Jotain yhteistä

Meillä oli yhteinen harrastus. Näimme sen parissa aika harvoin, mutta huomasimme että viihdyimme toistemme seurassa. Meni vuosia. Välillä kirjoittelimme lyhyitä viestejä toisillemme arkielämästä ja havainnoista, vitsailimmekin. Elimme arkea tahoillamme, perheidemme parissa. Muutama vuosi sitten keväällä tapasimme jälleen, vietimme illan yhdessä. Hän pyysi syliin istumaan, aivan hetkeksi ja huumorilla, mutta siitä tuli mieleenpainuva kohtaaminen.

Ryhdyimme käymään silloin tällöin lounailla, edelleen harvakseltaan, mutta ajatuksenvaihto syveni. Hän nouti eräänä kauniina päivänä minut työpaikaltani lounaalle. Ensimmäisen kerran huomasin silloin, että sen lisäksi, että hän on fiksu ja rauhallinen, hän on myös komea. Ja huomasin, että meillä oli kemiaa. Ilmassa oli ollut koko ajan hienovireistä flirttiä, jolle kumpikaan ei ollut antanut painoa, koska emme olleet uskaltaneet. Myöhemmin selvisi, että olimme ajatelleet samoja asioita, emme vain olleet uskaltaneet lausua niitä ääneen.

ruusut_sin.jpg

 

Suhteet Oma elämä Rakkaus