Ah, vatsatauti, tuo kaikkien pikkulapsiperheiden jokavuotinen riesa. Nimittäin, ainakin kerran sen saa ihan jokainen klähmäsorminen pikkuinen, joka ikinen vuosi.

Ja ai jee ja, että on kivaa, kun se oksentelu sitten viimein alkaa. Täysin yllättäen tietenkin ensimmäisellä kerralla. Niin, että päivän siihenastinen ruokalista levittyy varmasti olohuoneen maton koko leveydelle ja vähän myös sohvalle. Jos hyvin käy, jopa verhoihin. Great! Varsinkin, jos välipalalla on ollut mustikkaa.

Ja sitten alkaakin se kauhea huoli ja höösäys siitä, miten pikkuinen potilas voi ja, miten hänen oloaan saisi helpotettua. Mehua? Vettä? Hedelmäsosetta? Ihan mitä vaan, mikä vain pienelle kelpaa, ja mikä menee alas kurkusta. Silloin, kun joku on kipeänä, niin silloin eivät meidänkään muuten niin tiukat ruokasääntömme päde, vaan silloin täälläkin mennään ihan lasten mielihalujen mukaan ja fiilispohjalta.

Ongelmahan pienten potilaiden kanssa on se, että heidät on vaikea saada järkeilemällä tekemään mitään, mikä ehkä auttaa pitkässä juoksussa, mutta, mistä tulee hetkellisesti todella huono olo. Pienikin lapsi tajuaa nimittäin nopeasti, että laatta lentää isommin ja useammin, jos mahaan koko ajan tunkee jotain, verrattuna siihen, jos jättää kokonaan syömättä. Ja niinhän ne sitten näyttävät tekevänkin. Tai siis ainakin Kuutti tekee niin, fiksu tyttö kun on.

Mutta vatsatautinen, siis oksenteleva tai ripuloiva, potilas ja varsinkin lapsi, on saatava ainakin juomaan ja mielellään myös vähän syömään jotain tasaisen tappavaan tahtiin. Muuten vaarana on kuivuminen, joka saattaa pienillä vauvoilla jo lyhyessä ajassa saavuttaa vaaralliset mittasuhteet.

Yleisohje kai kuivumisen seuraamisen suhteen on se, että lapsi on syytä viedä lääkäriin, mikäli hän on vatsatautioireiden ja kuumeen lisäksi väsynyt ja veltto. Erilaisista nipistystesteistäkin olen lukenut ja kuullut, mutta itse lähtisin lääkäriin varmuuden varaksi heti, kun minusta vähänkin siltä tuntuisi. Vatsatautien kohdalla lääkäriä varatessa on myös hyvä mainita, minkälainen tauti vastaanotolle tuotavalla lapsella on, jotta henkilökunta voi tarvittaessa antaa esimerkiksi hygieniaohjeistuksen jo ennen paikan päälle saapumista.

Eli siis nesteitä, nesteitä ja nesteitä on pienelle tuputettava alituiseen silloin, kun massu on sekaisin. Muuten vatsataudin kanssa ei kannata tehdä muuta kuin linnoittautua sisälle ja odottaa, että myrsky viimein laantuu. Ja kyllähän se yleensä laantuu yössä tai päivässä tai viimeistään parissa. Tämän jälkeen sitten on jo ainakin minusta aika lähteä lääkäriin rajaamaan pois bakteereja, alkueläimiä ja muita vaikeamman vatsataudin aiheuttajia.

Huojennuksen sanana kuitenkin vielä sellainen, että vauvat harvemmin sairastavat näitä tauteja ihan pahimman kautta. Nyyttikin oksensi taudissaan vain kerran, vaikka poika oli kuumeinen, haluton syömään ja löysällä vatsalla ainakin parin päivän ajan. Kuutti sen sijaan oksensi melkein 24 tuntia putkeen ja on tämän jälkeen vielä jatkanut ripulilla. Nyytti siis selvisi taudista huomattavasti helpommin kuin Kuutti, vaikka molempien pikkutyyppien kohdalla on varmasti kyse samoista pöpöistä.

Ja lopuksi vielä pari hyväksi todettua vinkkiä vatsatautitaisteluun. Saa käyttää, mutta toivottavasti ei ole pakko:

1. Pidä aina lähellä muovisella roskapussilla vuorattua sankoa mahdollisen oksennuksen varalta. Kuutti pystyi nimittäin jo viime keväänä vähän alle parivuotiaana varoittamaan tulevasta purjosta sen verran ajoissa, että ehdimme joka kerta kiskaista tytön vessaan tai sangolle juuri ajoissa.

2. Vaihda oksennussangon pussi heti jokaisen oksukohtauksen jälkeen! Muuten tavaraa on kaikkialla seuraavan kerran, kun lähdet paikaltasi haahuilemaan jonnekin, tai kun vauva jollain ihmeen kaupalla kuitenkin jossain vaiheessa saa ämpärin käsiinsä. Koko sanko-pussihomman ideana on, että oksennus kerätään (mielellään vuotamattomiin) muovipusseihin, ja pussit suljetaan huolellisesti solmimalla sekä kerätään isompaan roskapussiin roska-astiaa varten. Näin säästytään suuremmilta omaisuusvahingoilta ja ehkä myös onnistutaan pitämään vanhemmat poissa suorasta kosketuksesta purjon kanssa ja siten myös tautivapaina.

3. Nuku lähellä lasta. Kun hän alkaa yöllä heräillä ja itkeskellä, voit olla varma, että sinut ja ämpäri tarvitaan salamana paikalle. Ellet sitten halua alkaa yön pimeydessä vaihtamaan kaikkia lakanoita. Your choice.

4. Vaihda vauvan vaippa heti, kun huomaat, että nyt sieltä tulee. Muuten vaippa vuotaa, ja kakka on housuilla ja matolla, ennen kuin ehdit kissaa sanoa. Ihan sata varmasti ja useamman vuoden kokemuksella. Vatsatautikakka on myös yleensä aika tujua tavaraa, ja pikkuisen pyllyn ihon kannalta nopea putsaus on kaikkein paras vaihtoehto.

5. Kakata ja pissata isompi lapsi suoraan pytyllä vaikka supistajaa apuna käyttäen. Ei nimittäin ole mitään ällöttävämpää kuin hätistää vauvaa pois juuri sen potan luota, josta on tuntia aikaisemmin putsattu bidésuihkulla pois ruikulit. Y-ÄK! Että lapset osaavatkin olla ällöjä.

6. Huuhtele pahimmat oksennukset ja kakat pois tekstiileiltä mahdollisimman nopeasti. Jos et saa kaikkea heti pesuun, niin varastoi kaikki ällöpyykki muovipusseihin ja sulje pussien suut niin tiukasti, ettei vauva saa niitä itse auki. 

7. Hanki kotiin kaikenlaista juotavaa trippmehuista keltaiseen jaffaan vielä silloin, kun pystyt. Todennäköistä on nimittäin, että kaikki saman talouden henkilöt ennemmin tai myöhemmin sairastuvat samaan tautiin. Lapsille parhaiten toimii lopulta ihan vaan raikas vesi, mutta vähän isommille voin suositella jotain vähän tuhdimpaa; spritea ja suolaa. Eli vettä, sokeria ja ripaus elektrolyyttejä samassa paketissa. Tämä on Ecuadorin isoäitini luottoresepti ja toimii myös makunsa puolesta hyvin, jollei sitten saatavilla ole tämän juoman esikuvaa, eli Aquarius ”urheilujuotavaa”, jota en ikäväkseni ole koskaan löytänyt Suomesta.

Ainiin, ja tulihan se Välkkykin lopulta kipeäksi, niin kuin viimeksi manailin, oksupussitouhuista ja tarkasta hygieniasta huolimatta. Minä en, taaskaan. Onneksi. En muuten tiedä, että missä me nyt kaikkien pyykkien ja univelkojen kanssa oikein olisimme.