Omat arvot ja niiden mukainen elämä
Olen nyt viime aikoina paljon miettinyt omia arvojani. Se ehkä johtuu siitä, että olen lukenut paljon kirjoja ja artikkeleja, missä painotetaan omien arvojen tunnistamista ja tärkeyttä elää niiden mukaisesti. Kannustan kyllä kaikkia sellaiseen tutkiskeluun 🙂 Omat arvonsa tunnistamalla helpottaa epävarmoja tilanteita ja jahkailua, itsevarmuus nousee ja tulee määrätietoisemmaksi. Erityisesti mieleen jäi nettipsykologin artikkelista muistutus, että elämme aina jonkin periaatteen mukaan ja jos sellaista ei ole, voimme tulla eläneeksi muiden odotusten tai omien pelkojen välttämisen periaatteiden mukaan.
Omia arvojaan olisi hyvä myös tarkastella säännöllisesti ja niitä voi muuttaa, tarkentaa tai jalostaa. Minullakin on arvot muuttuneet – tai vähintäänkin muuttaneet tärkeysjärjestystään – vuosien saatossa paljonkin.
Tässä minun arvoni tällä hetkellä:
Terveys, hyvinvointi ja kauneus. Kun täytyin 35 vuotta, päätin aloittaa tipattoman ja panostaa vielä enemmän omaan hyvinvointiini. Päätin, että tämä vuosi on minulla hyvinvoinnin vuosi 🙂 Liikunta on minulle aina ollut tärkeää, mutta viime syksynä irtisanoin kuntosalijäsenyyteni ja olen alkanut entistä enemmän lenkkeillä ja tehdä kotijumppia, eli ei niin aikaan ja paikkaan sidottuun kuntoiluun. Kyllä siis kuntosalillakin tykkään käydä, mutta kuukausijäsenyys teki minulle sellaisen ”pakko mennä, koska maksan siitä joka tapauksessa -ajatuksen.” Kotona minun on helppo tehdä vaikka tauolla 15 minuutin pikajumppa Youtube-videon tahdissa. Olenkin saanut nyt viimein painoni putoamaan maagisen 60 kilon alle, mitä se ei ole ollut vuosi kausiin 🙂
Lisäksi haluan kiinnittää enemmän huomiota jaksamiseeni, enkä pakottaa itseäni mihinkään. Olen myös alkanut hyväksymään joka syksyisen masennuksen. En voi estää sitä, että tulee pimeää ja tulen voimattomaksi, mutta voin koittaa lievittää näitä oireita ja sallia enemmän lepoa.
Olen panostanut entistäkin enemmän ravintoon ja edelleenkin tykkään kokeilla kaikenlaisia ruokavalioita, pätkädieettejä ym. Muutama viikko sitten testattiin Nutrilett pussidieettiä viisi päivää, sen jälkeen kyllä oppi arvostamaan kiinteää ruokaa ihan eri tavalla 🙂 Minulla on aika hyvä itsekuri ja pidän terveellisestä ruoasta. Viikonloppuisin yleensä sitten sallin itselleni herkut.
Minulle kauneus on tärkeä asia ja sellainen suuri motivaattori. En haluaisi olla pinnallinen tai teennäinen, mutta kyllä esimerkiksi kevyt meikki ja hiusten laitto piristää koko yleisolemusta kummasti. Meikkaan välillä ihan omaksi ilokseni. Hajuvesi ja itseruskettava ovat minulle sellaisia arjen luksustuotteita. Töissä en voi tuoksuja käyttää, joten tykkään laittaa esimerkiksi lenkille vähän hajuvettä. Minulle on myös tärkeää että kynnet, hampaat ja hiukset on kunnossa.
Haaveilen ja toivon, että saisin elää vanhaksi niin että keho ja mieli pysyisi hyvässä kunnossa.
Onnellinen ja oman näköinen elämä. Minua on aina välillä mietityttänyt, olenko jotenkin vääristynyt kun tykkään paljon oleilla yksin (tai koiran kanssa), en haaveile sen koommin lapsista tai oikeastaan perheestäkään. Tykkään tehdä päätöksiä ja elää itsenäisesti vaikka parisuhteessa olenkin. En voisi kuvitellakaan olevani esimerkiksi kenestäkään taloudellisesti riippuvainen tai muutenkaan elämään jonkun ehdoilla. Rakastan matkustelua ja lähipiirin kanssa hengailua, juhlia, konsertteja, tapahtumia yms. En siis sillä tavalla ole mikään erakko, päin vastoin. Pyrin joka päivä tekemään asioita mitkä tekevät minut onnelliseksi. Joskus ne on tosi pieniä juttuja, vaikkapa hyvä välipala kahvin kanssa.
Haluan ajatella ihmisistä hyvää. En usko, että kukaan olisi lähtökohtaisesti paha ihminen. Jokin voi mennä elämässä pieleen (kasvatus, ideologia, vallanhalu tms.) että ihmisestä tulee esimerkiksi diktaattori tai narsisti. Minulla tämä arvo näkyy siten, että haluan olla kaikkien kaveri ja pyrin olemaan asiallinen ja ystävällinen, vaikka en henkilökohtaisesti jonkun ihmisen tai asian toimintatavoista pitäisikään. En ymmärrä, miksi välit pitäisi vaikkapa katkaista eksiinsä, jos ei ole mitään epäselvyyttä tai katkeruutta. Uskon myös vahvasti, että ihmiset voivat muuttua. Ajan kanssa voi asioita antaa anteeksi vaikka luottaa toiseen ei ikinä enää voisikaan. En usko karmaan tai mihinkään ”paha saa palkkansa” teorioihin, mutta uskon, että siltoja ei kannata polttaa takanaan ja minkä taakseen jättää, sen edestään (voi ainakin joskus) löytää.
Jatkuva kehittyminen ja oppiminen. Ikinä ei ole liian myöhäistä opiskella tai kehittää itseään ja ihminen on aina kesken. Toki opitun ja saavutetun aseman ylläpitäminenkin on tärkeää, mutta ei pidä jämähtää. Itse aloitin juuri nettilukion. Aina ei ole intoa ja aikaa opiskella, mutta sitten voi kehittää itseänsä jotenkin muuten, esimerkiksi urheilemalla ja lukemalla. Tykkään itse seurata Instagramista inspiroivia ihmisiä ja hakea niistä ideoita ruokiin tai liikuntaan. Sosiaalisessa mediassa on tosin paljon kaupallisuutta, eli siihen pitää osata suhtautua kriittisesti, sekin on oppimista ja itsehillintää.
Tässä minun tärkeimmät arvot tällä hetkellä. Olen huomannut, että minulla arvot ohjaavat vahvasti myös esimerkiksi ostokäyttäytymistä. Tunnen huonoa omaatuntoa jos en ole toiminut omien arvojeni mukaisesti. Olisi kiva kuulla muidenkin arvoista 🙂