Koiraterapia

Kun eräs tuntemani mies oli seurustellut tyttöystävänsä kanssa kaksi vuotta, hän oli pannut merkille, että tyttöystävä oli varsin kiva, mutta hieman epävarma itsestään. He kävivät useita öisiä keskusteluita siitä, millainen heidän suhteensa oli ja että saattoiko nainen luottaa mieheensä – karvaita kokemuksia oli joskus sattunut näet naisen tielle. Mies vakuutteli että syytä huoleen ei olisi. Eikä ollutkaan, sen nainenkin syvällä mielessään tiesi, vaikka hänellä ei ollutkaan tapana luottaa juuri keneenkään. Nainen oli vain mietteliäs. Keskustelut jatkuivat.

Eräänä päivänä naisen äiti ehdotti, että pariskunta hankkisi koiran. Se toisi sisältöä elämään ja veisi samaa rataa kiertävät ajatukset muualle. Kannattaisi ottaa mahdollisimman söpö ja pörröinen koiranpentu. He löysivätkin juuri sopivanlaisen, suuren valkoisen ja ystävällisen koiran. Koira tuo tullessaan kokonaisen elämäntapamuutoksen ja näin tässä taloudessa ei tarvinnut enää miettiä turhia asioita. Nyt vietettiin pirteää elämää ja päätökset harkittiin yhdessä. Valintoja tehtiin. Osattiin perustaa perhe ja muuttaa oikeaan paikkaan ja sen jälkeen vielä oikeampaan. Koira oli kuin taikaiskun lailla muuttanut epävarmuuden uudeksi harrastukseksi ja tuonut sisältöä myös pariskunnan keskeisiin keskusteluihin. Ja niinpä heidän elämänsä on ollut siitä lähtien hyvää.

 

Suhteet Oma elämä