Kuopuksellekin jotain omaa + alekoodi Kirjasiskoille

Kirjasiskot

Millaistakohan on olla toinen lapsi? Itse olen esikoinen, ja, vaikka kuinka välillä haluaisin, on minun vaikeaa ja lähes mahdotonta kuvitella sitä.

Tiedän, että toiselle lapselle periaatteessa kaikki on perheen sosiaalisten suhteiden kannalta toisin, kuin aikanaan oli esikoiselle. Toinen lapsi kun joutuu alusta asti tottumaan vanhempien jaettuun huomioon, ja hän oppii myös aikaisin pitämään puolensa esikoista vastaan.

Mutta jakaminen ei koske vain vanhempien aikaa; toinen lapsi joutuu nimittäin usein jakamaan myös kaiken muun, esimerkiksi vaatteet ja kengät, joita meilläkin oli esikoisen jäljiltä säilössä useampi ikeakassillinen. Toisen lapsen kohdalla sitä nimittäin jo vanhempana tietää, miten lyhyen aikaa esimerkiksi 50 cm-kokoisia vaatteita oikeasti käytetään, ja siksi toinen lapsi saakin usein tyytyä vanhoihin kuteisiin, vaikka ne olisivatkin ihan väärän värisiä ja tyylisiä (lue: pojalle pinkkejä ja röyhelöisiä).

Minun on kyllä tässä kohtaa tunnustettava, että olen ostanut Nyytille jonkin verran vaatteita uutena lähinnä siitä syystä, etten sitten kuitenkaan halunnut pitää poikaa yltä päältä pinkissä koko ensimmäistä puolivuotista. Ja kaiken lisäksi Nyytti on ihan eri kokoinen ja mallinen kuin Kuutti. Hänellä on pitkä selkä ja lyhyemmät vantterat jalat, kun taas Kuutti on pitkäkoipinen ja siro.

Eli siis vaatteita Nyyttikin on saanut ihka omaksi ihan uutena, mutta entäs sitten muuten? Paha se on sanoa, mutta muutamaa joululahjaksi saatua puuautoa ja unipupua lukuun ottamatta Nyytillä ei oikeastaan ole mitään ”omaa”. Sänky on Kuutin tai itse asiassa alkuperäisesti kummityttöni vanha. Kärryt ovat Kuutin jäljiltä samoin kuin ulkovaatteet. Ja sitten vielä kaikki lelut ja kirjat. Melkein kaikissa kivoissa ja tärkeissä jutuissa on jo valmiiksi Kuutin puumerkki tai vähintään pienet hampaanjäljet tytön vauva-ajalta.

Mutta pitäähän kuopuksellakin olla jotain omaa. Ei siksi, että se itse siitä vielä alle vuotiaana hirveästi välittäisi, vaan lähinnä siksi, että minulla olisi asiasta parempi mieli. Haluan nimittäin ehdottomasti ja aina olla lapsilleni tasapuolinen, ottaa kummankin heistä huomioon samalla tavalla ja osoittaa heille, että he ovat molemmat minulle yhtä tärkeitä. Mutta haluan tehdä tämän kaiken ihan siinä keskellä sitä tavallista arkea, pienillä eleillä ja teoilla. Niin, että meille kaikille tulee toiminnastani hyvä mieli.

Ja, kun Kirjasiskot vähän aikaa sitten pyysi minua blogiyhteistyöhön, tiesin heti, mitä tekisin. Tällä kertaa oli nimittäin vihdoinkin Nyytin vuoro. Hänen vuoronsa saada jotain omaa ja kivaa, ja jotain sellaista, jossa lukee vain hänen nimensä, eikä kenenkään muun.

Niinpä pisti tilauksen menemään ja muutamaa viikkoa myöhemmin postiluukustamme kolahti pieni kirjanen. Eikä ihan mikä tahansa kirja, vaan satu Nyytin nimestä. Siis meidän Nyytin. Tai siis oikeammin satu pojasta, jolla nyt sattuu olemaan sama nimi, kuin meidän pikku Nyytillä.

Hmmm… merkillistä, mietti Kuutti, kun hän innoissaan kuunteli tarinaa. Hänestä oli nimittäin tosi jännittävää, että kirja kertoi juuri hänen pikkuveljestään. Ja sitten hän tietenkin myös piti kirjan kuvista ja Hikka-hiirestä, jonka nikottelua ääninäyttelin omasta mielestänikin oikein mallikelpoisesti.

Nyytti ei vielä ole jaksanut seurata omaa tarinaansa paria ensimmäistä aukeamaa pidemmälle, mutta Kuutti on tykännyt kirjasta kovasti. Luimme kirjan tytön pyynnöstä kolmesti läpi heti ensi istumalta, ja kerran vielä tänään aamulla.

Toivottavasti Kuutti vain malttaa kohdella kirjaa kauniisti, jotta vihkosesta on jotain jäljellä vielä siinä vaiheessa, kun Nyytti viimein jaksaa kuunnella tarinan alusta loppuu aina oman nimensä löytymiseen asti. Sitä me täällä nyt kaikki yhdessä odottelemme.

                                                                            * * *                                                                                   

Nyytin nimeen perustuva satukirja on saatu Kirjasiskoilta bloginäkyvyyttä vastaan. Mikäli haluat tilata oman lapsesi nimeen perustuvan kirjan, saat tämän blogin lukijana 10 % alennusta tehdyistä tilauksista Kirjasiskojen verkkokaupassa koodilla blogi. Koodi on voimassa kesäkuun loppuun. 

Kulttuuri Lapset Vanhemmuus Kirjat

Jos metsään haluat mennä nyt

Leskenlehti 1

…niin siellä on ihan mahtavaa. Minä ja lapset löysimme nimittäin tänään ihan normaalilla puistoreissulla vaikka mitä ihmeteltävää läheisestä asukaspuistosta.

Näimme sorsapariskunnan, räkättirastaita, mustarastaita ja variksia, kimalaisia ja muutaman muurahaisen. Pupuja, tai siis ihan kunnon rusakoita, näimme myös kokonaista kaksi, ja toisen vielä keskellä kerrostalomme pihaa, kun olimme tekemässä lähtöä.

Ja mikä parasta, kotimatkalla löysimme vielä pyörätien viereisestä ojasta sammakonkutua. Inhaa hyytelömäistä tavaraa, joka tuijotteli meitä sieltä ojanpohjasta tuhannella silmällään. Ja ai että, siinä riitti Kuutille ihmettelemistä. Hän olisi varmaan hypännyt sammakkojen seuraksi uimaan suoraan ojaan, jos en olisi estänyt, niin innoissaan hän oli pikkusammakoista ja munista. (Nyytti oli kerrankin yhteistyökykyisellä tuulella ja veteli koko kotimatkan ajan mukavasti hirsiä kärryssä.)

Kuutin silmät paloivat innostuksesta, ja hän käveli koko reilun kilometrin matkan puistoon ja takaisin ihan itse parin tunnin ulkoleikkien päälle. Minun ei yhtään tarvinnut maanitella tyttöä eteenpäin, sillä hän juoksi luontokappaleelta toiselle ihan into piukassa. Itse yritin parhaani mukaan pysyä perässä ja selittää hänelle hatarasta muististani, mikä mikäkin tipu ja kukka ja kasvi oli nimeltään.

Emmekä me suinkaan olleet ainoita, jotka olivat tänä aamuna ulkona ihastelemassa kevään tuloa. Törmäsimme kotimatkalla nimittäin kahteen koululuokkaan, jotka olivat selvästikin lähteneet ulos pienelle tutkimusretkelle. Toiset lapset olivat vielä ihan pieniä, mutta isompi luokka koostui selvästi yläastelaisista. Heitä johti nuorehko bilsanopettaja, joka innosta hyppien rämpi menemään erään pienen lammen viereisissä pusikoissa samalla, kun hänen oppilaansa katselivat tympääntyneinä vieressä.

”Tavi. Ihan selvä tavi, tuo pieni sorsalintu tuolla. Pistäkääpäs muistiin, vaikka se ei olekaan siinä teidän listassa. Ja sammakonkutua, wau. Ensi viikolla on sitten nuijapäitä!” Ope pauhasi ja paineli menemään saappaat puolisääreen asti mudassa.

Kuutti olisi sännännyt myös lampeen opettajan perässä, mutta onneksi estin hänen aikeensa. Me lähdimme sitä vastoin kotiin syömään ja päiväunille.

Lounaan jälkeen yritin vielä parhaani mukaan selittää Kuutille, mitä se jännittävä sammakonkutu oikein on, ja sitten katsoimme vielä youtubesta videon sammakkojen kehityksestä. Tyttö oli ihan pähkinöinä, ja minun piti lukea kaksi unisatua, jotta hän malttoi rauhoittua unille.

Mutta uni ei tullutkaan Kuutille heti peittelyjen jälkeen, vaan vähän ajan kuluttua kuului makuuhuoneesta ääni:

Äitii.”

”No mitä?”

”Minä ei tykkää saapo.”

”Että sinä et tykkää sammakoista?”

”En.”

”No, älä huoli. Ne on ihan kivoja, ja söpöjä, ja kaiken lisäksi siellä ojassa puistossa, eikä täällä kotona. Nyt silmät kiinni ja nukkumaan. Sää voit sitten kertoa niistä sammakoista isille myöhemmin illalla.”

Pistin peiton tytön päälle, annoin suukon poskelle ja laitoin oven kiinni. Ja sinne hän jäi, sammakkounia näkemään.

Sammakonkutu

 

Perhe Lapset