Kesäloma 2020, kaverin häät, rapujuhlat, asuntomessut ja Tiirinkosken kahvila
Kuten viime postauksessa kirjoitin, meidän piti saada asuntoauto kesälomani ensimmäisellä viikolla keskiviikkona. Turusta Best Caravanista kuitenkin soittelivat, että autoon oli jouduttu tilaamaan joku osa ja tämän vuoksi auton saaminen viivästyi. Eikä sitten viivästynytkään ihan vähän, vaan lopulta neljä viikkoa! 🙁

Kesälomani meni kuitenkin muuten todella kivasti ja ehdin tekemään kaikkea kivaa, mitä halusinkin. Lomani oli siis elokuun viimeinen ja syyskuun eka viikko. Loman alkamisen kunniaksi vietimme poikaystäväni kanssa perjantaina rapujuhlia. Ostin ravut ihan pakasteesta, koska en itse halunnut ottaa riskiä keittämisen suhteen etteivät otukset vain kärsi. Ravuissa oli valmiina tilliliemi, joten siitäkään ei tarvinnut itse kantaa stressiä. Paketin mukaan ravut oli kestävällä tavalla pyydystetty. Rapujen lisäksi pöytään katoimme rapusilliä, varhaisperunoita, tofu-juustosalaattia, rapusalaattia, itse tehtyjä tomaatti-mozzarellaleipäsiä, erilaisia majoneeseja ja tietysti paahtoleipää. Juomaksi kuivaa valkoviiniä, vichyä ja votkaa 🙂 Meillä ei ollut rapuveitsiä, joten rapujen ronklaaminen oli aika hidasta ja työlästä, mutta hyvin siinä sai illan vierähtämään. Kivaa oli, vaikka ihan kaksin juhlia vietettiinkin!
Seuraavana päivänä otimme kotona sitten vain lunkisti. Sunnuntaina menimme ukon tekeleen Vihdissä myytävänä olevan talon pihaa kunnostamaan. Minä oikeastaan suurimmaksi osaksi haravoin jo niitettyä heinikkoa ja kuskasin kottikärryillä heinät, risut ja rikkaruohot kompostiin. Onneksi kelit sattui olemaan kohdillaan niin oli kiva puuhailla ulkona. ..Ja kävihän tuo kyllä kuntoilusta! Maanantaina tultiin kotiin ja käytiin Lacun kanssa pitkä metsälenkki. Olin laitellut muutamia viikkoja aikaisemmin edellisen kesän marjoista kotiviinin käymään ja se oli valmista, joten pullotettiin se illan aikana. Tuli kyllä hyvää, mutta todella petollista viiniä 😀 Laitettiin uusi omenaviini käymään muutamaa päivää myöhemmin.
Tiistaina suuntasimme isosiskoni kanssa Hyvinkäälle asuntomessuille. En ole ikinä päässyt asuntomessuilla käymään, joten oli kyllä aikakin. Oli kyllä erittäin inspiroiva reissu ja sain paljon kaikkia ihania sisustusideoita! Asunnon etsiminen alkaa olla taas ajankohtaista. Nykyinen kämppämme on siis aivan ihana, mutta en haluaisi asua enää vuoden määräajan jälkeen vuokralla. Tästä joudun kuitenkin ehkä kirjoittamaan oman postauksen jossain kohtaa 🙂


Keskiviikkona lähdimme ukon tekeleen isovanhempien mökille Ulkoluotoon Särkisaloon, jossa vietimmekin koko loppuviikon. Siellä tuli käymään myös sisareni perheineen. Säät olivat hyvät joten grillailtiin, uitiin, saunottiin, käytiin sienessä, mustikassa ja veneilemässä yms.
Maanantaina innostuimme lähtemään uudelleen Tiirinkosken tehtaalla ja kahviossa käymään, kun edellisellä kerralla paikka oli niin täynnä, että ruokiin oli tunnin jono. Tällä kertaa paikalla oli paljon rauhallisempaa, mutta ei me silti ainuita asiakkaita oltu. Otettiin härkäpapuvohveleita sekä suolaisella että makealla täytteellä, kahvit ja mehua. Odotus kyllä palkittiin, oli todella hyviä ja täyttäviä annokset. Lähtiessä hamstrattiin vielä jauhelihaa pakkaseen.
Tiistaina lähdettiin siskojeni kanssa Tampereelle pintxoilemaan ja menin siitä kaksois-siskoni luokse yötä. Ehdittiin käymään vain kolmessa eri paikassa, koska ei haluttu missään vierailla kiireellä, vaan ihan rauhakseltaan annoksia maistellen ja samalla rupatellen. Meillä kun aina tuota juttua riittää jos kasvokkain päästään näkemään 🙂 Kohteiksi meillä osui Kitchen & Bar Dabbali, Kumma Junk Bar & Lounges sekä Ravintola Muusa. Oma suosikkini oli näistä ehkä tuo Kumma Junk Barin karitsapyörykkä jossa oli päällä manchego juustoa ja hilloa (en valitettavasti löytänyt enää annoksen nimeä mistään..) Kannattaa ehdottomasti mennä joskus pintxoilemaan jos kokemus puuttuu, toivottavasti vastaava tapahtuma tulisi joskus Hämeenlinnaankin!
Keskiviikosta torstaihin menin kaverini Hannan luokse Tampereelle yöksi. Hän oli ostanut tosi kivan kaksion, jossa oli oma pieni piha. Vaikka asunto olikin vanha, oli sen saanut pintaremontoinnilla todella nätiksi! Jokin vastaava ratkaisu voisi toimia omallakin kohdalla, nyt varsinkin kun kaksois-siskoni pääsi opiskelemaan alalle. Tosin, ihan aluksi hän saa alkaa duunaamaan tuota minun asuntoautoa, minä kun en ole verhoilun tai muunkaan tuunauksen mestari.
Viimeisenä lomaviikonloppuna oli ystävämme Empun häät Turussa ja lähdimme sinne jo perjantaina, ettei sitten tarvitse kiireellä lauantaina olla menossa. Äitimme oli Tampereella käymässä ja lähti meidän mukaan Turkuun, sekä vahtimaan kaksois-siskoni poikaa häiden ajaksi. Majoituimme vihkiparin kotona Kaarinassa. Itse vihkitilaisuus oli Pyhän Henrikin Ekumeenisessa Taidekappelissa ja hääjuhla Airisniemen kartanossa. Oli kyllä kerrassaan ihanan koskettavat, sydämmelliset ja iloiset juhlat.

Kuten tämän postauksen pituudesta voi päätellä, lomalla en paljon tietokoneiden kansia availlut, vaan keskityin olennaiseen. Silti loma meni todella nopeasti (niin kuin aina!) Minulle oli kertynyt lomaa nyt vain 9 päivää tälle vuodelle, mutta olen alustavasti ajatellut viettää jouluna kuitenkin vähän palkattomia vapaita tai lainata tulevia ensi kesän lomia. Mutta niitä odotellessa, mukavia syksyisiä päiviä! 🙂