Joskus kaikki loksahtaa

Viimeksi kirjoitin siitä, millaista arpapeliä tapaamisemme joskus ovat. Tähän jatkoksi on hauska kertoa viikonlopun sattumasta, nimittäin Reissumies saapui kotiin reissustaan ja hän oli saanut perheineen kutsun häihin. Olin toki tiennyt häistä jo kuukausia sitten, ja jollain tapaa olin ajatellut, että tapaisimme ehkä myöhemmin samana iltana. Se oli ollut aivan kuin aavistus, jonka kuitenkin epärealistisen haamun lailla hätistin tiehensä. Emme me tapaisi, sillä hän lähtisi kiltisti kotiin kun lähdön aika tulisi. Tummiin pukeutunut miesseurue jatkoi kuitenkin kummittelemista mielessäni. ”Oletteko mahdollisesti lähdössä jatkoille veljiesi kanssa?”, jouduin jopa kysymään sillä ajatus ei ollut lähteä mielestäni. Hän antoi kieltävän vastauksen. Aamulla olisi herättävä pirteänä, kuulemma. Itsekin olin viikonloppuna reissussa, mutta järjestin paluuni lauantain myöhäisiltaan. ”Jos tarvitset kyytiä, niin järjestyy”, kirjoitin hänelle puolihuolimattomasti, odottamatta liiemmin vastausta.

Kävin illalla vielä pienellä kierroksella kaupungilla, sillä oli yksi niistä leppeistä kesäilloista, joita lähes kaikki talvella muistelevat ja kaipaavat. Näistä piti ottaa ilo irti. Kävelin satamaan, jossa näin tutun ystäväpariskunnan veneellään. ”Tule peremmälle”, he pyysivät ja menin istuskelemaan ja ihailemaan auringonlaskua hetkeksi. Puhelimeeni ei ollut tullut viestin viestiä, mitä kummastelin, sillä useimmiten Reissumies lähettää hyvänyön toivotukset. Ehkä hän oli häiden jäljiltä väsynyt, päättelin. Ystäväpariskunnan rouva tiedusteli, haluaisinko jotain juotavaa, mutta tapojeni vastaisesti kieltäydyin. Suorastaan ihmettelin itsekin suoraselkäisyyttäni. Lähdin jatkamaan matkaa. Ajoin pyörällä maisemareitin kautta. Kotiovella tarkistin viestit vielä kerran. ”Hei, vieläkö olet liikkeellä? Pääsistikö hakemaan?”, kuului kaino tiedustelu, joka oli saapunut kaksikymmentä minuuttia sitten. ”Mistä?” lähetin viestin ja soitin heti sen perään, sillä nyt ei tekstiviestit riittäneet nopeudeltaan. Hän vastasi saman tien ja sovimme, että tulisin noutamaan. ”Jätänkö veljeni tänne?”, hän tiedusteli ja lupasin viedä veljenkin oikeaan osoitteeseen. Kävin mielessäni läpi suunnitelmaa, miten voisin perustella myöhäisen poistumisen kotiväelleni. Taksijonot. Kaupungissa oli suurehko tapahtuma, joka merkitsi sitä, että myöhään illalla ei takseja järjestynyt. Nappasin autonavaimet ja lähdin matkaan.

Hilpeä hääseurue oli odottelemassa kyytiään, kun kaarsin paikalle. Hän oli nauttinut hieman muutakin kuin illallista, mutta se ei minua haitannut. Olisin halunnut tietää, mitä hänen veljensä ajatteli, mutta ehkäpä hänkin oli vain hyvillään, että noutaja saapui. Veimme seurueen yhden jäsenen ensin, jonka jälkeen istuimme hetkosen aikaa veljen luona. Ilta alkoi kuitenkin olla jo pitkällä, ja nappasin pehmenneen Reissumiehen autooni. ”Sinunkin kotiintuloaika on varmasti jo mennyt”, kiusoittelin. Tänä iltana hänestä ei paljoa irtoaisi, mutta suutelimme autossa pitkästä aikaa. Hän jutteli kauniisti. Vein hänet turvallisesti lähes kotiovelleen, toivotin hyvät yöt ja katsoin että hän pääsi sisään. Tapaisimme pian taas uudelleen.