Kolmistaan-blogin Karoliina kirjoitti pari päivää sitten siitä, miten hän nykyään pyrkii viettämään mahdollisimman paljon ”laatuaikaa” tyttärensä kanssa ilman arjen velvoitteita ja kiirettä. En voi tähän asiaan muuta todeta, kuin että niin minäkin, nyt ja toivottavasti aina.

Tietenkin tällä hetkellä homma on helppoa, koska olen kotona vanhempainvapaalla, ja kumpikaan lapsi ei ole hoidossa. Tai on, kaksi kertaa tunnin verran viikoittain läheisen kuntosalin lapsiparkissa, mutta tällä hetkellä sitä ei tavallaan lasketa. Tunti on nimittäin todella lyhyt aika Kuutin leikkiä tuttujen lasten ja hoitajien kanssa tai Nyytin nukkua kopassaan, eikä kuntosalilla käymisestä ole toistaiseksi seurannut yhdellekään perheemme jäsenelle mitään muuta kuin hyvää mieltä. Asia olisi tietenkin toisin, mikäli lapset olisivat päivät hoidossa ja minä töissä, mutta onnellisesti juuri nyt minulla on mahdollisuus tehdä näin ilman, että poden siitä huonoa omaatuntoa.

Muutenhan minä tällä hetkellä vietän paria jumppatuntiani lukuun ottamatta lasten kanssa lähestulkoon kaiken heidän hereilläoloaikansa. Annan heille kaiken, minkä pystyn, ja luulen pikkutyyppeistä huokuvan rauhallisuuden ja onnellisuuden perusteella sen riittävän heille hienosti. Tämä mielessä voinkin helposti nähdä kuntosalin lapsiparkin lyhyet leikkihetket ennemmin yhtenä Kuutin viikoittain toistuvista aktiviteeteista kuin pelkästään lasten väliaikaissäilytyksenä.

Sillä periaatteessa, juuri tuota säilytystä varsinkin pienten lasten ja vauvojen hoito useamman lapsen ryhmässä ja vieraiden aikuisten toimesta kuitenkin pidemmän päälle on. Enkä halua tällä nyt kritisoida Suomalaisen päivähoidon enkä edes kuntosalimme lastenhoidon tasoa, sillä ne ovat lähtökohtiinsa nähden erinomaisia. Enkä myöskään halua aiheuttaa pahaa mieltä kenellekään, joka pakon edessä joutuu laittamaan esimerkiksi alle vuotiaan lapsen tarhaan säilöön. Joka perheen arjessa on nimittäin omat haasteensa, eikä kukaan ulkopuolinen voi millään verukkeella tietää, mikä toiselle on parasta.

Olen vain sitä mieltä, että lasten hoitoon laittamista heti vanhempainvapaiden jälkeen tai esimerkiksi esikoisen osa-aikaistatarhailua pienemmän sisaruksen jäädessä vanhemman kanssa kotiin kannattaa miettiä tarkkaan, jotta homma ei myöhemmin jää harmittamaan. Lasten kanssa kotona vietetty aika on nimittäin kallisarvoista, eikä yhtään hetkeä saa takaisin, vaikka kuinka yrittäisi.

Tietenkään myöskään itseään ei kannata väsyttää ihan loppuun, eikä esimerkiksi yhteiseloa lasten toisen vanhemman kanssa vaarantaa ihan vain jonkin periaatteen takia, mutta muuten minusta lapset kannattaa pitää kotona niin kauan kuin pystyy. Lapsetkin nauttivat siitä, kun saavat olla vanhempiensa kanssa, voivat hyvin, kehittyvät ja kasvavat itsevarmoiksi ja iloisiksi. Heidänkään arjessaan ei koko ajan tarvitse olla tapahtumia ja ympärillä kavereita, vaan kodin peruspuuhat ja pihaleikit riittävät todella pitkälle. Kyllä pikkuihmiset nimittäin oppivat tarhan jutut ja ryhmäkäyttäytymisen taidot myöhemminkin, vaikka harjoittelua ei olisikaan aloitettu heti kymmenen kuukauden iässä.

Ja millä lihaksilla minä nyt olen mistään mitään mieltä? Noh, ihan omasta kokemuksestahan minäkin tästä asiasta kirjoitan. Meidän esikoistyttömmehän on lyhyen elämänsä aikana myös jo ehtinyt viettää päivän jos toisenkin tarhassa. Hän on ollut se pikkuinen, joka herkeämättä odottanut vanhempiaan hakemaan. Ja minä olen ollut se äiti, joka on ajanut pitkän matkan töihin miettien, että mitenköhän siellä hoidossa pärjätään.

Kuutti aloitti lähipäiväkodissamme viime vuonna vuoden ja neljän kuukauden iässä minun mennessä töihin. Hän ehti olla siellä noin viisi kuukautta, sillä jäin uudestaan äitiyslomalle kesällä. Kaikki meni hänen lyhyen päiväkotitaipaleensa kohdalla hienosti, ja me nautimme myös Välkyn kanssa elämän mukavuudesta ja ”normaaliuudesta” omaa kipuiluani täynnä olleen kotihoitoajan jäätyä hetkeksi taakse. Mutta, vaikka Kuutti viihtyikin tarhassa hyvin, minulle oli kuitenkin selvää jo kauan ennen Nyytin syntymää, että tulisin pitämään esikoisenkin kotona koko sen ajan, kun itse olisin uudelleen pois töistä. Ajattelin, että halusin ainakin yrittää pärjätä kahden lapsen hullunmyllyssä, ja, että kyllä tarha- tai kerhopaikan saisi sitten aikanaan järjestymään, mikäli sitä oman mielenterveyteni säilyttämiseksi kuitenkin tarvittaisiin.

Onneksi kuitenkaan näin ei ainakaan toistaiseksi ole käynyt, ja kaikki on mennyt täällä kotona ihan mahtavasti. Ja mikä parasta, en ole joutunut päivääkään katumaan päätöstäni pitää molemmat lapset yhtä aikaa kotona, vaikkakin välillä täällä on vietetty sellaisia päiviä, hikisen epätoivon ja kiukunpuuskien hetkiä, että oksat pois. Jos olisin laittanut Kuutin osa-aikaisesti tarhaan nyt äitiyslomani ja vanhempainvapaan ajaksi, olisi minua aivan varmasti vähän väliä mietityttänyt se, miten tyttö pärjää ja onkohan hänellä ikävä. Minä myös luulen, että Kuutin uhmaikäriehuminen ja muut hullutukset olisivat lisääntyneet ja hurjistuneet entisestään, mikäli hän olisi ollut hoidossa minun ollessa kotona Nyytin kanssa. Tyttö on nimittäin niin fiksu, että hän olisi aivan varmasti tajunnut homman juonen, ja siksi pyrkinyt kotona ollessaan varmistamaan kaiken huomioni keskittymisen yksin häneen.

Onneksi vaistoni olivat tämänkin asian suhteen oikeassa. Onneksi Kuutin uhmaikä ei ole ollut ihan sitä pahinta laatua, ja ONNEKSI meidän Nyyttimme on ehkä maailman helpoin ja vähään tyytyväisin vauva, jonka tiedän. Onneksi olen myös osannut suhtautua melkeinpä kaikkeen aika paljon rennommin kuin ensimmäisen äitiyslomani aikana, ja onneksi olen tällä kertaa todella päässyt nauttimaan lasten kanssa olemisen mahtavuudesta. Minulla on itse asiassa ollut täällä kotona niin kivaa, että suunnittelen tällä hetkellä jääväni tänne nauttimaan olostani ja lasten seurasta ainakin vielä koko täksi vuodeksi. Nyytistä myönnetty vanhempainvapaa loppuu nimittäin toukokuun lopussa, minkä jälkeen olen ajatellut kitkuttaa vielä ainakin vähän reilun puolivuotisen kotihoidon tuella.

Katsotaan sitten loppuvuodesta, miltä töihin paluu minusta silloin tuntuu. Tietenkin asiaan vaikuttaa myös lähipäiväkodin paikka- ja resurssitilanne, sillä haluaisin, että lastemme tarha-aloitus osuisi myös kaikin puolin ”hyvään saumaan”. Kuitenkaan toistaiseksi minulla ei ole kiire täältä päikkäreiltä, puistoreissuista ja kuralätäköistä yhtään minnekään, ja se vasta on ihanaa.