Tapahtui eräänä sunnuntaiaamuna. (PS. Kuva ei sitten mitenkään liity tapaukseen.)

Christina:
Mä oon välillä miettinyt, että aikuistunko mä koskaan… Valitsen edelleen ennemmin krapulaiset sunnuntait kuin seesteiset aamut, ja ajatus jostain pysyvästä tuntuu tosi oudolta.

Emma:
Mä oon miettiny miks mä oon jo nyt kuin joku 45-vuotias…

Christina:
Ei mut oikeesti. Huitelen vaan menemään, ja iskee hirvee ahdistus jos pitäisi päättää jotain millä on vaikutusta vähän huomista pidemmälle. Sanotaan, että pitäis elää hetkessä, mutta sekin tuntuu pelkältä hakuammunnalta. Miten mä voin tietää haluanko joskus vaikka lapsia jos en osaa päättää edes mitä haluun huomenna syödä aamupalaksi?

Emma:
Kunpa elämään vois ostaa semmosen ruutuplus-ominaisuuden. Tiiätkö, että vois kattoo nyt jo seuraavan jakson. Olisin valmis maksamaan sellaisesta ihan kohtuullisen kuukausihinnan! Mua hermostuttaa tää fiilis kun ei tiiä että mitä tapahtuu seuraavaksi. Että onko valinnut oikean polun.  

Christina:
Mä luulen, että ilman sitä ruutuplussaa sen tietää vasta, kun on päässyt perille. Kai sitä nyt jonnekin päätyy vaikka kiertoteiden kautta? En oo kyllä koskaan ollu taitava suunnistamaan. Yläasteen liikuntatunnillakin otin ennemmin esiin paskan asenteen kuin kartan.

Emma:
Toi ‘päästä perille’ on ehkä just se suurin syy siihen, miks musta tuntuu kuin oisin keski-ikäinen. Muutama vuosi sitten mun edessä siinsi erilaisia maaleja – tiiätkö nää perus vakituinen työ, vakituinen parisuhde ja vakituinen koti. Jossain vaiheessa tuntui, että niihin kaikkiin on tosi pitkä matka. Ja sit yhtäkkiä mä huomasin että olinkin saavuttanut ne kaikki. Yhtäkkiä mä en enää keksikään, että mitkä mun seuraavat maalit olis.

Christina:
Ehkä pitäis osata vaan elää sitä matkaa ilman sen kummempia maaleja. Se on samaan aikaan tosi ihanaa ja tosi kamalaa.

Emma:
Hei jos sä saisit valita: aloittaisitko elämän alusta vai ottaisitko 10 miljoonaa euroa suoraan tilille?

Christina:
Ottaisin ne 10 miljoonaa ja tekisin rahalla ne asiat mitä en oo ikinä uskaltanu toteuttaa. Entä sä?

Emma:
Mä en tiedä, haluisinko aloittaa mitään alusta. En varmaan. Mut haluisin vaan olla varmempi kaikesta! Ja samaan aikaan olla vitun sekaisin ja tietämättä mitään. Lähtee ja jäädä.

Christina:
“Lähteä kun pitäisi jäädä, jäädä kun pitäisi lähteä.” Eiks se vähän niin mee?

Emma:
Klassikko. Miten sä muuten oot hereillä jo nyt? On sunnuntai ja kello ei oo vielä ees yhdeksää.

Christina:
Hah, en mä oo ees käynyt vielä nukkumaan. Avattiin just uudet kaljat.

Emma:
Ah, niin tietty. Oispa mullakin kaljaa…

Kuva: Johanna Taskinen

https://www.youtube.com/embed/WDlE-BDVplo