin pizzaa, ja valitsemani frutti di mare oli enemmän kuin paikallaan rankan fyysisen koettelemuksen jälkeen.
Päivä oli superhauska ja nautin kivasta ja rennosta expat-seurasta. Parasta Internationsin tapahtumissa on ne mielenkiintoiset keskustelut, joita voi käydä ainoastaan tällaisessa vapaan avoimessa monikulttuurisessa piirissä. Mua tullaan vielä näkemään näissä merkeissä!
PS. Onneksi ei nähty yhtäkään krokoa matkalla. Näimme kyllä kaksi valtavaa water monitoria, jotka oli vasta pieniä vauvoja, vain kaksimetrisiä jättilaisvaraaneja. Nämä liskot on Afrikan suurimpia, ja voivat kasvaa joskus jopa seitsenmetrisiksi. Näimme liskot rannassa, mutta joskus ne saattavat päätyä veteen ja kuulemma kerran, oli varaani hypännyt pahaa aavistamattomien melojien kumiveneeseen! Onneksi liskot eivät ole myrkyllisiä tai kauhean vaarallisia, elleivät lähde kynsimään terävillä kynsillään, joita ne käyttää kiipeilyyn ja itsepuolustukseen.
PPS. Ihanin lauantain tapaaminen oli neliviikkoisen jackrusselpennun Milon kanssa. Oli sydän sulaa!
/On Saturday I joined the Internations team and headed north to experience rafting in Parys. I felt funny going to the town for the second weekend in a row, but I just couldn’t say no to a fun and sunny day outdoors with cool people. We enjoyed three hours of paddling under the African sun and it was a blast getting down the rapids. The rafting was different to the rafting I’ve done previously in Latin America and Europe, as we were only two in the boats, and it meant more physical work and cooperation with the partner in the boat. All in all the day was so much fun and I returned home with sore muscles, a nice tan and new friends.
Pus
Pont de Valin ravintolailtaan kuuluu myös ilmainen kuvaussessio, josta jää porukalle muisto illasta.
