Satunnaista diippeilyä ja kelailua
Tajusin just et 2018 on kohta ohi, tää vuosi on menny ihan törkeen nopeeta! Aivan huikee vuosi, ei voi kyllä muuta sanoo. Tää oli mulle sellanen mielen puhdistamisen vuosi kaikesta menneisyyden vaivaavista asioista. Jännä miten tää elämä opettaa aina vaan lisää, vaikka joskus sitä ajatteli että on kaikki ne menneisyyden asiat jo ajat sitte käsitelly, ja pystyy menee elämässä eteenpäi nii sit ku menee, joku oppimatta jääny asia sieltä nostaa päätä. Tää kasvunpaikka tuli mulle kyllä jo 2017, joku asia itessä oli jääny käsittelemättä, ilmeisesti omat rajat. Eli siis en osannu laittaa muille rajoja, tai ne oli hyvin veteenpiirretyt, millon muut pystyy kävelee niitten yli jatkuvasti.
Tapasin kesällä sattumalta sen tyypin mun menneisyydestä jonka koen satuttaneen mua eniten, ravistelleen mua henkisesti eniten. Se oli aika siisti kohtaaminen. Se tyyppi sano et oon nykyään sellanen kenelle ei voi vittuilla, ja mietin sillo et niin, kiitos siitä sulle ku kasvatit musta irti sen ”shit taker”- puolen, ku on nielly tarpeeks paskaa pitkän aikaa siihen ei enää suostu. lopulta sama tyyppi joka satutti eniten, on mua myös eniten kasvattanu. kipuhan on paras kasvattaja. Se voi olla myös pahin elämän romuttaja, jos ei löydä keinoja; rohkeutta ja rakkautta itsestä kääntää sitä vahvuudeks ja oppia siitä. Toivon että hänkin on oppinu paljon ja kaikkee hyvää.
Oon aina ollu semi kilttityttö ja vähän liianki empaattinen, ymmärtävä ja anteeksantava, ja on tuntunu vaikeelta rajottaa sitä ja ymmärtää millon pitäis nostaa keskarit pystyy ja lähtä kävelee, kun joku kohtelee tai toimii sua kohtaan väärin. Siinä mielessä oon ehkä liian ymmärtävä, ku tiedostan kun joku sanoo/tekee sua kohtaan väärin, se ei johdu musta vaan sillä toisella on jotain omia lukkoja, pelkoja, kaunoja etc.. tällasissa tilanteissa koitan yleensä jeesaa, vaikka eihän se mun tehtävä oo, eikä mulla oo voimia auttaa ihmisiä jotka purkaa kaiken pahan olon mun päälle. Tiettyyn rajaan asti tietenki jeesaan mut jos tollasta jatkuu pitkän aikaa, se on ihan hiton kuluttavaa ja energiaa syövää. Mut näistä oppii, kun ottaa opiks ja ymmärtää jälkeepäi miks asiat on menny miten on menny, ja miksi on ollu niin paha olla. Yleensä aina se syy löytyy itestä, ku itsehän me voidaan päättää kenen kanssa hengaillaan, ketä päästetään elämään, miten meitä kuuluu kohdella ja millon on syytä antaa anteeksi ja antaa tyypeille uusia mahdollisuuksia ja millon taas osottaa suuttumus ja antaa anteeksi omassa mielessä ja jatkaa eteenpäin ilman näitä tyyppejä.
Ehkä kaikki sellanen kiltin tytön naiivius on karistunu vuosien varrella pois, itsearvostus kasvanu ja rajat on melko selkeet. Edelleenki pysyn kilttinä, empaattisena, luotan muihin automaattisesti, ymmärrän ja annan anteeksi, mut uskon että jatkossa tunnistan tilanteet ja ihmiset paremmin, joista on syytä lähtä kävelee pois. Tässä oon ollu melko menestyksekäs tänä vuonna, cutting people off :’D Ehkä musta on tullu aika ”kylmäpäinen” niinku mun kaveri mulle sano. Voin allekirjottaa, oon ehkä aika kylmäpäinen mutta mun sydän pysyy aina lämpimänä, sitä ei mitkään vastoinkäymiset pysty kylmettää, minkä myös tää vuosi on osottanut monella tapaa. <3 Mulle kaikista tärkeintä on pysyä ittenäni, rakastavana ja hyväsydämisenä, eikä antaa vastoinkäymisten, pettymysten ja kaiken sen paskan mitä oon pienestä asti nähny kyynistyttää mua liikaa. Omaa onnea ja rauhaa tuun vaalimaan aina.
Wou tän ei pitäny mennä ees diipiksi.. mut toi nyt oli varmasti suurin asia mitä mulle sisäisesti tapahtu tänä vuonna, siis kasvaminen. Mut en oo ees nyt kauheen diipillä tuulella, jotenki nää kirjotukset menee vaa aina kerroksen pintaa syvemmälle. 😀 Aattelin kirjottaa lähinnä käytännön asioista millanen tää vuosi on ollu..
Tää vuosi on menny nopeempaa ku mikään muu aiemmin. Sen jälkeen ku palasin Suomeen, elämä on ollu kyllä once agaaain melkosta vuoristorataa, sopeutumisvaikeuksia ja elämänmuutoksia. Se on ollu aika hiton siistiä, tuntuu niiku elämä testais mua et ”mitäs oot oikeesti oppinu ;)” ;toiminko ite niiden mun oppimien asioiden mukaan mistä täälläki puhun, oonko sisäistäny ne asiat. Havahduin yks päivä et hitto oon tainnu oikeesti oppia ja sisäistää. Kaikesta kauniista ajatuksistahan voi aina puhua, mutta toinen asia on se uskooko ite niihin ja näkyykö se käytännössä.
Yks hyvä testi mulle oli et menetin aikalailla samaan aikaan kaks asiaa mun elämässä, mitkä lisäs mun onnellisuutta, toi iloa mun elämään. Se tuntu hetken ihan hiton pahalle. Mietin et eikö tää elämä voi antaa mulle aikaa ensin käsitellä loppuun se toinen menetys ennenku se toinen tapahtuu heti perään. Sillon se menetys tuntuu tuplasti pahemmalta. No siinä meni sitte jonku aikaa ku käytin aikani miettimiseen, asioiden käsittelyyn ja suremiseen, mikä kannatti. Tota mä tarkotin ku joskus puhuin tunteiden käsittelystä, kaikki mikä sattuu pitäs käsitellä ettei niillä oo valtaa enää satuttaa. Ja ne asiat mitkä vaivaa yhtää syö hiljasesti energiaa sun sisällä ja on aina pois onnellisuudesta ja vapaudesta.
No kuuntelin omia neuvojani ja paketoin noi asiat, jonka jälkeen huomasin et sehän on oikeesti just niin miten oon ajatellukki, tässä mä nyt oon ihan yhtä onnellisena, tai no jopa onnellisempana ku ennen ku noi asiat tapahtu. Voin siis allekirjottaa myös sen, että onnellisuus ei todellakaan oo kiinni kenestäkään ihmisestä, mistään ulkoisesta, työstä, koulusta, kodista, ei mistään. Kaikki ulkoinen vaan lisää iloa, onnellisuus taas on ”state of mind” mitä on vaikee horjuttaa, kun sen on löytäny. Nään ehkä kaikissa vastoinkäymisissä niin paljo hyvää, koska onhan ne just niitä tilanteita missä meillä on tilaa kasvaa ja vahvistua henkisesti, vaikka siinä hetkessä ku ne osuu kohdalle elämä tuntuu todella onnettomalta ja epäreilulta. Ja sain myös kertaukseni siitä että kaikki tapahtuu syystä, menetät asioista/ihmisiä/elämäntilanteita tarkotuksesta, ne ei vaan oo sua varten ja niiden tilalle tulee aina jotain parempaa ja sulle sopivampaa. Eihän paremmille asioille oo tilaa, jos sen paikan ottaa elämässä joku ”ok/ei paras vaihtoehto/menettelee/kelpaa” arvion saava.
Koen et mun uteliaisuus, mielenkiinto ja kiinnostus asioista ja ihmisistä on pitkälle ollut mun intuition, ja usein myös mun preesenssissä kokeman onnentunteen tiellä. Oon ollu jo lapsena kauheen elämänjanoinen tutkija-skidi. Lainasin kirjastosta ala-aste ikäsenä politiikkaa käsitteleviä kirjoja, keräilin kiviä, mun lemppari tv-ohjelmia oli dokkarit ja itsevaltiaat. Ylä-asteella menestyin parhaiten lukuaineissa, mun vahvuuksia oli äikkä, enkku, historia, yhteiskuntaoppi, ja lakitieto. Btw, yhteiskuntaopin tunnilla kirjotin steen1:n inspiroimana paljon kritiikkiä sisältävän esseen jonka nimi oli ”Suomi hyvinvointi-valtiona” josta sain kiitettävän ja henk.koht. kehut opettajalta tunnin jälkeen. Oon todellinen nörtti pohjimmiltani. :’D Mulla on aina ollu joku kauhee halu ja tarve selvittää maailmaa, mistä tässä kaikessa on kyse. Tää mun mielenkiinto elämään on kyllä säilyny, tai se on aina ollu mussa mutta nykyään oon löytäny sen puolen musta taas vahvemmin. Se on vieny mut elämässä melkosille seikkailuille, niillekki joissa oon kärsiny ihan vaan oman uteliaisuuteni takia. Oon kyllä huomannu red flagit ihmisissä ja asioissa, missä tilanteissa olis pitäny perääntyä mut hitto pää eellä pensaasee. :D Jospa sitä ois jo viisastunu ton suhteen.
Jos joku asia/ihminen/elämäntilanne tuntuu alkuun hyvältä, ja myöhemmin huonolta, oon saattanu jäädä siihen koska mun kiinnostus on heränny, mitä sillä on annettavaa mulle. Ehkä tuokin testi oli tänä vuonna, esim. olin elämäntilanteessa mikä ei sopinu mun luonteelle, ja olin pitkään miettiny siitä lähtemistä. Lopulta ku se jäi taakse, huomasin et ois vaan heti pitäny luottaa intuitioon ja lähtee, koska sen tilalle on tullu jotain niin paljo parempaa ja mulle sopivampaa. Luottakaa kaikkiin viboihin mitä saatte asioista, ihmisistä ja elämäntilanteista. Sillon tiedät millon jäädä ja millon lähtä pois oman onnellisuuden takia. Älkää jääkö oottaa tai selvittää että se kääntyykö se paremmaksi, tai koittako muuttaa omaa suhtautumista ja asenteella korjata kaikkee, yleensä huijaat ittees pitämään jostain mistä et oikeesti pidä. Siitä irrottautumalla voi päästä käsiks siihen mitä rakastaa. Sillon ku teet jotain mitä rakastat, sun ei ikinä tarvi psyykata ittees, korjata omaa asennetta tai jäädä oottaa/miettii muuttuuko jokin paremmaksi. En voi myöskään suositella olemaan liian utelias muiden ihmisten hyvyydestä tai pahuudesta, jos saatte huonoja viboja, kävelkää pois. Voitte kyllä jäädä uteliaisuuttanne ja naiiviuttanne ottaa selvää ihmisestä, mutta varotan että ite oon ”ottanu turpaa” useita kertoja oman uteliaisuuden takia. Toki se kasvattaa ja viisastuttaa, mutta ehkä ois niitä helpompiaki tapoja viisastua.. Noh, kantapään kautta on toiminu mulla, mikä ei varmastikaan toimi kaikilla.
Ai että en oo diipillä tuulella, ei hitto, en enää ikinä suunnittele kirjottavani käytännön asioista ilman diippeilyjä… Mut jätän tän nyt tähän ja meen väsää kanat ja riisit. Hei. kanasta tuli mielee että kaikille gluteenittomille vinkkinä et jos ootte yhtä chicken-nugget lovereita ku minä, ja ootte tuskaillu gluteenittomien nugettien hintoja mitkä on Prismoissa ja Cittareissa 5-6e, niin Lidlissä semmone boksi maksaa alle 3e! Sieltä löytyy muitaki oikeesti hyviä gluteenittomia valmis-ruokia ja fastfoodeja sillon ku ei jaksa ite tehä ruokaa. ;)
-XOXO nuggetlover
https://www.youtube.com/embed/JVe_Uox1VGg