Suuri sokerihuijaus

Luonto+-viili Lapsimessuilla

Kyllä minä taas kerran niin mieleni pahoitin, kun kaupassa kerkesin kerrankin lukea läpi muutaman jugurttipurkin tuoteselosteen. Kerrankin olin siis kaupassa yksin, vain minä ja purkki Arlan Luonto+-jugurttia. Aaaah, vihdoinkin maustettu jugurtti ilman lisättyä sokeria.

Eikun hetkinen…

Tiivistettyä hedelmämehua. Eli siis suurimmaksi osakseen hedelmäsokeria eli fruktoosia. Jep jep, ilmankos se keväällä Lapsimessuilla maistamani ja tämän jutun kuvassakin näkyvä viili olikin niin hyvää. Nimittäin, tavara on makeaa vähintäänkin samassa määrin kuin vanhalla hyvällä 90-luvulla riippumatta siitä, mitä purkin kyljen mainosteksteissä lukee.

Ja minusta tämä on tyhmää. Miksi kaiken maustetun pitää aina myös olla makeaa? Miksei mansikkajugurtissa voi olla pelkästään mansikkaa ja jugurttia eikä mitään muuta? Varmasti tuote olisi tuolloin maultaan happamampi ja valjumpi, mutta mitä sitten. Se, että kaiken pitää olla vähintään jonkin tietyn standardin verran makeaa, on elintarvikealan luoma sääntö, johon kaikkien meidän Valion hedelmäpommilla ja Pepsimaxilla kasvaneiden Y-sukupolven lapsien aivot ovat valitettavasti tottuneet.

Asian ei kuitenkaan minusta tarvitsisi olla näin. Minusta teollinen ruuantuotantokin voisi pikkuhiljaa alkaa oikeasti seurata aikaansa ja vähentää merkittävästi erilaisten tuotteiden sisältämiä sokeri ja makeutusainemääriä. Jugurtit saisivat minusta maistua jugurtilta ja ihan oikeilta marjoilta, ja olla vielä kaiken kukkuraksi juuri sen värisiä, kuin ne luonnostaan ovat. Mehut saisivat olla happamia ja myslien maku lähempänä puurohiutaleita kuin karkkia.

Omasta mielestään elintarviketeollisuus on tietenkin jo ottanut suuren edistysaskeleen sokerin määrän vähentämisessä poistamalla ns. valkoisen sokerin, eli sakkaroosin osasta tuotteita. Ja tietysti on kiva pystyä kirjoittamaan jugurttipurkin kylkeen sanat ”vain hedelmien sokeria”, mutta tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että esimerkiksi Luonto+-tuotteisiin ei olisi lainkaan lisätty makeutusta, saatikka sitten sitä, että esimerkiksi Arlan sakkaroosittomissa tuotteissa makeutukseen käytetty hedelmämehutiiviste olisi jotenkin tavallista valkoista sokeria terveellisempää.

Päinvastoin. Sen tiedon mukaan, jonka itselleni olen lukemalla ja dokumentteja katselemalla haalinut, hedelmämehutiiviste on itse asiassa epäterveellisempää kuin tavallinen sokeri. Sakkaroosi kun koostuu puoliksi glukoosista ja fruktoosista, mutta konsentroidussa hedelmämehussa fruktoosin osuus on n. 65 %. Ja vaikka fruktoosissa on vähemmän kaloreita kuin glukoosissa, ja sen glykeeminen indeksi on alhainen, sen kuluttaminen suurissa määrin, eli yli 50 gramman päiväannoksina, ei ole suositeltavaa.

Tämä johtuu siitä, että fruktoosi palaa ja pilkkoutuu pienempiin energiayksiköihin enimmäkseen maksassa, joka kuormittuu ylen määrin, samalla kun glukoosin polttamiseen voivat osallistua kaikki kehon solut. Fruktoosi saattaa myös maksan käsittelyssä muuttua lyhytketjuisiksi rasvahapoiksi ja triglyserideiksi, joiden on todettu aiheuttavan sydän- ja verisuonisairauksia. Kaiken lisäksi vielä fruktoosin on todettu vaikuttavan ihmisen kylläisyyttä sääteleviin hormoneihin, ja lisäävän siten nälän tunnetta.

Eli siis, minusta ”vain hedelmien omaa sokeria”, on suurta huijausta. Parempi vaihtoehto on vieläkin ostaa jugurtit, rahkat ja viilit maustamattomina ja lisätä niihin sitten marjoja ja hedelmiä sekä vaikka ihan sitä valkoista sokeria suoraan purkista, jos makeahammasta sattuu oikein kolottamaan. Näin me olemme tehneet jo vuosia ja jatkaneet samalla terveellisemmällä linjaa lastenkin kanssa. Välillä kuitenkin olisi kiva myös pystyä luottamaan kaupan tuotteisiin, ja varsinkin keväällä, kun pakastin jo huutelee tyhjyyttään, olisi kiva pystyä syömään vaikka mansikkarahkaa ilman kauheaa säätöä.

Mutta kun ei, niin ei. Ja meille se on kaupan maustettujen maitotuotteiden kohdalla kiitos ei ainakin siihen saakka, kun kaikenlainen kikkailu milloin minkäkin ylimääräisen makeutustavan kanssa jatkuu.

_ _ _

Tekstin faktat nappasin pääosin täältä sekä monesta muusta lähteestä, joita en nyt kirjoittamisen hetkellä kuolemaksenikaan löydä. Mutta googlatkaa, hyvät ihmiset. Tästä asiasta löytyy paljon juttuja ihan tieteellisistä artikkeleista Kuningaskuluttajan ajankohtaisraportteihin.

Ja tässä vielä pari meidän perheen syömistä käsittelevää juttua:

Ruokasääntömme pähkinänkuoressa

Sananen sokerista

hyvinvointi terveys ruoka-ja-juoma vanhemmuus

Martsari on ihan ok

Sain tiistaina julkaisemaani kirjoitukseen asuinpaikan tuomasta onnellisuudesta yllättävän paljon kommentteja. Osa tuli blogin kommenttiboksiin ja osa puolestaan suoraan puhelimeeni wazzapilla ja facebookin kautta. Hurjaa. Joku ihan oikeasti myös lukee näitä mun juttuja.

Pitäisikö siis olla vähän hienotunteisempi siinä, mitä milloinkin kirjoittaa? Jotkut kommentoijat kun olivat aivan selvästi pahoittaneet mielensä siitä, mitä mieltä olin Länsi-Vantaasta, vaikka eivät kuitenkaan sitä suoraan sanoneet. He kun ovat täällä kehä kolmosen kainalossa ihan kotonaan. Täältä kotoisin ja täällä aikovat lapsensakin kasvattaa. Näitäkin ihmisiä siis on, nyt sen tiedän.

Ja ottamatta takaisin sanaakaan siitä, mitä aiemmin olen sanonut Martsarista, pystyn kyllä aivan hyvin myös ymmärtämään heitä. Tämä paikka ei nimittäin ole ollenkaan niin kamala, kuin miltä se ehkä ennakko-oletusten puolesta kuulostaa. Päinvastoin.

Täällä kerrostalot ovat järjestäen vanhempia, 70-luvun alkupuoliskolta. Kolmi- tai viisikerroksisia, eli ei hirveän suuria. Talot on rakennettu sopivan väljästi, ja melkein jokaisen yhtiön pihassa on suojaisa leikkipaikka. Ihan virallisia leikkipuistojakin täältä löytyy melkein joka kulman takaa, ja ne ovat järjestäen aika siistejä.

Luonto on myös lähellä, sillä alueen keskellä kohoava Laajavuori sekä länsireunalle jäävät Raappavuoret ovat ainakin toistaiseksi vielä luonnontilassa. Myös Vihertien asukaspuisto leikkipaikkoineen ja ohjattuine toimintoineen on varsinkin lapsille todella kiva. Ja sitten on tietenkin vielä Jokiuomapuisto ja Vantaanjokilaakso, joissa riittää kauniita ja rauhallisia paikkoja kuumien kesäpäivien viettoon.

Martsarissa on myös oma pieni uimahalli, kirjasto, terveysasema ja pari kauppaa. Lukemattomia lastentarhoja, kolme alakoulua, joista yksi on ruotsinkielinen, yläaste, lukio ja amis. Ja sitten tietenkin vielä pari juna-asemaa ja bussiasema, joilta voi ottaa kyydin muualle Vantaalle tai Helsinkiin päin.

Harrastusmahdollisuuksiakin täällä riittää: Myyrmäessä on jäähalli, salibändihalli ja urheilupuisto ja Vantaankosken aseman vieressä talvisin iso tekojää. Lähistöllä on useita jalkapallokenttiä ja tietääkseni myös ainakin pari nappulaliigan seuraa. Kesällä täällä voi lenkkeillä pururadoilla, ja talvella vaikka hiihtää. Ja, mikäli ulkoliikunta ei maistu, niin sitten voi käydä vaikka yhdellä niistä varmaan kymmenestä kuntosalista, jotka tästä ihan meidänkin läheltä löytyvät.

Martsari on myös ainakin minun mielestäni melko turvallinen ja rauhallinen paikka. Asemakaan ei ole sieltä pelottavimmasta päästä, vaikkakaan en kauhean myöhään ole sen liepeillä koskaan liikkunut. Kylänraitilla on ehkä joskus viime vuosituhannella ollut vähän hurjempi meininki, mutta nykyään täällä asuu lähinnä eläkeläisiä ja lapsiperheitä, eivätkä mitkään yhteiskunnan kerrokset pistä suuremmin silmään. Paitsi ehkä Virolaiset hienoine autoineen.

Kummastuksekseni olen myös huomannut, että esimerkiksi puistotiellä vastaan tulevat ihmiset tervehtivät usein. Ihmiset ovat täällä aika mukavia ja jopa huomattavasti avoimempia kuin vaikka Turussa. Enkä minä suinkaan ole ainoa, joka tämän on pistänyt merkille. Vanhempani ovat nimittäin joka ikinen kerta saaneet mukavaa juttuseuraa joko taloyhtiömme pihalla tai puistossa silloin, kun he ovat olleet täällä leikittämässä lapsia.

Martsari on siis ihan aikuisten oikeasti minusta ihan ok. Kelpo lähiö ja paljon mainettaan parempi. Ja olen myös todella iloinen, että arvoimme itsemme asumaan juuri tänne silloin, kun edessämme oli muutto Turusta pääkaupunkiseudulle. Mehän emme Välkyn kanssa nimittäin tienneet pääkaupunkiseudusta silloin oikeastaan yhtään mitään, ja meille tuntemattomien lähiöiden nimet vain vilisivät silmissä asuntoilmoituksia selaillessa.

Se, että minun ja Martsarin välillä on vieläkin vähän kitkaa, ei varmaankaan lopulta johdu tästä paikasta. Luulen, että nimenomaan juurettomuus ja se, että olen alitajunnassani täällä vieläkin vähän niin kuin läpikulkumatkalla, toinen jalka tiukasti kiinni Aurajoen rannalla, on lopulta se, mikä minua hiertää. Ehkä täällä Länsi-Vantaalla on helppo olla, mutta vaikea kuulua. Tai sitten lähiöelämä ei yksinkertaisesti vain ole minua varten.

Mene ja tiedä.

_ _ _

Jälkikommentteina vielä:

* Martsarissa on myös pientaloja ja rivitaloja. Ja varsinkin Kivimäen alue vaikuttaa minusta aika kivalta, mutta kuitenkin keskeiseltä paikalta. Ja sitten on tietenkin vielä viereinen Vantaanlaakso, joka on myös lapsiperheiden suosiossa.

* Martsari kehittyy tällä hetkellä paljon, sillä lähiötä täydennysrakennetaan hurjaa vauhtia. Vanha hylätty Laajavuoren koulu on purettu, ja sen tilalle on nousemassa kerrostaloja. Asema on suht uusi ja niin on myös aseman ostari. Joitakin ihmisiä uudet kaavoitussuunnitelmat sekä vanhojen rakennusten purku sapettaa, mutta minä olen toista mieltä. Minusta on nimittäin hyvä, että myös näitä vanhempia lähiöiotä kehitetään, ja, että myös tänne rakennetaan ihan uusia asuntoja nykypäivän lähiöasujien tarpeisiin. Mitä enemmän liikettä, sitä enemmän myös kaupungin panostusta, ja arvonnousua/säilytystä meille nykyisille asukkaille.

puheenaiheet ajattelin-tanaan sisustus vanhemmuus