Tuunattu jakkara ja tarina lätyistä

Ihan ensimmäisessä postauksessani lupasin palata hieman myöhemmin hengenahdistusta aiheuttaneeseen spraymaalailuun. No nyt on kirjaimellisesti myöhemmin. 

Nappasin eräällä kesäisellä reissulla mukaani vanhan talousjakkaran, joka on toimittanut monenlaista virkaa sitten vanhempieni nuoruusvuosien. Voisin kuvailla sitä hieman. Sen metallirunko on valkoinen ja askelmat vaaleansinisellä muovilla päällystetyt. Jalkojen muovitassut kuluneet puhki viimeistä reunaa myöten. Vuosikausia se on toimittanut virkaansa lähinnä erinäisten maalipurkkien alla, eikä sen babyblue-pintaa ole varsinaisesti säästelty. Sattuipa niinkin, että kerran talvisena iltana jakkara lämmitteli liian lähellä takkaa, ja päällimmäisen askelman muovi alkoi kuplia. Kuplatuoliksi yritti kai onneton itsensä ylentää. Ei kai tiennyt, ettei talousjakkara taivu design-klassikoksi tekeytymälläkään. Johan sen nyt jo nimikin kertoo.

Mutta voisi siitä kai saada edes vähän paremman? Do it yourself or ask someone else to do it for you -vinkki siis jakoon.

_dsc1621.jpg

_dsc1276-horz.jpg

Alunperin tarkoituksenani oli päällystää kaikki askelmat kankaalla kuten olen ylimmälle ns. istuinosalle tehnyt. Pienet askelmat olivat kuitenkin kiinteät metallirungon kanssa, joten jäin pohtimaan toisenlaista vaihtoehtoa. Hetken asiaa mietittyäni päädyin dymoilemaan kaksi helppoa ja vuodesta toiseen ajankohtaista herkkuohjetta. Ylimmälle askelmalle rustasin ohjeen ohukaistaikinalle ja alimmalle askelmalle päätyi ohjeistus maailman parhaan pannukakun valmistamiseen. Aina kun ei ulkomuistikaan pelaa teelusikan tarkkuudella.     

_dsc1292-tile.jpg

Ei sovi karppaajien keittiöön, mutta voisihan askelmille kirjoittaa vaihtoehtoisesti vaikka laulun sanat tai muita elämän suuria viisauksia.

Olisinhan minäkin voinut kirjoittaa vaikka että Annen keittiö on kodin sydän. Mutta se olisi ollut vale. Rakkaalla mummollani oli asiaankuuluvasti sellainen keraaminen pannunalunen (seinäkoriste, heh), jossa luki Äidin keittiö on kodin sydän. Ja se oli tosi. Lättyjä oli aina ja niitä oli paljon. Niitä syötiin aina ja niitä syötiin paljon. Lämpiminä suoraan pannulta lautaselle, linjasto ei seissyt koskaan. Ne aseteltiin lautaselle niin, että myös reunat peittyivät. Ja syötiin kaverinaan pelkkä hieno kidesokeri. Sokerikko oli syvän koboltinsininen ja sitä koristi hopeinen, puoliympyrän muotoinen lusikanpidin. Siro lusikka leijui sokerivuoren yllä kevyesti vailla huolen häivää.

Sama, neljän pienen lätyn, ohukaispannu on sittemmin siirtynyt käyttööni, mutta eihän se tietenkään ole sama asia. Eikä nykyaikainen elämänrytmi varsinaisesti edes suosi pikkupannun käyttöä. Vanhanajan isoäitini olisi täyttänyt heinäkuun viimeisenä päivänä pyöreät 100 vuotta. Lämmöllä häntä muistelen. Voi kunpa elämän rajallisuuden ymmärtäisi jo varhain. Mutta toisaalta, silloin ei myöskään voisi kokea sitä ihanaa, huoletonta lapsuutta.  

Kommentit (2)
  1. Voi, aivan loistava idea ja kaunis uusi elämä vanhalle jakkaralle, tykkään 🙂

  2. Lisään tähän kommenttiboksiin before-kuvan jakkarasta, kun sattumalta löysin arkiston kätköistä. Huonolaatuinen, mutta kyllä siitä käsityksen saa. Kuplinut muovi ei  juuri näy kuvassa, mutta ylimmän askelman takareuna oli vallan röpelöinen 😀

    [[{”fid”:”205594″,”view_mode”:”media_original”,”type”:”media”,”attributes”:{”height”:”1281″,”width”:”1010″,”class”:”media-element file-media-original”}}]] 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *