Onnea on toimiva pyykkitupa

Meidän kotimme on siitä kummallinen pikkulapsiperheen asuinpaikka, että täällä ei pestä pyykkiä. Tai siis joskus pestään, mutta kuitenkin aniharvoin. Meillä on kyllä pesukone, mutta ei esimerkiksi lähestulkoon jokaisen lapsiperheen vakiovarustetta kuivausrumpua. Miten pärjäämme ilman sellaista? Minäpä kerron.

Me, vauva, taapero ja kaksi aikuista tuotamme pyykkiä monta koneellista viikossa, mutta täällä kotona niitä ei pestä ihan käytännön syistä. Omistamme kyllä pesukoneen ja vielä hyvän sellaisen, mutta kone saa enimmäkseen seistä tyhjänpanttina kylpyhuoneen nurkassa. Kohta jo kymmenvuotias LG:mme käy nimittäin vain silloin, kun Välkky tarvitsee akuutisti puhtaita paitoja, minä jumppavaatteita tai lapset ylipäätään jotain päällepantavaa silloin, kun päivät ovat olleet täynnä sottaamista tai mahatautia.

Pärjäämme lähestulkoon ilman omaa pesukonetta siksi, että kotitalossamme on mahtava pesutupa, joka on hyvässä kunnossa, ja jossa on toimiva varaussysteemi. Asuintalomme on nimittäin vuonna 1972 rakennettu lähiökerrostalo, joka on rakennusajankohdan mukaan varustettu kaikilla tuon ajan mukavuuksilla ja välttämättömyyksillä. On hissit ja kylmäkellari ja sauna ja jopa uima-allas. Ja sitten on vielä meille niin tärkeä pyykkitupa.

Pyykkituvassa parasta on teollisuusluokan Mielen pyykinpesukone, joka ottaa kuuman veden suoraan vesijohtoverkosta. Tämän vuoksi 60-asteen pesu on valmis 47 minuutissa ja jopa 95:n kakkavaatepyykki valmistuu tunnissa. Siis samassa ajassa, kun oma koneemme pyörittää valkopyykkiä reilut kolme tuntia, pesee pesutuvan kone melkein kaikki viikon pyykit. Mahtavaa!

Tehokkaan pyykinpesukoneen lisäksi pesutuvassa on vielä kondensiokuivaimilla varustettu kuivaushuone ja aah (sisäinen marttani huokaa), mankeli. Kuivaushuone on siinä mielessä mahtava, että siellä pyykit kuivuvat maksiminopeudella pyöritetyn linkouksen perään muutamassa tunnissa, ja viikottaisen noin neljän pyykkikoneellisen pesuun kuluukin meiltä noin kuusi tuntia. Eli siis yksi aamu- tai iltapäivä. Ei enempää. Ja jos vielä kuivatuksen jälkeen jaksaa pyöräyttää esimerkiksi alusvaatteet ja harsot muutaman kerran ympäri mankelilla, niin, aih ja voih että sitä vastapestyjen vaatteiden pehmeyttä.

Käytännössä homma toimii meillä niin, että keräämme pyykkimme viikon aikana eteisen hyllykköön, ja lajittelemme ne valmiiksi värin mukaan; valkoiset, värikkäät ja tummat. Tämän lisäksi vielä pesen villavaatteet erillään, sillä ne eivät tietenkään kestä normaalia pesuainetta eivätkä 60-asteen lämpötilaa. Eteisen hyllyköstä pyykit sitten kuljetetaan pyykkipäivänä, eli yleensä lauantaiaamuna, valmiina koneellisina Ikean isoissa sinisissä kasseissa pesutupaan. Siellä ne ladataan ensin pesukoneeseen, sitten pyykin jälkeen kuivaushuoneeseen kuivumaan ja sieltä vielä lopulta takaisin kotiin. Kotona hommaan sisältyy vielä pyykkikassien läpikäynti ja vaatteiden viikkaus omille paikoilleen kaappiin, ja tämä jos mikä on hauskaa tehdä Kuutin kanssa yhdessä. ”Kenens tämä sukka on?” ”Isin!” ”No vieppäs se sitten isin pinoon.

Mutta miksi jaksamme roudata pyykkiä paikasta toiseen, kotoa pyykkitupaan ja takaisin, kun oma pyykkikone pystyisi myös hoitamaan homman yksien seinien sisällä? No siitä yksinkertaisesta syystä, että emme jaksa koko ajan kuivattaa pyykkiä täällä meidän asunnossamme. Pyykkiteline on täällä aina vain edessä, ja siksi sitä pidetäänkin enimmäkseen säilytyksessä parvekkeella. Ulkona pyykit tietenkin myös kuivuvat kesällä nopeasti, mutta vähänkään kostealla kelillä (eli siis noin puolet vuodesta) hommasta ei tule yhtään mitään. Pyykkien kuivatus sisällä saa taas asuintilamme muistuttamaan kosteudeltaan enemmänkin tropiikkia, kuin Suomalaista peruskotia, mikä haittaa meitä erityisesti esimerkiksi nukkumaan mennessä. Minä en myöskään jaksa koko ajan kuunnella pyykkikoneen rynkytystä, ja siksi taloyhtiön koneen nopeiden pesuohjelmien käyttö on mukavaa.

Ja sitten on vielä se kuivaushuone. Muistan joskus lukeneeni Lähiömutsi-blogista, että kuivaushuoneen ja sähköllä toimivien kuivaimien käyttö on kaikkein epäekologisin tapa on kuivattaa vaatteita. Minusta asia on tietenkin näin, jos kuivaimen käytön ekologisuutta vertaa ulkokuivatuksen ympäristövaikutuksiin, mutta muuten homma ei minusta ole ihan niin yksiselitteinen. Jos pyykit nimittäin kuivatetaan esimerkiksi sisällä telineellä, niin jostainhan sekin kuivuminen, tai siis ylimääräisen kosteuden haihdutus pestyistä tekstiileistä, repii energiaa. Eli siis periaatteessa minusta pyykin kuivatukseen kuluu ihan sama määrä sähköä, riippumatta siitä tuotetaanko energia pyykinkuivaimella, asunnon pattereilla tai vaikka kylpyhuoneen lattialämmityksellä.

Minusta suurin ero pyykin kuivatuksessa sisällä kotona tai erillisessä kuivaushuoneessa onkin siinä, että kuivaushuone on varta vasten tehty ja tarkoitettu pyykkien kuivatusta varten. Tilan pitäisi siis periaatteessa olla varustettu kestämään pyykeistä irtoava nestekuorma, tai ainakin sitä osataan kunnossapitomielessä käsitellä sellaisena. Toisin on minusta normaaleiden asuntojen laita, eikä minkään talon rakenteille tee pidemmän päälle hyvää se, jos sisällä koko ajan kuivatetaan suuria määriä pyykkiä.

No mitkä ovat sitten taloyhtiön yhteisen pyykkituvan käytön huonot puolet? Ainakin siis se armoton roudaaminen, ja se tietenkin myös pistää vähän kapuloita rattaisiin, jos joku on lukenut varauslistaa väärin ja tunkenut omat pyykkinsä pesuun meidän vuorolla. Onneksi näin on meidän kohdallamme käynyt parin vuoden sisään vain muutaman kerran, ja silloinkin naapurin mummot ovat noloina pahoitelleet tapahtunutta parhaimpansa mukaan. Välillä myös listaan jo viikkoa ennen kirjatut pyykkivuoromme ovat joutuneet törmäyskurssille lopullisten viikonloppusuunnitelmiemme kanssa, mutta näistäkin episodeista on yleensä selvitty kunnialla. Ja sitten on tietenkin vielä se, jos joku on käyttänyt ihan karmean hajuista pesuainetta yhteisessä koneessa juuri ennen meitä. Me kun siis pesemme aina hajusteettomalla, ja ei ole mitään kamalampaa, kuin haistaa omassa puhtaassa pyykissään naapurin voimakas vieras haju. Hyi yäk! Eihän sellaisissa lakanoissa voi edes nukkua, mutta onneksi olen siitäkin selvinnyt ihan vain pyöräyttämällä lyhyen huuhteluohjelman ja tyhjennyksen läpi tyhjällä koneella ennen omien pyykkiemme sullomista koneeseen.

Eli siis lyhykäisyydessään; Yhteisiä pyykkitupia kannattaa käyttää, mikäli sellainen sattuu olemaan lähellä, tila ja sen laitteet ovat siistissä kunnossa ja tuvan yhteiskäyttö toimii. Pelkästään yhteisen pesukoneen varassa ei pikkulapsiperheen ehkä kannata olla, mutta suurimman osan pyykkäämisestä saa kyllä toimivan pesutuvan avulla mukavasti siirrettyä pois oman kodin seinien sisältä. Ja tämän kaiken voi siis saada aikaan ainakin meidän kokemuksemme mukaan melkein ilman lisävaivaa, kunhan kotona on pyykille toimiva säilytys- ja lajittelusysteemi, ja arki-illoista tai viikonlopuista löytyy säännöllisen epäsäännöllisesti muutama tunti aikaa juosta tiukasti oman eteisen ja pyykkituvan väliä. Tai sitten vain kaikkeen, niin kuin tähänkin pyykkäyssysteemiin tottuu. Mene ja tiedä. Saa taas käyttää, mut ei oo pakko.

Koti Sisustus Lapset

Älä kokeile onneasi

Meillä on takana aikamoinen, mutta silti todella ihana viikonloppu. Perjantaina olimme Välkyn kanssa syömässä. Eikä tällä kertaa missään Sellon kulman Hesessä vaan ihan Helsingissä ja Gaijinissa. Lauantaina olimme aamupäivällä Kuutin ja Mummon kanssa uimassa Leppävaarassa, ja iltapäivällä kotonamme vieraili siskoni koira. Sen jälkeen suuntasimme vielä Jumboon ostoksille ja syömään. Tänään sunnuntaina olemme jo aamusta käyneet appiukkoni luona synttäribrunssilla, ja nyt illalla on vuorossa siivousta, pyykkitupavuoro sekä luistelureissu. Hohhoijaa, mitä menoa!

Kuten arvata saattaa Jumbo oli eilen illalla aivan täynnä sinne tänne takki auki hortoilevia ihmisiä ja joka paikan tukkivia lastenvaunuja (mukaan lukien omamme). Kaikki sujui meidän osaltamme tungoksesta huolimatta hyvin, mutta, kun mummo kysyi meiltä ruuan jälkeen, lähtisimmekö heidän kanssaan vielä Cittariin, niin totesin, että ei. ”Me mennään tästä nyt suoraan kotiin,” oli minun tyly vastaukseni. Olisin omasta puolestani tietenkin vielä voinut jäädä ostoskeskukseen hortoilemaan vaikka koko illaksi, mutta koko köörimme kanssa en kuitenkaan halunnut ryhtyä moiseen kanssa.

Nyytti oli nimittäin jo ravintolan jälkeen niin väsynyt, että hänen silmänsä alkoivat lurpsua heti, kun laitoin hänet sylistä vaunurunkoon viritettyyn turvakaukaloon. Poika olisi kyllä nukahtanut ja antanut meille aikaa viipyä ostoksilla vielä hetken pidempään, mutta Kuutti olisikin taas ollut toinen juttu. Laskin nimittäin mielessäni, ettei meillä ruokailun jälkeisestä hyvästä pössiksestä huolimatta ollut kauheasti aikaa ennen kuin tytön pitäisi olla nukkumassa. Parempi oli lähteä heti, silloin kun kaikilla oli vielä hyvä mieli, kuin jäädä ja katsomaan, miten pitkään lapset jaksaisivat.

Nykyäänhän homman nimi on meillä nimittäin sellainen, ettei Kuutilla minusta ole lainkaan sellaista sopivaa väsymyksen vaihetta, jonka minä helposti tunnistan itsessäni silloin, kun minun on aika mennä nukkumaan. Tyttö menee siis joko tuhatta ja sataa, tai sitten ei ollenkaan. Ja väsymystila on joko nolla, eli ei yhtään, tai täysin yliväsynyt, jolloin ei mikään enää onnistu. Saman ilmiön olen huomannut myös muiden lasten sekä myös meidän Nyyttimme kohdalla, joten luulen tehneeni tässä nyt yhden niistä vähän suuremmista universaaleista vanhemmuusoivalluksista.

Eli minusta siis lapset ylipäätään ja varsinkin meidän vesselit pitää laittaa nukkumaan mieluummin vähän aikaisemmin kuin liian myöhään. On ihan turhaa katsoa ja odottaa sitä, että lapsi osoittaa itse väsymyksen merkkejä, koska yleensä siinä vaiheessa, kun vanhempi ne leikkien keskeltä huomaa, on jo vähän isompaakin myrskyä ilmassa. Tai no, jokainenhan voi tietenkin tehdä juuri niin kuin itseään huvittaa, mutta minä en ainakaan jaksa kuluttaa aikaani ja hermojani siihen, että kuuntelisin lasteni väsymyskitinää, silloin kun voin omalla toiminnallani tehokkaasti ennaltaehkäistä sen.

Ja miten sitten onnistun yliväsymyksen ehkäisemisessä? No, pitämällä kiinni päivärytmistä ainakin useimpina päivinä. Päivärytmi ei ole minulle mikään itse tarkoitus ja pyhä sana, vaan työkalu, jonka avulla helpotan meidän kaikkien elämää. Lapset tottuvat nimittäin rutiineihin helposti, ja tottuvat esimerkiksi nukahtamaan vaunuihin aamuleikkien ja tissittelyn päälle. Kaikkein parasta ruoka- ja nukkumaanmenoajoista kiinni pitämisessä on kuitenkin se, etten koskaan ole täysin ulalla siitä, mistä tuulee, ja, mitä nyt tapahtuu. Jos lapsi nimittäin kitisee väsymystään silloin, kun olemme vasta palaamassa kotiin jostain reissusta, vaikka on jo esimerkiksi päikkäriaika, niin osaan syyttää hänen käytöksestään vain itseäni, ja suhtautua tilanteeseen parhaalla mahdollisella tavalla.

Ja kaikista tilanteistahan ei tietenkään pääse pois ja pakoon kotiin juuri silloin, kun itse haluaisi. Tuolloin homman nimi on suunnittelu ja sitten tietenkin se, että asettaa itsensä valmiiksi kitinänkestomoodiin. Mutta silloin, kun mikään ei estä, niin ainakin meidän pitää lähteä kotiin viimeistään silloin, kun olemme Välkyn kanssa alustavasti sopineet. Vaikka juhlat olisivat juuri parhaimmillaan, ja vaikka tapahtuisi mitä. Niin homma toimii nimittäin kaikista parhaiten, ja kaikille jää reissuista parempi mieli.

Eli siis: Älä kokeile onneasi, vaan lähde ajoissa kotiin ja nukkumaan. Se on meidän sääntömme numero yksi.

Perhe Lapset Vanhemmuus