Kuka tulisi hinaamaan

Keskellä helteisintä kesää on mahtava muistella keskitalvea, kun Reissumies ja minä lähdimme retkelle luonnonhelmaan. Hän nouti minut keskustasta, jossa olin ollut toimittamassa erästä työasiaa. ”Minne ajaisimme?” hän kysyi ja heitin kysymyksen saman tien hänelle takaisin. Kyllä minä lähtisin hänen kanssaan mihin tahansa. ”Kunhan ei nyt ajeta jonnekin jeeraan jonne jäädään kiinni”, lisäsin. Minun oli pakko ehtiä vielä iltapäiväksi toimistolle.

Ajoimme siis muutaman kymmenen kilometriä etäämmäs, ja eteen alkoi tulla pieniä metsäteitä. Käännyimme yhdestä tienhaarasta, jossa hän oli saattanut käydä aiemminkin. Lunta oli. Auto oli onneksi maastokelpoinen. Löysimme oivallisen, rauhallisen paikan, jossa meidän oli hyvä hetken aikaa halailla. Takapenkillä oli tunnelmaa ja talvipäivän kylmyys ei meitä haitannut, vaikka vaatteita vähennettiinkin. Jonkin ajan kuluttua olimme aikeissa lähteä ja laittelimme auton kuntoon. Vähän ajettu metsätie teki kuitenkin tepposet: auto jäi kerrassaan kiinni hankeen. Auton paino kairasi sitä yhä syvemmälle hankeen ja lumi lensi, kun Reissumies yritti peruuttaa ja välillä jälleen ajaa pätkän eteenpäin. Minun hennot työntöni auton puskureista eivät auttaneet. Kaupunkikengät siroine korkoineen olivat hangen keskellä naurettavat. Kumimattoja laitettiin renkaiden alle, mutta rengas ei purrut kiinni ja matot liukuivat jäätyvän lumen pinnalla. Risuja haettiin renkaiden alle pitävämmäksi maaksi. Lemmiskelytuokio muuttui projektiksi. Hän haki jo rotevampaa puuta alle – kinos oli parikymmensenttinen. Hän uurasti uupumatta ja luottavaisin mielin: kaikesta näki, että hän oli päättänyt irrottaa auton hangesta.

Tovin kuluttua auto irtosikin, oksat ja puunkappaleet heiteltiin sivuun tieltä ja pääsimme vaivatta jatkamaan matkaa. Paluumatkalla pohdiskelimme, kenelle olisimme soittaneet, jos tilanne olisi todella vaatinut lisäapuja. Keksimme hädin tuskin yhden henkilön, jolle olisimme rohjenneet soittaa.

Mietin jumiin jäämistä myöhemmin, laajemmin. Kerromme toisillemme niin paljon ja jatkuvasti toisistamme, jaamme ajatuksiamme arjessa, että olemme todellakin parhaat kaverit, syvät ystävät. Mutta jos jokin tilanne vaatisi lisäapua, kelle soittaisin? Jos hänelle vaikkapa tapahtuisi jotain, en voisi kertoa tavanomaiseen tapaan huolestani ja surustani? Kenet silloin hälyttäisin vetämään itseni ulos henkisestä kuopasta? Kuka tulisi hinaamaan ja kuka jaksaisi kuunnella? Kuka ymmärtäisi? Ja kenelle hän soittaisi?

Ehkä joutuisimme päättäväisin mielin irrottamaan itsemme hangesta ja jatkamaan matkaa.

Suhteet Oma elämä Rakkaus Syvällistä

Vaaleanpunainen unelmahörhelö

Nyt kun motiiveja salaiselle sivusuhteelle on mietitty, voidaan lähes samassa hengenvedossa pohdiskella, miksi sivusuhteita on olemassa ja miksi pitkät yksiavioiset suhteet ovat yleensä täyttä Disney-kamaa:

1) Jos olet solminut suhteen vaikkapa 10 – 30 vuotta sitten, ovat ajat olleet todennäköisesti vallan toiset kuin mitä ne nyt ovat. Toiveet ja vaatimukset monen muunhukin asiaan kuin parisuhteeseen liittyen ovat muuttuneet. Toisin sanoen, jos valitsit aikanasi kuvaannollisesti, että syöt lohikeittoa hamaan loppuusi saakka, saatat tässä vaiheessa kaivata jo raikasta salaattia tai bourgognen pataa vaihtelun vuoksi. Useastikin suurimmat päätökset joutuu tekemään 15 – 25 vuoden iässä. Maailma muuttuu (ja samalla arvomaailmasi) jopa kymmenessä vuodessa aika paljon. Se, esimerkiksi nyt vaikka kelpo kalasoppa, joka tuntui ainoalta oikealta ratkaisulta muinoin, on muuttunut aikaetäisyyden vuoksi aivan toiseksi. Saatat kaivata ihan vähän jotain muuta välillä. Parhaimmillaan tunnistat kuitenkin motiivisi noilta ajoilta ja kelpuutat ne yhä.

2) Meidät, erityisesti tytöt, kasvatetaan jo pienestä pitäen vaaleanpunaiseen Disney-prinsessakulttuuriin, jossa uskotellaan, että Se Oikea on vastaus kaikkiin arjen ja juhlan ongelmiin, huippuhetkiin ja kaikkiin tapahtumiin niiden välillä. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkansa sen enempää kuin Joulupukin ehtiminen miljardeihin koteihin yhtenä yönä. Jos haluat siis olla onnellinen, ala tehdä elämästäsi onnellista itse. Ala kysenalaistamaan opittuja malleja ja rakenna omasta elämästäsi itsesinäköinen. Älä odota Prinssi Uljasta. Ei hän kuitenkaan tiedä, minkänäköinen elämästäsi tulisi luoda ja minkälaatuisen astiasarjan saati omakotitalon haluat mieluiten. Sitäpaitsi Prinssi Uljaan vastuuttaminen on kamalaa vastuun ulkoistamista ja ennakkoon syyllistämistä. Sitä joudut myöhemmin katumaan.

3) Ihminen haluaa huomiota ja hyväksyntää. Tämä pätee vauvasta vaariin. Ihminen voi jopa kuolla (Maslowin tarvehierakian alimpien portaiden toteutumattomuuden lisäksi myös) huomion ja hyväksynnän puutteeseen. Aikuinen ihminen saattaa haluta myös elämyksiä toisen ihmisen kanssa. Arjessa huomion ja hyväksynnän antaminen karisee, elämykset ovat harvassa ja sivusuhteet ovat ainoastaan niitä varten. Jos arjen ja muun hurman voi pitää balanssissa, kaikki soppaan tietoisesti tai tiedostamattaan osallistuvat saavat hyvät puolensa asioista elämäänsä.

4) Mitä vaikeammat ajat, sitä vähemmän avioeroja? Vai meneekö se sittenkin niin että ydinperhettä/pariskuntakäsitettä on helpompi käsitellä, johtaa ja kontrolloida? Onhan se kaiken lisäksi myös kelpo malli yhteiskunnassamme? Saattaa olla, että molemmat noista väitteistä on totta. Siitä huolimatta kaikenlaista variaatiota on ollut niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina ja tiukoissakin diktatuureissa. Ihmisen perusluonteeseen suorastaan kuuluu vaistojen ja inspiraatioiden seuraaminen ja vallitsevien säännöstöjen kyseenalaistaminen. Kapinallisuus katastrofinkin uhalla. 

5) Koska elämä on tarina ja siihen mahtuu paljon seikkailuita. Koska elämän tarkoitus on eläminen. Vain kuollut kala ui myötävirtaan.

 

Kaikki kunnia nyt vielä niille pariskunnille, jotka eivät ketään muita ole koskaan edes ajatelleet. Tiedän, että sellaisiakin saattaa olla olemassa. Joku saattaa haluta kalasoppaa jokaisena päivänä hamaan loppuun saakka, ei ikinä mitään muuta. Jollakulla Prinssi Uljas todellakin oli se käänteentekevä henkilö, jonka kanssa osattiin valita kaikki oikein yhdellä istumalla. Joku saa huomiota, hyväksyntää ja elämyksiä parisuhteessaan aivan riittävästi. Jotkut vain mahtuvat muottiin ja tykkäävät että näin sen pitää ollakin. Ja joidenkin elämään ei tarvita yhtään sen enempää seikkailuita kuin mitä oma parisuhde tarjoaa. Sehän voi tarjota paljonkin. Myötävirtaan uiminen on leppoista. Ja voihan Joulupukkikin olla olemassa jossain… vaikka hän ei ihan kaikkiin koteihin yhtenä yönä ehtisikään!

 

Suhteet Oma elämä Rakkaus