Syksyn 2026 kuulumisia
Mulla on taas ollut ihan hirveen kiire syksy, kun kouluhommat painaa päälle ja töiden takia tulee istuttua koneella ihan riittämiin. Tässäpä kuitenkin lyhyesti syksyn 2026 kuulumisia ja reissuja 🙂
Koulutusretki Porvooseen
Syyskuun alussa käytiin viikonloppureissu yhdistykseni Tampereen Seudun Pro Ry:n kanssa Porvoossa. Menomatkalla pysähdyimme Dammenbergin suklaatehtaalla ja mukaan tarttui tietenkin suukkoja ym. muuta makeaa. Porvoossa yövyimme Runo hotellissa. Olin kuullut Runosta kovasti kehuja, ja paikka osoittautui kyllä niiden arvoiseksi! Ruokailut meille oli järjestetty hotellilla ja yläkerran kellarisauna oli ihanan viihtyisä rentoutumiseen. Koska kyseessä oli koulutusreissu, aiheena oli teknostressi, eli ”työhyvinvointi teknologian kyllästämässä työelämässä”. Aihe ja puhuja Laura Bordi olivat tosi mielenkiintoisia.






Runohotellissa aamupalamunakkaan sai valita erilaisista vaihtoehdoista listalta. Kuvassa uppomunaa savulohella.
Tampere Maraton
Syyskuun alussa käytiin juoksemassa kaverini Eeva kanssa Tampere maratonissa puolimaratonit. Maratoniin valmistauduin juoksemalla pääosin 3-10 km lenkkejä kesällä, elokuussa kävin pari 12-16 km lenkkiä. Minulla ei ollut mitään tavoiteaikaa, koska haluan nauttia juoksusta ja kisafiiliksestä, enkä juosta ns. aikaa vastaan tai kilpailla. Juoksuaikani oli 2:19, mihin olin tyytyväinen. Juoksun aikana alkoi satamaan, mitä olin hieman pelännytkin. Lopulta sade ei kuitenkaan tuntunut pahalta, koska juostessa tuli lämmin, eikä kengätkään alkaneet hiertämään tms. Ilma pysyi kohtuu lämpimänä 🙂 Reitti oli Tampereen maratonilla kiva ja juoksun jälkeen tarjoiltiin vielä keittolounas.



Oulun Varikkopamino
Puolimaratonin jälkeen lähdimme äidin kanssa äidin asunnolle Muhokselle, josta tein etätöitä. Muhoksen reissulla kävimme metsätontillamme Pikkaralassa, moikkaamassa äidin siskoja palvelutalossa/terveyskeskuksessa Temmeksellä ja kävin myös moikkaamassa Oulussa kaveriani. Hänen kanssaan kävimme Varikko panimolla syömässä ja ostoksiakin tarttui mukaan 🙂


Varikkopanimossa valikoimaa riitti ja syötiin perinteisesti pizzat, koska niistä paikka on tunnettu 🙂


Jämsän saunakylä
Muhoksen reissun jälkeen pääsimme vihdoinkin käymään Jämsän saunakylässä. Olemme tänne suorastaan himoinneet pääsevämme ja nyt se sitten tapahtui! Tykkäämme isosiskoni kanssa kumpainenkin saunomisesta ja myös hänen lapsensa olivat mukana. Jämsän saunakylään kannattaa varata mukaan saunatakki- ja lakki, pefletti, hyvät kengät (koska maa voi olla paikoin todella liejuinen) ja tietysti uikkarit. Parkkipaikka oli ihan täynnä autoja (vaikka oli syyskuun puoliväli!) ja aluksi vähän säikähdimme, että mahtuuko sinne edes. Onneksi hyvin mahtui. Välillä jouduttiin hieman jonottelemaan & kiertelemään saunoissa, koska ne olivat täynnä, mutta saunoja kyllä riitti!






Synttärit Lopella Minivilla Peikonpesässä
Syyskuun loppupuolella juhlimme 39 vuotissynttäreitä ja sen päätimme tehdä luksushuvila Peikonpesässä Lopella siskoni perheen kanssa. Olin jo useamman kerran nähnyt tästä kohteesta mainoksia Bookingin kautta (se aina tyrkyttää minulle tietysti mainoksia kaikenlaisista hienoista paikoista!) Mökki sijaitsi vesistön rannalla ja siellä oli peräti kaksi saunaa ja ulkoporeallas. Oli ihana päästä saunasta suoraan järveen uimaan ja porealtaaseen lillumaan. Peikonpesässä oli ison mökin lisäksi käytössä ulkona lasi-iglu, missä oli hyvä nukkua :) Suosittelen lämpimästi paikkaa!






Peikon pesäilyn jälkeen paluumatkalla pysähdyimme jälleen Alvettulan kyläkaupalle pizzoille. Edelleenkään paikka ei onnistunut tuottamaan pettymystä, vaikka kyläkaupan nimikko erikoisoluet olikin loppu. Däm! Tarvii taas tulla uudestaan! :D Virallinen syntymäpäivämme oli maanantai, joten järjestin vielä kotona pienet kahvittelut jossa tuli käymään kavereita :) Synttärilahjaksi sain mm. Polkupyörän! Kävinkin tällä vetäisemässä heti se seuraavana viikonloppuna Sahalahdessa pyöräilyreissun, eli n. 37 km. Hyvin kulki, vaikka jälleen vesisade tuli niskaan.
Syksyn aikana kävin tai kävimme kaveriporukalla vielä mm. Sienessä, lätkämatsissa & syömässä, kaksoissiskon mökillä laulamassa karaokea, isosiskon mökillä Juupajoella (ja samalla reissulla Mäntän taidesaunassa), Suttisen tilalla Hämärät illat – tapahtumassa, Halloween ysäri risteilyllä Tallinnassa ja saunalautta Floussa brunssilla ja saunomassa.












Nyt kun tätä blogipostausta katsoo, niin eipä ihme, ettei ole ollut aikaa taas blogia juuri päivitellä :/ Tosi kiva kuitenkin jakaa muistoja tänne ja toivottavasti näistä saa muutkin jotain inspiraatiota tulevien reissujen suunnitteluun!