Shame about Shameless

Uskoisin, että ihmiset ovat yleensä kaikista kiinnostuneimpia asioista ja seuraavat aiheita, joihin on helppo tavalla tai toisella samaistua. Tai vastaavasti ovat uteliaita asioita kohtaan, joiden toivoisivat olevan ajankohtaisia myös omassa elämässä.

Olisi kieltämättä hyvin kyseenalaista mikäli jompikumpi, tai molemmat, edellä mainituista olisivat syitä koukuttumiseeni draamakomediasarjaan Hävyttömät. Että olisi tähän ikään jo ehtinyt elää Gallagherin perheelle tyypillistä ”menevää arkea”, ja samanaikaisesti haaveilisi vastaavan elämäntyylin säilymisestä hamaan tulevaisuuteen. Oh well.

Kuvat We Heart It

Minä (24-vuotiaana) edelleenkin tasaisin väliajoin käännän eurot markkoihin (joo oli edullista aikaa se) ja viittaan sanalla digiaika nykyaikaan ihan kuin se olisi jokin uusikin ilmiö. Ei tule siis yllätyksenä, että heräsin tähänkin sarjaan melko myöhään. Ensimmäisen kauden jaksoja oli pyörinyt telkkarissa jo hyvän tovin, kunnes ymmärsin kunnolla keskittyä juoneen. Saatoinpa ennen tätä kommentoida ohimennen hieman jyrkästikin sarjan tapahtumia, joita sivusilmällä näin sieltä täältä. 

Jos nyt sitten pitäisi valita joku sarjan henkilöistä johon samaistua, olisi se varmasti Sheila. Joo-o, pientä neuroottisuutta havaittavissa siisteyden suhteen täälläkin, mutta suurimpana yhdistävänä tekijänä kuitenkin se, etten minäkään astuisi montaa askelta kotioveni ulkopuolelle niillä nurkilla. Rouvan muihin mieltymyksiin en sitten otakaan kantaa.

Toinen kausi korkattu hetki sitten. Onko muita, jotka hieman häpeillen myöntävät sarjan olevan viihdyttävä? Vai olenko ainoa joka ylipäätään vaivautuu television eteen näin kesällä? Televisio, voi luoja…

Parit popparit.