Miten päästä eroon vihan tunteesta
Aika paljo oon parinpäivän sisällä miettiny vihan tunnetta ja miten oon itse sitä tuntenu ja miten oon kokenu sen. En tiiä miten paljo muut ihmiset elämän aikana joutuu kokemaan aitoa vihaa jotain kohtaan, mulle se on harvinainen tunne, sellanen todella syvä viha. Luulen että oon kokenut aitoa vihaa kerran, katkeruutta vähän enemmän, mutta koen että noissa on iso ero. Viha on rankka tunne kantajalleen, ja siitä on aina pakko päästä eroon, niinkun katkeruudestakin, ettei ne syö itseä sisältä eikä vahingoita kohdetta, itseä eikä omaa lähipiiriä tai ympäristöä mitenkään. Vihasta ajatellaan yleensä että se on pelkästään negatiivinen tunne, mutta ei, mun mielestä se kertoo siitä että ymmärtää että jotain väärää on tapahtunut, joku on kohdellut ja toiminut sua kohtaan väärin, ja ylittäny sun rajat. Tätä kauttahan se kertoo myös itsearvostuksesta, ettei hyväksy itseensä kohdistuvaa väärinkohtelua. Jos ei tuntis katkeruutta tai vihaa sellasissa tilanteissa, se kait tarkottais ettei ymmärrä et sua kohdellaan tai on kohdeltu väärin, ja hyväksyy vääriä asioita.
On siis ihan luonnollista ja positiivista tuntea vihaa, kunhan sen pystyy kontrolloimaan ja hankkiutuu siitä eroon. Mulle paras keino siihen oli ymmärryksen lisääminen itseä ja vihankohdetta kohtaan, myötätunnon ja anteeksiannon harjoittaminen. Aloin kiinnostuu psykologiasta ja luin paljo aiheeseen liittyviä kirjoja. Kiitokset vaan maailman viisaimmalle miehelle Dalai Lamalle, kirjavinkkinä kaikille heittereille Howard C. Cutlerin onnellisuuden taito, mikä perustuu Dalai Laman kanssa käytyihin keskusteluihin. Toi kirja autto mua ihan älyttömästi, tais olla joku universumin lahja ku löysin just oikeeseen aikaan sen kirpparilta eurolla. Vaikkei tuntiskaan vihaa ketään kohtaan, voisin suositella tota ihan kaikille! Sain lukemisen aikana jatkuvasti sellasia oivalluksia, ja vahvistuksia omille käsityksille, monta kertaa ajattelin et ”JUST NÄIN, NÄIN MÄ OON SEN AINA AATELLU!” tavallaan joku oli osannu pukee sanoiksi mun ajatuksia, ja tuntu niin hyvältä ku sai vahvistusta niille.
Kirjotin sillon myös päiväkirjaa missä käsittelin tosi syvästi kaikkia menneitä tapahtumia mitkä loi mussa ahdistusta,vihaa ja katkeruutta. Purin kaiken angstin paperille ilman filtteriä samalla ku luin tota kirjaa. Huomasin et aloin käymään tapahtumia läpi eri tavalla, enemmän ymmärtävämmin ja anteeksantavammin, myötätunnon kautta, myös itseä kohtaan, sillä päässä pyöri paljo kysymyksiä ajatuksia, ”miks tuhlasin aikaa, miks en tajunnu kävellä pois heti, miksi annoin tän tapahtua ja sallin kaiken, miks olin niin tyhmä” Se oli rankkaa, ja mulla kesti kaikkeen tuohon pään selvittämiseen kuukausia, oli niin paljo läpikäytävää mitkä oli pakko käsitellä ettei asiat patoudu ja syö sisältä.
Kolmas keino kirjottamisen ja lukemisen lisäks oli liikunta ja salilla käyminen, en tiiä parempaa keinoa purkaa aggrea ku juosta niin lujaa ku pääsee, nostella painoja ja hakata nyrkkeilysäkkiä. Siitä jäi aina niin puhdistunut fiilis, kaikki se tuska ja viha jäi sinne salille. Ehkä paras keino kanavoida ahdistusta. Kun vihapäissään ei oo hyvä satuttaa ketään, voit hyvällä tavalla satuttaa ittees, ja nyrkkeilysäkkiä, ingeniouss!!
Luonnossa liikkuminen ja oleminen autto kans paljo, eritavalla ku sali, salilla sai purkaa, luonnossa pysähtyä. Rakastan luonnon rauhottavaa vaikutusta ja tuoksuja ja ääniä. Mulle tehokasta oli mennä metsään, joko vaan samoileen tai istuun, poimii marjoja tai mitä vaan. Se et tunnen olevani osa luontoa, saa mut tuntee oloni niin pieneksi ja ei niin tärkeeks, sama siis tapahtuu mun murheille, niiden merkitys pienenee ja ne tuntuu välillä jopa kaukaisilta. Ehkä ego romahtaa jotenki luonnossa, ku palaa sinne mistä on lähtösin. 🙂 Siksi kait luonnon merkitys on mulle nykyään niin iso, se tuntuu kodilta kaiken kaaoksen keskellä<3 jännä miten toi itsensä ei niin tärkeeksi kokemisen fiilis tulee myös paikoissa missä on paljo ihmisiä, niinku Bangkokissa, tai joissain isoissa tapahtumissa. Se on hyvä tunne, We really don’t matter that much we think we do.
Siinä oli mun top. 4 vihan ja ahdistuksen hallinta ja lievittämis keinot; kirjottaminen, psykologian lukeminen, ja sali ja luonto. Lisäisin tuohon kyllä viel musiikin, of course.
What’s after hate? Vihan vastakohta taitaa todellaki olla välinpitämättömyys, kun huomaat ettet enää tuhlaa aikaa kohteen miettimiseen katkerasti, et todennäköisesti ajattele siitä positiivisestikaan, vaan lähinnä neutraalisti, niin ettei se enää aiheuta sussa oikein mitään fiiliksiä, eli tunnet jonkinlaista välinpitämättömyyttä. Oot antanut itselle ja kohteelle mielessäs anteeksi, osaat hyväksyä tapahtumat osaksi sun elämää ja oot kääntäny ne voitoksi näkemällä mitä positiivista se on tuonu sun elämään, yleensä lopulta niitä positiivisia puolia on enemmän ku negatiivisia, vaikka välillä se tuntuis toiselta. Ehkä niitä negatiivisia vaikutteita on jääny sun elämään, jotka ottaa välillä vallan ja aiheuttaa ahdistusta, mutta kun oppii ymmärtää mistä mikäkin fiilis tulee, niitä on helpompi hallita ja hyväksyä, ja päästää irti.
Mä oon omien ahdistuksieni ja vihantunteitteni jälkeen kokenu olevani ehkä maailman onnellisin ja onnekkain ihminen. :D kuulostaa hassulta, mutta en ois minä ilman mun huonoja kokemuksia, en ois niin vahva henkisesti, enkä tuntis mun omia heikkouksia niin hyvin, tai osais pitää itsestäni huolta ja pitää kiinni mun rajoista, enkä salli enää ympärillänikään minkäänlaista väärinkohtelua. Uskon et ku on käyny ”pohjalla”, ettei oo ollu muuta vaihtoehtoo ku pysyä vahvana ja koittaa räpiköiä ittes ulos pimeestä kuplasta, jos teet sen huolella ja keskityt omaan hyvinvointiin ja positiivisiin asioihin, karsit kaiken negatiivisen, sulla ei enää oo jäljellä ku hyvää. Nykyään pyrin tarkasti pitämään kaiken huonoja viboja aiheuttavan loitolla mun elämästä, ja pidän tiukasti kiinni rakentamastani omasta pienestä onnellisesta maailmasta. Ja se ero menneen ja nykyisen välillä, ku välillä havahdut siihen missä pisteessä nyt oot versus missä oot ollu, tajuut kuinka onnekas oot. Ihana elämisen kipeys ja keveys, ja kuinka siistiä on että jonkinlaiset ihmiset aiheuttaa toisessa niin voimakkaita tunteita, negatiivisia tai positiivisia, ilman sellasia tyyppejä niitä tunteita ei ikinä pääsis kokemaan, ja mitä enemmän tunteita kokee, sitä enemmän oppii itsestä ja omista tavoista käsitellä ja hallita tunteita, joten niitä ”kusipäitäkin” tarvitaan, niitä ei vaan kannata pitää pitkään omassa elämässä. Ex-vihankohteista ei tarvi pitää, eikä hyväksyä niiden toimintaa, riittää kun hyväksyt tapahtuneen ja pyrit siihen ettei se liikaa vaikuta nykyseen elämään. Annat aidosti anteeksi. Loppujen lopuks tuloksena kaikesta nään maailman niin kauniina ja ihanan monimuotosena, ja ihmisen psykologisesti äärettömän mielenkiintosena olentona.
Less hate, more love<3
…But don’t deny your hate, accept it, like any other natural feelings you have. That’s the only way you can someday let it go.