Viime vuonna lähdin maaliskuussa vaihtoon Peruun, ja nyt olisi taas seitsemän kuukauden ulkomaanjakso tiedossa. Viime vuonna oli helppoa: koulu hoiti kaikki suurimmat säädöt ja vaihtareille jäi vain hankittavaksi lennot, kämppä ja viisumit. Lähdin matkaan toisen vaihtarin kanssa ja saimme asunnon kommuunista. Oli selvää, että tapaisimme koulussa ja kotona muita expatteja ja saisimme kavereita. Lähdin vaihtoon avoimin mielin, ilman suuria odotuksia. Matkustin paljon. Ei ollut tietoakaan kulttuurisokista.

Nyt lähden yksin reissuun ja duunipaikan varmistuttua olen selvitellyt asioita all by myself. Viime vuonna ei oikein edes jännittänyt, mutta tänään lähdön aattona kieltämättä mietityttää tietyt jutut ja jopa vähän pelottaa. Viikonlopusta lähtien olen heräillyt öisin. Pohdin etenkin kahta asiaa.

Mitä jos jään yksin? 

Mitä jos minut ryöstetään tai raiskataan? 

Sosiaalinen puoli Etelä-Afrikassa on häirinnyt minua paljon. Tiedän, etten ole niitä hiljaisempia tai vähiten aktiivisia tyyppejä, mutta asia kummittelee takaraivossani. Olen aina saanut ystäviä, missä vaan olen pyörinytkin. Mutta mitä jos päädynkin yksin nurkkaan nyhjöttämään, yli 10 000 km päähän perheestäni ja lähimmistä ystävistäni? En tunne ketään Johannesburgissa, paitsi kämppikseni ja pomoni. Olemme toimistollakin vain kahden. Missä muka automaattisesti tapaisin ihmisiä?

Enkä kiellä, etteikö tuleva kotimaani ole vaarallisena pidetty paikka, ja melkein ärsyttää, kuinka puolitututkin jaksaa muistuttaa asiasta. Tietenkin pidän varani, olenhan tietoisesti hakenut maahan töihin maan rikollisuuden ja riskit tuntien. Mutta ei se estä miettimästä näitä asioita kriittisesti myös mielessäni. Inhoan ajatusta siitä, että minut ryöstettäisiin heti ekana päivänä vieraassa ympäristössä. On minut kerran jo ryöstetty aseella uhaten, eikä se ollut muuten kivaa. Mitä oikein otan mukaan puoleksi vuodeksi, jos kaikki viedään?

Mutta maassa maan tavalla. Uusi ympäristö tietää uusia seikkailuja ja uuteen kulttuuriin tutustumista. Erilaiset ajatukset pyörii kallossa, kun lähden ensimmäistä kertaa täysin yksin maailmaan. Innolla mä olen lähdössä, mutta myönnän, että vähän jänskättää. Onneksi on olemassa erilaisia expat-ryhmiä, johon liittyä. On vain itsestä kiinni, että aktiivisesti hakeutuu porukoihin tutustuakseen ihmisiin.

Tai ehkä vaan liityn Tinderiin.

Palailen näihin ajatuksiin myöhemmin, kun pääsen perille ja tiedän mitä tuleman pitää. Halusin tuoda esiin sen, ettei lähtö aina ole pelkkää pilvissä hyppelyä. Mutta no worries, kyllä mulla tulee olemaan aika pirun hauskaa!

/Last year when I left for Peru everything happened pretty easily. I left with another Finnish exchange student and we met so many incredible guys. I left for the exchange with an open and curious mind. Now I leave alone and I’ve had to prepare all the stuff truly on my own. I have been worried whether I will meet people and get friends. Whether I’ll get robbed or even raped. I won’t meet people automatically in my job and moving around in the city is a bit dangerous. But seriously thinking, I’m sure I will be alright.

Pus