Meillä kaikilla taitaa olla ainakin se yksi (nais-)sinkkukaveri, jolla on milloin minkäkinlaisia säätöjä ilman suurensuuria laatukriteereitä. Teiniaikoina eräällä ystävättärelläni oli tapana käydä läpi kaikki ”pahnanpohjimmaiset” ja hän heräsi milloin mistäkin paikasta, milloin kenenkin vierestä. Hän soitti yleensä ensimmäisenä minulle todennäköisesti vain ilmoittautuakseen jollekulle olevansa vielä elävien kirjoissa. Ihmettelin hänen miesmakuaan ja tuuriaan. Myöhemmin minulle on selvinnyt, että kyse ei ole lainkaan tuurista eikä maustakaan vaan siitä, mihin mieheen tyytyy ja millaiseen kohteluun naisena suostuu. Itsekin ”joudun tilanteisiin” säännöllisen epäsäännöllisesti, (viime aikoina olen onneksi selvinnyt niistä kuivin jaloin kotiin, kiitos Reissumieheni, jonka haluan pitää elämässäni ja jota en halua liialla säätämiselläni huolestuttaa). Olen joutunut muutaman kerran itsekin määrittelemään laatukriteereitä.

Mutta asiaan – naisen tulisi jollain tavalla määritellä itse itselleen, millaiseen kohteluun suostuu, mitä itse henkilöltään haluaa ja mitä voi itse henkilölleen antaa. Teiniajan miesmetsästäjälle kävi hyvin ja hän asustaa onnellisena yhdessä ihan kivan miehensä kanssa. Mutta tällä hetkellä ystäväpiirissäni on nainen, joka on toivottoman ihastunut naimisissa olevaan mieheen. Ystäväni vastaus suostumuskysymykseen näyttää olevan ”lähes mihin tahansa”, haluamiseen ”huomiota” ja antamiseen ”hakemaan vaikka kuun taivaalta”. Mitäpä mies tällaisessa tilanteessa tekee? Minäpäs kerron: ensin mies flirttaa, menee hieman pidemmälle, kotiin saakka, pitää sitten (yllätys yllätys!) kuuluisan kolmen päivän radiohiljaisuuden, antaa jälleen hieman liekaa, vihjailee, pitää jälleen määrittelemättömän hiljaisuuden, puhuu muutaman viestin verran kauniita, houkuttelee pikku ajelulle, jonka jälkeen taas vaikenee ja ajaa neidin hulluuden partaalle, vastaa niukasti viesteihin, suostuu jälleen pikku flirttiin, katoaa sitten työmatkalle sanomatta mitään, palaa ja viimein myöntyy (!) syrjäkujalla suihinottoon, jonka johdosta neiti on pitkästä aikaa onnensa kukkuloilla, jonka jälkeen mies jälleen vetäytyy luolaansa määrittelemättömäksi ajaksi. Ei taida tarvia edes sanoa, että ystävättäreni hyppii väliaikoina suorastaan seinille ja tarkistaa puhelintaan neuroottisesti. Samaan aikaan mies pakenee henkisellä tasolla kuin aropupu haukan kynsistä, mutta määrittelemättömän pakenemisjakson jälkeen miehinen fysiikka ajaa tämän välillä ottamaan yhteyttä, jos vaikka saisi s*****oton. Eihän tällaisessa kuviossa mitään ongelmaa olisi, mikäli asia olisi molemmille osapuolille ok. Mutta kun ei taida olla. Mies potee syyllisyyttä ja pelkää jäävänsä kiinni ja wannabe-rakastajattarella on helvetillinen tilanne: klassisen kolmiodraaman tapaan hän tuntee olevansa ikuinen kakkonen ja hänen on tyytyminen siihen, mitä jää jos jää. Mies ottaa yhteyttä, jos jaksaa ja jos muistaa. 

Toki ei ole pelkästään rakastajattaren syytä, jos antaa kohdella itseään huonosti. Myös miehen tulee kantaa vastuuta asioista. Hyvät miehet: ei ole reilua pitää rakastajatartaan vain so-automaattina (tutumpi termi lienee englanninkielinen vastine bj-automat). Sen sijaan kohdelkaa ruusujanne kunnioittavasti: kirjoittakaa ja soittakaa heille. Rakastajattaret odottavat aina yhteydenottojanne. Järjestäkää tapaamisia jos suinkin voitte. Lyhyetkin tapaamiset lasketaan. Kohdelkaa rakastajattarianne fiksusti. Ja jos teitä ei kiinnosta muu kuin hätäinen seksi sivukujilla, on reilumpaa sanoa se ääneen aivan suoraan (ja katsoa, miten hän reagoi) ja/tai katkaista suhde täysin. Ammattilaiset tekevät nuo sivukujahommat huomattavasti helpommin eivätkä jää langoille roikkumaan eivätkä perään ruikuttamaan.

Seuraava postaukseni taitaakin sisältää ohjeistuksia rakastajattarille 🙂