Pistä sit puol vuotta pakettiin
Eilen sen aloitin – pakkaamisen. Jäljellä enää nelisen viikkoa Afrikka-Ainon seikkailuja, ja torstaina alkaa laiffi matkalaukusta käsin. Seuraava viikko menee kotisohvalla nukkuen, kun luovutan oman huoneen seuraajalleni. Kaikki mahdollinen menee matkalaukkuun ja tarpeelliset kamat rinkkaan. Ensi viikon torstaista lähtien kun työni päättyvät (snif), tulen asustamaan dormeissa ja trooppisessa bungalowissa, kun lähden pienelle reppureissukeikalle. Kun palaan, jää vain jokunen hassu päivä kaupungissa, kunnes OR Tambon lentokenttä ja Suomi kutsuu.
Pienenä sitä kyseli miksi aika tuntuu menevän aina vaan nopeammin ja nopeammin. Kenelläkään ei ollut kysymykseen vastausta, enkä tiedä sitä vieläkään. Kuten silloin, en nytkään voi käsittää kuinka nopeasti olen tullut tähän pisteeseen. Vastahan saavuin yksin uutuutta jännittäen Johannesburgiin! Pelon- ja innonsekaisin tuntein on tapahtunut – huolimatta parista pienestä vastoinkäymisestä – niin paljon paljon hyvää, ja nytkö sitä pitäs sitten paluuta miettiä ?
Mitä kaikkea onkaan ehtinyt tapahtua…
Maaliskuussa saavuin intopiukeena maahan Istanbulin reissun jälkeen. Vietin aikaa tutustuen Johannesburgin saloihin: kävin Apartheid-museossa, testailin Uberin toimivuutta ja liityin Internationsiin, jonka kautta tutustuin expatteihin. Vietin pääsiäistä randomisti mauritiuslaisten kanssa katolilaisessa messussa. Olin epävarma mitä tuleman pitää ja pelkäsin hieman yksinäisyyttä.
Huhtikuussa löysin jo ikäistäni seuraa ja biletin McKinseyläisten sisäpiiripippaloissa. Vietimme lauantaita tyttöporukalla viinifestareilla, sitten Soveton townshipissä ja lähdimme porukalla Durbaniin. Kuun lopusta olin Kapkaupungissa, jossa juhlimme vappua ihanaisen Mian kanssa. Ei jäänyt paljon aikaa murehtia miten mulla menee kun viiletin tyylillä ja vauhdilla paikasta toiseen.
Toukokuu meni hujauksessa työkiireiden lomassa. Törmäsin yhteen suomalais-saksalaiseen jäbään, ja tämän kutsuttua mut pariin otteeseen ulos kavereidensa kanssa sain eksponentiaaliseen määrään kavereita ja löysin oman porukan. Jätkä kertoi ensitapaamisella tuntevansa kaikki joburgissa, eikä hänen väitteensä pettänyt. Myöhemmin kuusta afrikkatotuus löi kasvoihin kun valitettava laukkuryöstöni tapahtui.
Kesäkuussa, puolivälissä afrikkaelämääni, mama ja papa saapuivat ja vietimme huikean viikon itärannikolla. Pari päivää meni St Luciassa ja Hluhluwen kansallispuistossa, josta valuimme Durbaniin. Bongailimme antilooppeja ja muita metsän elukoita. Takaisin bisneksissä vietimme yhdessä vielä viikon nauttien kulttuurista ja rafloista, ja tuli siinä parit extrakilotkin lihottua.
Heinäkuussa olin paljon yksin toimistolla ja myös sairastelin talviflunssaa suomen keskikesän aikaan. Bileitä riitti, kun minut kutsuttiin synttäreihin, läksäreihin ja tapas-pippaloihin. Hytisimme Joburgin yöpakkasissa mutta onneksi päivisin aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja viikonloppuisin saattoi jopa saada brunaa pintaan.
Sitten tuli ja meni elokuu. Oli Mosambikin seikkailuviikkoa hippien kanssa, afrikkalaisia rapujuhlia, synttärikutsuja ja ex tempore illanistujaisia. Houstasin peräti kolmea Mosambikin tuttuani Johannesburgissa, ja kävimpäs myös kääntymässä Pilanesbergin safarilla. Johannesburgin kevät alkoi vihdoin, juuri ennen muistutusta siitä kuinka pian syksy itsellä koittaa jälleen …
En ala voivottelemaan Afrikka-Ainon meiningin päätymistä sen enempää, koska nyt on tärkeämpiä asioita hoidettavana. Vielä haluan ehtiä puuhastelemaan minkä ehdin kaupungissa, nähdä frendejä vikaa kertaa ja nauttia suurkaupungin sykkeestä. Pitäisi ehkä kans varailla pari yöpaikkaakin sieltä SANSIBARISTA, jonne tähtään parin viikon päästä.
Niin – ja kerroinko, että menen sitä ennen myös uudestaan Kapkaupunkiin?
Painan menemään lokakuulle asti sillä kamalla kun jaksan repulla kantaa, eli nyt ne vähemmän tarpeelliset suoristusraudat, paksut takit ja kuorintavoiteet laukkuun B ja tarpeellisemmat aurinkorasvat, hyttysmyrkyt ja flipflopit laukkuun A. Jos aikani on mantereella vähissä, niin nyt otan siitä parhaan irti!
Pus
Olipa kerran suomalainen, hollantilainen ja etelä-afrikkalainen flikka, sekä auto täynnä ruokaa ja litratonkittain vettä. Tytöt päättivät, että oli tullut aika poistua kaupungin vilinästä ja mennä lauantai-iltapäiväksi nauttimaan ulkoilmasta piknikille. Sitähän he eivät osanneet odottaa, että piknik-päivästä kehkeytyisi aikamoiset suurkekkerit yhdessä parin muun tyypin kanssa.
Erinäköistä ja -väristä populaa oli kuin pipoa, ja osa oli tullut jo aamukasista paikalle valitsemaan parhaat spotit. Muihin festareihin verrattuna olin yllättynyt, kuinka rento tunnelma Joburg Dayssä oli. Tuntui kuin olisimme järjestetysti kerääntyneet valtavana massana kaupungin suurimmalle piknikille, ihan vaan yhdessä chillaamaan ja kuuntelemaan taustalla soivaa livemusaa. Moni näytti tulleen paikan päällle perheensä kanssa, eikä mistään örvellyksestä ollut tietoakaan. Oli kylmälaukkua, retkituoleja ja aurinkovarjoja.
