Work hard, play hard.

Oli sunnuntai. Oli pienen pieni krapula. Oli vähän myös väsymys. Edellinen ilta oli venynyt aamuviiteen. Seuraavana aamuna taas töihin. Houkutus jäädä kotiin ja mennä aikaisin nukkumaan oli suuri. Koska päivän aikaisemmat suunnitelmat olivat edellä mainituista syistä peruuntuneet, päätinpä kuitenkin lähteä ulos asunnostani vaikka kello oli tulossa jo iltakahdeksaa.

img_0280.jpg

Otin junan kohti Templehofin asemaa. Matka kuitenkin yllättäen katkesi jo seuraavalla pysäkillä ja näytti siltä, että tulevien junienkaan matka ei tältä pysäkiltä jostain syystä jatkuisi. Siis muutin reittivalintaani. Otin junan muutaman pysäkin takaisin päin. Tajusin, että nyt kyllä myöhästyn. Pitäisikö mennä kotiin vaan nukkumaan. En mennyt. Hyvä niin.

img_0291.jpg

Saavuin vihdoin oikealle pysäkille. Lähdin kartan avulla suunnistamaan kohti Templehofin vanhaa lentokenttää. Tarkistivat lipun. Se oli ilmainen. Tarkistivat kassin. Siellä oli kamera. Saavuin terminaaliin. Näin check-in-tiskejä ja laukkuhihnan. Suuntasin kohti Departures-kylttiä. Löysin itseni kiitoradan päästä. Siellä soitti David Guetta.

img_0270.jpg

img_0306.jpg

Oli led-valoja. Oli tulta. Oli savua. Oli sädetikkuja. Oli iloisia saksalaisia. Oli yksi hymyilevä suomalainen tyttö. Tämä tyttö vain seisoi, kuunteli, liikkui musiikin tahtiin, räpsi pari kuvaa ja oli ihmeissään, mutta onnellinen. Miettipä tuo tyttö hetken, että mihin ihmemaahan sitä oikein on saapunutkaan.

img_0288.jpg

Oli sunnuntai-ilta. Oli Berliini.

-Hanna-

// Last night’s free concert of David Guetta at the old airport of Templehof made me thinking to what kind of wonderland I have actually arrived. It was Sunday evening in Berlin. It was amazing.

Suhteet Oma elämä Musiikki Syvällistä

I’m lovin it.

1,5 viikkoa takana ja hitto vieköön, mä kyllä nautin olostani täällä! Alku on mennyt enemmän kuin hyvin. Uusia ihmisiä tapaa koko ajan lisää ja joka päivälle tuntuis olevan jotain tekemistä. Tän viikon huippuhetkiä oli kaiken muun kivan tekemisen lisäksi esimerkiksi se, että osasin neuvoa turistille millä pysäkillä pitää jäädä pois ja, että osasin kertoa töissä saksaksi mitä tänään aion tehdä (se on joka aamuinen rutiini, joka on pakko pitää saksaksi). Hymy huulilla täällä vaan suikkelehdin pyörällä pitkin Berliinin katuja. AE-ETTÄ! <3

Tällasta tapahtui tällä viikolla:

Tiistaina käytiin suomalaisen taiteilijan, Ville Kylätaskun, näyttelyn avajaisissa ja pelaamassa bilistä.

ville_kylatasku_0.jpg

bilis.jpg

Torstaina kiinalaisella kämppikselläni Melissalla oli syntymäpäivä. Tarjolla oli muun muassa kokonainen ankka.

ankka.jpg

Perjantaina after work bissellä työkavereiden kanssa, josta illalliselle Prenzlauer Bergiin.

food1.jpg

w.jpg

Lauantaina tehtiin leijoja, syötiin pizzaa ja bailattiin dancehallin tahtiin aamun asti.

leija.jpg

img_0251.jpg

Uusia ja vanhoja tuttuja.yaam_night_girls.jpg

Tänään illalla on David Guettan ilmaiskonsertti. Not bad!

Gotta love this city! Riikka Pia mua varoitteli, että vielä rakastun liikaa tähän kaupunkiin ja sit täältä en enää pois tahdokkaan… Saa nähä kuin käy 😉

-Hanna-

P.S. Osa kuvista on laadultaan ihan scheisseja, kun ei jaksa kantaa tota järkkäriä koko ajan mukana. 

// It feels like it has been a month already! Pictures from this week. Gotta love this city!

Suhteet Oma elämä