Arrival.

PERILLÄ OLLAAN!

Ensimmäinen yö nukuttu omassa uudessa kodissa ja sängyssä. 

Saavuin kahdeksan aikaan illalla Tegelin lentokentälle. Lennon ajan minua viihdytti selvästi kyselyiässä oleva 4-vuotias Nelli. Olin miettinyt jo etukäteen, että ottaisin taksin suoraan kämpille, koska minulla oli puolet omaisuudestani kannettavana. Lähdinpä kuitenkin lentokentän infotiskin suuntaan, josta minut ohjattiin BVG:n (=paikallisen julkisen liikenteen nimi tai jotain) tiskille ja he näppärästi näyttivät kartasta, että bussilla tosta tohon ja siitä junalla tonne. Peli oli selvä. Seikkailemaanhan tänne ollaan tultu ja tuo 2,60 euron hintainen lippu verrattuna 25-30 euron hintaiseen taksiin oli piste iin päälle. Lipun ostaminen automaatistakin meni leikiten. Juna-asemalla piti vain varmistaa yhdeltä vanhemmalta pariskunnalta, että kummalta raiteelta minun pitää mennä, etten lähde kiertämään rengasta väärään suuntaan. Ensi kerralla osaan itse katsoa senkin. Kämpillekin osasin kävellä leikiten, kun kysyin vain pari kertaa neuvoa. Lasten leikkiä.

Kämpillä minua oli vastaanottamassa saksalainen Patrick. Hänen jälkeensä paikalle saapuivat myös kiinalainen Melissa, saksalainen Shelly ja tanskalainen Stine. Lisäksi asunnossa asuu tanskalainen Julie ja saksalainen Alexander ja yksi sänky on vielä vapaana, johon muuttaa syyskuun aikana joku. Kyllä, asun siis kommuunissa. Kämpästä kuvia ja infoa tulossa myöhemmin.

Ensimmäinen kulttuurishokki tuli siinä, kun kuulin olevani ainoa kämppis, joka ei osaa saksaa. Ei siinä mitään, kyllähän nämä englantia osaavat, mutta kovin mielellään puhuvat saksaa keskenään. Ei auta muuta kuin alkaa alkeita opiskelemaan!

Toinen kulttuurishokki tuli ruokakaupassa, kun sekä Visa Electron, että Visa ei suostunut toimimaan. Käteisellä mennään. Eli ollaan niin olevinansa kehittynyt maa, mutta kuitenkin näinkin perusasia kusee ja pahasti. Suomessa ollaan näissä korttiasioissa kyllä iso harppaus edellä muita!

Seuraavaksi pitäisi suunnata Bürgeramtiin (=paikallinen joku virasto) rekisteröitymään kaupunkiin sekä hoitamaan muita virallisuuksia alta pois. 

Saanen tässä kohtaa muistuttaa (lähinnä itseäni), että asioilla on tapana järjestyä. Silti pienet tsemppaukset eivät ole pahitteeksi.

-Hanna-