Missä rajat kulkevat?

Naistenlehdet, kahvipöytäkeskustelut ja somepalstat askartelevat usein kysymysten äärellä ”mikä on flirttiä”, ”mikä on pettämistä” ja vieläpä senkin, että missä ne kuuluisat rajat kulkevat. Näitä pohdiskelevat monet henkilöt aina Yhdysvaltain entistä presidenttiä myöten ja jokaisella on asiasta oma mielipiteensä. Onko flirtti pettämistä? Entä missä menee flirtin raja – mikä on flirttiä? Sanaton flirtti on nähdäkseni parasta. Ehkä ei edes tunneta ja ollaan täysin mielikuvien ja illuusion varassa, tilanteen vietävänä. Flirtin tulkinta vaihtelee kuitenkin suuresti henkilöittäin ja kulttuureittain. Joissain maissa on moraalitonta, jos (nainen) katsoo (miestä) silmiin.

Myös pettämisen määritteleminen on vaikeaa. Onko pettämistä, jos pukeutuu juhliin viettelevästi ja pyrkii saamaan kohteen huomion itseensä, vaikka kotona odottaisi kumppani? Aika moni on sitä mieltä, että fyysiset toimet, kuten suuteleminen/suuseksi/yhdyntä on pettämistä. Someaikana pettämisen käsite on saanut uusia muotoja, mikä ei ole tehnyt määrittelemisestä yhtään helpompaa. Kaikkinainen tiedonvaihto on nopeaa, vaivatonta ja halpaa. Onko syvällinen keskustelu pettämistä? Onko seksistä ja mieltymyksistä keskustelu pettämistä? Entäpä kuvien lähettely? Runojen ja laulujen kirjoittaminen ja lähettäminen toiselle? Entä sitten hellittelynimien käyttäminen, säännöllinen ja syvällinen ajatustenvaihto kaikista mahdollisista asioista? Asioiden pimittäminen omalta kumppaniltaan? On selvää, että ilmitullessaan pettäminen vahingoittaa jotakin tiettyä osapuolta. Eli kannattaako tunnustaa, jos pettää? Ei. Silloin vastuu siirtyy kuulijalle ja jotain hyvin olennaista menee ikuisiksi ajoiksi rikki. Ihminen on kuitenkin lihallinen olento ja tähyilee vihreämpää niittyä aidan toisella puolella – olkoonkin, että se on vihreää siellä, missä sitä kastellaan – houkutuksen kiihottava maku ajaa meidät rajan toiselle puolen. Rajan, mikä se milloinkin on.

Flirttiä en ole koskaan pitänyt pettämisenä, mutta toisaalta – jos Reissumies flirttaisi reissuillaan, olisinko mustasukkainen? Olisin. Siltikään en voisi häntä pidätellä, kahlita enkä omistaa, vaan pyrkiä ymmärtämään tilanteen ainutlaatuisuuden ja sen, että hän elää omaa elämäänsä. Ehkä minullakin on siinä oma paikkani ja roolini. Reissumiehen kotisuhde ja minun kotisuhteeni – ne molemmat ovat tahoillaan täydellisiä ja sellaisenaan toimivia arjessa, mutta. Silti niistä puuttuu jotain. Sitä yritämme paikata ja täydentää toistemme avulla. Meillä on hyvät, yhteiset pelisäännöt. Rehellisyys, kunnioittaminen ja luottamus ovat tämän pelin säännöt.

Kamalinta pettämistä on maton vetäiseminen toisen henkilön jalkojen alta, ja siihen ei aina välttämättä lainkaan liity ulkopuolinen seksi. Ehkä jokaisen on pakko määritellä omalla kohdallaan, mikä on pettämistä, vaikkakin kulttuuri ja sosiaaliset ympäristöt luovat omille määritelmille kehykset.