Koiraterapia

Kun eräs tuntemani mies oli seurustellut tyttöystävänsä kanssa kaksi vuotta, hän oli pannut merkille, että tyttöystävä oli varsin kiva, mutta hieman epävarma itsestään. He kävivät useita öisiä keskusteluita siitä, millainen heidän suhteensa oli ja että saattoiko nainen luottaa mieheensä – karvaita kokemuksia oli joskus sattunut näet naisen tielle. Mies vakuutteli että syytä huoleen ei olisi. Eikä ollutkaan, sen nainenkin syvällä mielessään tiesi, vaikka hänellä ei ollutkaan tapana luottaa juuri keneenkään. Nainen oli vain mietteliäs. Keskustelut jatkuivat.

Eräänä päivänä naisen äiti ehdotti, että pariskunta hankkisi koiran. Se toisi sisältöä elämään ja veisi samaa rataa kiertävät ajatukset muualle. Kannattaisi ottaa mahdollisimman söpö ja pörröinen koiranpentu. He löysivätkin juuri sopivanlaisen, suuren valkoisen ja ystävällisen koiran. Koira tuo tullessaan kokonaisen elämäntapamuutoksen ja näin tässä taloudessa ei tarvinnut enää miettiä turhia asioita. Nyt vietettiin pirteää elämää ja päätökset harkittiin yhdessä. Valintoja tehtiin. Osattiin perustaa perhe ja muuttaa oikeaan paikkaan ja sen jälkeen vielä oikeampaan. Koira oli kuin taikaiskun lailla muuttanut epävarmuuden uudeksi harrastukseksi ja tuonut sisältöä myös pariskunnan keskeisiin keskusteluihin. Ja niinpä heidän elämänsä on ollut siitä lähtien hyvää.

 

Suhteet Oma elämä

Sittenkin selvillä vesillä

Viimeksi peräänkuuluttelin reittisuunnitelmaa, jotta meillä olisi jokin, vaikkapa aavikon kangastukseen verrattavissa oleva tavoite, jota voisimme pitää mielessämme. Ei mennyt kauaa, kun sain rakastajaltani vastauksen, jossa hän summasi reittisuunnitelman sekä haaveet. Vision hän jätti minun työstettäväkseni.

Kun puhutaan ei-niin-päivänvaloa kestävästä suhteesta, on liikkuvia osia ja huomioitavia asioita paljon. Siksi onkin tärkeää, että olemme samalla kartalla, etenemässä samaan suuntaan. Tai vaihtoehtoisesti pysähtyneenä lehvähdyspaikalle, tähyämässä karttaa jotta osaisimme jatkaa tai palata lähtöruutuun. Toki elämässä tulee eteen monentyyppisiä asioita, jolloin niin suunnat kuin suunnitelmat voivat äkisti muuttua tai niitä joudutaan päivittämään. Tahtotila on sana, johon kiteytyvät asenne ja siihen liittyvät pyrkimykset. On hyvä määritellä, mitä osapuolet tahtovat ja millaisia pyrkimyksiä on, tai onko pyrkimyksiä lainkaan. Pyrkimysten ristiriidat johtavat nopeasti ongelmiin.

Joku voisi sanoa, että puhdas rakastaja-rakastajatar-suhde elää ja porskuttaa ilman sen enempiä tavoitteita. Tilanteessa, jossa taustakuviot sitovat henkilöt, ei kannattaisi edes ajatella tulevaisuuden skenaarioita, vaan elää kahta todellisuutta ja kantaa niistä vastuu. Tämä olisikin helppo ratkaisu ja monet ovat valinneet sen ilmentymäksi ns. panosuhteen, johon ei sekoiteta tunteita ja jossa ei puhuta lainkaan tulevaisuudesta. Itsekin olen tätä vaihtoehtoa tarjonnut useaan otteeseen: jopa niin useaan, että rakastajani on turhautunut siihen puheenaiheeseen. Vaikuttaakin siltä, että puhdas fyysinen suhde ei olisi meille hyvä ratkaisu. Ilmeisesti tarvitsemme suhteessamme tilaa ja tilaisuutta myös tulevaisuuden yhteisille haaveille ja tunteille. Mutta kehittyvätkö asiamme vai jäävätkö nämä yhteiset hetket ja pohdinnat muistoiksi ja ohimeneväksi vaiheeksi historiankirjoihimme?  

Joka päivä saamme tähänkin asiaan lisää uusia vastauksia ja viisastumme. Sillä välin suosittelen katsomaan Yle Areenalta dokumentin Himon verkko, jossa lisää mm. naisen aktiivisuudesta ja halusta. Palataan aiheeseen ensi kerralla!

Suhteet Oma elämä Rakkaus