Tag: Hämeenlinna

Hämeen keskiaikafestivaalit 2020

Hämeen keskiaikafestivaalit 2020

Viime viikonloppuna täällä Hämeenlinnassa järjestettiin jälleen Keskiaikafestivaalit. En ole kyseisessä tapahtumassa ikinä käynyt, mutta olen kyllä nähnyt sitä mainostettavan ja kuullut tuttavilta kokemuksia. Meillä oli vanhemman siskoni kanssa puhetta jo alkukeväästä, että he tulevat meille kylään tuolloin, mutta asia jotenkin Koronan myötä jäi ja oletimme, että nämäkin festarit tullaan perumaan. Onneksi kävikin toisin! 🙂 Oli myös […]

Toukokuun hetkiä ja retkeilyä Seitsemisen kansallispuistossa

Toukokuun hetkiä ja retkeilyä Seitsemisen kansallispuistossa

Eilen rupesin funtsimaan, että herran lettas, en ole kirjoittanut tänne blogiin lähes koko kuukautena mitään! Tämä toukokuu on kyllä mennyt tosi vilkkaasti. Töistä jäi kollega eläkkeelle ja hänen työnsä siirtyivät pääosin minulle, joten valitettavasti työasiat on jääneet pyörimään usein mieleen koneen sulkemisen jälkeenkin,enkä ole pystynyt keskittymään kirjoittamiseen. Toivottavasti alkaa helpottamaan kun työhön pääsee kunnolla sisälle […]

Teatteria Hämeenlinnassa

Teatteria Hämeenlinnassa

Olen muutamia vuosia sitten innostunut oikein kunnolla käymään teattereissa, aikaisemmin olin lähes tulkoon pelkkien leffateattereiden asiakas. En nyt äkkiseltään itseasiassa edes muista, milloin olisin käynyt leffassa! Näytelmä teatterit on jotenkin niin erilailla mukaansa tempaavia kuin elokuvat ja yleensä niistä jää mieleen myös sellainen yleinen tunnelma, sama kuin vaikkapa konserteista. Meille sattui viikon sisälle kaksi kiinnostavaa […]

Kuukausi Hämeenlinnassa takana – viikon fiilikset

Kuukausi Hämeenlinnassa takana – viikon fiilikset

Maanantaina tuli kuluneeksi tasan kuukausi siitä kun saatiin avaimet Hämeenlinnan asuntoon. Olemme kyllä tuohon Sairionrantaan alueena rakastuneet niin totaalisesti, että minulla on tullut lähes päivittäin vilkuiltua Etuovea, sattuisikos siellä olemaan sopivia asuntoja myynnissä 🙂 Onneksi tehtiin vuodeksi tuo vuokrasopimus, niin ei ole mitään huolta ainakaan, että asunto menisi yhtäkkiä alta. Vastaavia luhtitaloja en ole nähnyt […]

Anni Rapinojan – Luonnon helmassa -näyttelyssä

Anni Rapinojan – Luonnon helmassa -näyttelyssä

Viikonloppuna sisareni tulivat luokseni poikiensa kanssa kyläilemään ja lauantaina menimme käymään Hämeenlinnan taidemuseossa Anni Rapinojan taidenäyttelyssä. Meillä kävi tuuri, koska näyttely oli samalla viikolla avattu, taiteilija oli itse kertomassa teoksien taustoista ja ideoista. En ole mikään älytön taidemuseoissa kävijä, mutta jos huomaan jonkun kiinnostavan aiheen tai minua pyydetään mukaan näyttelyyn, yleensä menen. Monesti taidemuseot ovat […]

Vuokra-asuntoa etsimässä sekä vuokralaista etsimässä.

Vuokra-asuntoa etsimässä sekä vuokralaista etsimässä.

Päätin kirjoittaa oman postauksensa asunnon vuokraamisesta sekä oman asuntonsa vuokraamisesta eteenpäin. Oma kaksioni Kangasalla on lisäksi ostettu Asp-lainalla, joten pelkäsin jo joutuvani paperisotaan tai vastaavaan, jotta sen saan vuokrata. Onneksi en joutunutkaan! Mutta sitten itse asiaan, eli tammikuun alussa päätettiin, että alamme katsomaan vuokrattavaa asuntoa Hämeenlinnasta ja helmikuun alusta olisimme jo valmiita muuttamaan. Kämpän tulisi […]