Heikkoutta vai vahvuutta
Meillä oli eilen hyvä keskustelu erään henkilön kanssa heikkoudesta ja vahvuudesta. Aattelin avata sitä vähän täällä. Puhuttiin tunteiden käsittelystä, ja siitä mitä sillä on tekemistä sen kanssa onko heikko vai vahva. Musta tuntuu että monella on se käsitys että vahvat ignooraa kaikki tunteet eikä puhu niistä, sivuuttaa kaikki vaikeet fiilikset ja esim. huuhtoo ne alas viinalla tai turruttaa muilla keinoilla. Sillon ku pakenee omia vaikeita tunteita ja niitä asioita millä on valtaa satuttaa, se on pelkoa ja heikkoutta. Heikkoutta on alkaa välttelee tunteita, esittää kovaa jäbää jolla mikään ei koskaan tunnu missään. Kaikista helpointahan se olis vaa alkaa dokaa ja sivuuttaa kaikki pahat olot ja tunteet. Ne käsittelemättömät asiat patoutuu ja aktivoituu aina samankaltasissa tilanteissa. Ei ihminen voi sillon olla vapaa, jos joutuu välttelee tunteita ja tilanteita joissa niitä negatiivisia tunteita vois syntyä.
Vahvuutta mun mielestä on kohdata kaikki negatiiviset tunteet, omat demonit ja pelot. Asettaa ittesä niitten yläpuolella ja ottaa ne kätee ja tarkastella niitä. Kohdata ne kasvotusten, sinä vs. negatiiviset tunteet. Face your fears and kill em. Toi on ainoo keino päästä niistä lopullisesti eroon. Ite me luodaan ne oman mielen vankilat ja ite voidaa myös vapauttaa ittemme niistä. Mäki oon oman mielen tuomioni lusinu ja vältelly kaikkee, ennenku tajusin etten pääse niistä lukoista ja traumoista eroo ennenku kohtaan ne ja käsittelen. Nykyään oon huomannu kuinka ihanan kevyt ja vapautunu olo on ku mikään ei enää vaivaa mieltä. Sillon saavuttaa aidon vapauden, mielenrauhan ja onnellisuuden. Siks mä näistä täällä puhun ku toivoisin samaa onnellisuutta kaikille, jotka käy tai on käyny samoja asioita läpi ku minä ja joilla on lukkoja, traumoja, oneglmia, negatiivisia tunteita, pelkoja, sisäisiä ristiriitoja etc. Sillon ku oot oikeesti onnellinen omassa elämässä, oot automaattisesti parempi ihminen itselles ja muille sun ympärillä. Sulla on energiaa auttaa myös muita, ku ensin autat ittees. Teet maailmasta vähän paremman paikan elää. Jos mulla on mahollisuus käyttää sosiaalisen median valtaa puhumalla näistä ja antamalla ihmisille ajatuksia, en nää syytä miksen tekis tätä.
Se mitä viime postauksessa kirjotin et mulle on sanottu että ”oot nykyään sellanen kelle ei vittuilla” ja et ”susta on tullu kylmäpäinen”, ei tarkota etteikö muhun ikinä mikää sattuis. Siis todellaki sattuu, oon todellinen tunne-eläjä ja koen tunteita todella vahvasti. Sillon ku tunnen surua, tunnen sitä vahvasti. Annan sille kaiken voiman saaha mut kokee oloni surulliseks, koska mitä selkeempi se tunne on, sitä helpompi se on käsitellä ja päästää irti. Jos työntäisin sen pois se jäis käsittelemättä ja palais kyllä jossaki elämäntilanteessa joku päivä. En pelkää kohdata mun oloja, vaan pystyn erottaa sen surun tunteen musta, se on sillon osa mua, mutta tiiän että se on silti joku aivokemioiden luoma reaktio johonki ulkoiseen asiaan. Mä koen surua, en oo sitä, ja voin käsitellä sen veks ku tartun siihen enkä väistele.
Mä en ikinä halua esimerkiksi lähtä dokaa jos joku asia vaivaa mua, alkoholi vaikuttaa muhun aika voimakkaasti ja se buustaa mun oloja, lähen mielummin sillon dokaa ku mieli on kevyt ja voin nauttia mun ystävien seurasta ja olla itekki parempaa seuraa. Oon huomannu jos mä dokaan ku oon surullinen ne asiat tuntuu kännissä x100 pahemmalta ja oon masentavinta seuraa ikinä. 😀 Monesti kyl myös käsittelen kaikki asiat yksin enkä ystävien tai läheisten kanssa, koska koen et tunnen ite itteni parhaiten ja voin myös ite selvittää ongelmani parhaiten. Joillekki taas toimii hyvin jakaa asioita läheisten kanssa ja käsitellä ne yhessä siinä tilanteessa ku ne tunteet on voimakkaimmillaan. Se on varmasti pitkälle luonteesta kiinni. Tämmösenä lonerina tuntuu luonnolliselta vetäytyä sillon ku ei oo ihan voimissaan. Ei siis todellakaan oo oikeeta tai väärää siinä käsitteleekö asiat yksin vai yhessä. Puhun kyllä mielellää jälkeenpäi asioista ystävien kanssa, ku oon päässy niistä pahimmista jäävuoren huipuista yli ja vähän ajatuksia selviteltyä itekseni.
Niin, ja siitä vittuilusta. kyllä mulle voi vittuilla, ehkä mä vaan en välitä niin paljo niiden tyyppien mielipiteistä jotka ei mua tunne oikeesti. Ei niillä oo oikeestaan mulle mitään väliä.”Only I can judge me” ja ne harvat jotka mut perinpohjaisesti tuntee. Musta niitä vittuiluja ja ilkeitä kommentteja on mielenkiintosta saaha, koska se kertoo sen toisen ihmisen negatiivisista tunteista ja omista ”vankiloista”. Ja mielellää sit ratkoisin sen miks joku sanoo jotai millä on tarkotus loukata, mikä mussa herättää siinä jonku negatiivisen tunteen. 😀 Oon varmaa tosi ärsyttävä ku mua on vaikee saaha provosoituu ja oon sillee heei mikä sun ongelma voinks mä auttaa xD On mullaki toki niitä kohtia mihin ei kannata tulla sohimaan ja millon mun pitää pidätellä sisäistä pikku flipperiä. Jos joku puhuu mun rakkaista pahaa, osottaa epäkunnioitusta tai loukkaa pahasti edes tuntematta niitä, niin kyl se saa mut kiehuu. Myös sellaset tilanteet missä kenentahansa,(myös mun) ihmisarvoa ja oikeuksia loukataan suututtaa mua.
En siis oo mikään Zen. Enkä halua olla. Haluan tuntee koko tunneskaalan ja elää kaikilla aisteilla. Sillon tuntee olevansa elossa. Tärkeintä on et pystyy hallitsee omat tunteet ja käsittelee ne, eikä anna niille liikaa valtaa pitkäks aikaa ohjata sua. Sillon ku oot oppinu hallittee sun mielen, tiiät aina että voit tehdä mitä vaan, ottaa elämässä riskejä missä sulla on mahollisuus ottaa kolhuja, koska tiiät että pystyt hallittee ja käsittelee ne negatiiviset tunteet mitä niistä voi seurata. I call it freedom. <3
”You must master your mind or you will be it’s slave.”
Rakkautta kaikille<3
