Ystävyydestä ja ihmisyydestä

Koska oon huono sanoin kuvailemaan mun tunteita ihmisiä kohtaan mun elämässä, kirjotan niistä nyt vähän. Oon maailman onnekkain ku mulla on niin ihania, aitoja ja välittäviä ihmisiä mun elämässä. Tällasena introverttina en jaksa paljon hengailla sellaisten ihmisten kanssa jotka eivät kykene ajattelemaan ja keskustelemaan asioista syvällisemmin, aidosti ja olemaan alastomia omien tunteidensa ja ajatusten kanssa. Monet ihmiset on vahvasti egon vallassa, jolla ne pyrkii peittään omia diipeimpiä ajatuksia ja tunteita, ettei muut huomais omaa heikkoutta, ihmisyyttä, ettei kukaan pääsis tuomitsemaan. Ne peittää omat tunteet vitsien taakse, tuomitsee muita yleensä juuri niistä asioista mitä ei itsessään hyväksy, heillä on häpeän tunne omista heikkouksista, omasta ihmisyydestä. He esittävät vahvaa ettei muut huomais kun sattuu, vahvuushan on arvostettavaa ja heikkoutta pidetään säälittävänä, vaikka selvä paradoksihan tuo on.

Heikkous on vahvuutta, kykyä hyväksyä omat ”puutteet” mitä ihmisyyteen kuuluu, hyväksyä itsensä ja omat tunteet täydellisesti, rakastaa itseään niin paljon että uskaltaa avata itsensä muille täysin, sillä jos joku tuomitsee, se ei muuta sun käsitystä itsestä mitenkään vaan kertoo vain toisen ihmisen kyvyttömyydestä ymmärtää ihmisyyttä, yleensä tuomitsija kieltää itsessään olevat tunteet joita ei halua itsessään hyväksyä, ja näkee ne ”puutteina” vaikka ne on vain tunteita, jotka kuuluu ihmisyyteen. Näin he eivät saa tarvitsemaansa aitoa hyväksyntää ja rakkautta muilta, koska peittelemällä pohjimmaisia tunteita ja heikkouksia kukaan ei edes voi antaa ymmärrystä, rakkautta, ja hyväksyntää, kukaan ei pääse oikeasti lähelle, mikä johtaa yksinäisyyden ja erillisyyden tunteisiin. Saat toki ihailua ja hyväksyntää vahvasta persoonastasi, ettet ikinä romahda ja händläät joka tilanteen, ihan ku ei ois tunteita ollenkaan.

Tollanen kaikki hyväksyntä ja ihailu on sun egolle, sille mikä peittää sitä kuka sä oot ihmisenä sen takana, mitä tunnet,koet ja ajattelet. Ymmärrän että myös itsensä löytäneet ja omaa ihmisyyttä rakastavat, aidot ihmiset voi joskus olla hetken, tai pidempäänkin egon vallassa kadottamalla yhteyden omaan itseensä, jos on esim. tullut tuomituksi ja loukatuksi kovalla kädellä, haluaa suojella itseään näiltä kipeiltä tunteilta, eikä enää näyttää mitä oikeasti tuntee, se on ihan luonnollista itsesuojeluvaistoa. Sillon kun näytät omat tunteet toiselle, kerrot esim välittäväsi toisesta, toisella ihmisellä(jos sattuu olemaan empatiakyvytön kusipää) on valta käyttää sitä hyväksi esim. väittämällä itsekin välittävänsä ja alkamalla pyytään jatkuvasti jotain pieniä tai isompia palveluksia, ”etsä välitäkään musta” metodilla, ja lopulta oot antanu kaikkes ja toinen ei mitään, vaan ottanut sulta kaiken, minkä oot välittävänä ja empatiakykyisenä ihmisenä toiselle antanut. Lopulta toinen hylkää sut kun on saanu mitä halusikin susta, tai sä alat ”hankalaksi” vaatimalla esim. lainaa takas, tai et enää suostu kaikkiin pyyntöihin.

Tollasen jälkeen varmasti ei helposti halua osoittaa välittämistään, pelkää että tulee uudestaan hyväksikäytetyksi ja tunteiden osoittaminen voi olla todella vaikeaa.  Helposti rakentaa suojamuurit ettei kukaan pääsis enää satuttaa. Se myös johtaa siihen ettei kukaan voi aidosti antaa sulle hyväksyntää ja rakkautta, suhun ei satu, kun sua ei voi satuttaa, eikä sua voi aidosti kukaan hyväksyä ja rakastaa, kun et päästä henkisesti ketään lähelle ja anna siihen mahdollisuutta. Been there done that. Ja voin kertoa kuinka ihanan vapauttavaa on löytää itsestään se vahvuus,että uskaltaa olla rehellinen omista tunteista ja ajatuksista ja näyttää ne, että vaikka mitä kävis, kaikesta selviää koska rakastaa itse itseään sellasena ku on, minuna, eikä tarvi elämään sellasia ihmisiä jotka ei osaa arvostaa mua itsenäni, heikkouksineen ja vahvuuksineen.

Mulle siis ystävyys merkitsee täydellistä toisen hyväksymistä, sitä että itse, ja toinen voi olla täysin ilman suojamuureja, eikä tarvi pelätä tuomituksi tulemista, hylkäämistä, tai arvostelua, vaan saa hyväksyntää ja ymmärrystä. Luottaa siihen että voi olla avoin ja täysin rehellinen. Mun piirit on semi pienet mikä johtuu varmasti osittain siitä etten kauaa jaksa small-talkia ja puhua pinnallisista asioista. Ilmaisen myös mun tunteita melko suoraan ja puhun niistä, mikä saattaa pelästyttää sellasia jotka ei oo valmiita kohtaamaan itsessään samoja tunteita ja puhumaan ylipäätään mistään pintaa syvemmällä tasolla, ei vaan löydy yhteis-ymmärrystä. Toiseks sellasia ihmisiä on todella harvassa, jotka on yhteydessä itseensä ja uskaltaa puhua omista ”heikkouksista”, olla täysin sinut niiden kanssa ja hyväksyä ne osaksi ihmisyyttä ja itseä. Tällasten ihmisten kanssa pääsee oikeesti tutustumaan toiseen, syntyy luotto, hyväksyntä ja aito välittäminen, syvempi yhteys toiseen.  Mun ystävät on tällasia.

Joidenki kanssa ollaan ystävystytty heti ensimmäisillä tapaamisilla, kun toinen on dropannu muurit niin toinenki uskaltaa, ja näin näkee hyväksyykö toinen, ja kun hyväksyntä, ymmärrys ja välittäminen on ollut molemmin puoleista ja aitoa, syntyy ystävyys. Tällasena introverttina, omien ajatusten ja tekemisten parissa viihtyvänä en nää mun ystäviä niin usein, ja olen huomaavinani muissakin samanlaisia piirteitä, ja ymmärrän että monilla on työ, perhe, parisuhde, harrastukset mitkä vie aikaa ja joskus on vaikea sopia ajankohtaa mikä sopis kaikille osa-puolille. Silti se ei ikinä oo rikkonu sitä ystävyyttä mikä on syntyny, aina ku nähään ollaan edelleen yhtälailla ystäviä niinku sillon ku viimeks nähtiin. Kait se on jotain soulmate-hommaa, kun toinen tuntuu läheiseltä vaikkei olis nähny kuukausiin. Haluun vaan kiittää mun kaikkia ihania rakkaita ystäviä mun elämässä, jotka ymmärrätte mun persoonaa, hyväksytte ja välitätte. Ja jos musta ei oo kuulunu aikoihin haluun että tiiätte että ootte tärkeitä ja ajattelen teitä usein, oon kiitollinen teistä ja ootte mun sydämessä. <3

Mun ystävät on niitä joiden kanssa voin olla täysin oma itteni, joiden kanssa voin jakaa hyvät ja huonot asiat, puhua ihan mistä vaan. Ne kuuntelee mun tunteidenpurkaukset, ymmärtää eikä tuomitse. Nauraa mun kanssa ja tekee mun päivistä parempia. Heittää pinnallista paskaa läppää, ymmärtää mun sarkasmia ja toisinaan erittäin mustaa huumoria. Tekee mun elämästä kevyempää keskittymällä toisinaan puhumaan tunteista, toisinaan pitämällä hauskaa ja koittamalla hetkeksi unohtaa kaikki huolet ja murheet. Vaikeina aikoina ne osottaa välittämisen ja tuen, näkemällä, viesteillä tai soittamalla, tuntuu hyvältä tietää että vaikka ahistuneena haluan usein olla vaan yksin ja käpertyä itteeni, siellä on ihmisiä joihin voi turvautua jossei itsestä löydä voimia ja pää on täynnä ajatuksia joita ei saa selvitettyä, ja voitte aina luottaa että oon myös teille tukena. Arvostan teidän ystävyyttä ja teitä ihmisinä ihan mielettömästi, ootte upeita ja ihania ihmisiä, ja oon onnekas ja kiitollinen että oon tavannu just teiät. Ootte mulle rakkaita ja tärkeitä, tätä tulee liian harvoin sanottua, enkä halunnu oottaa ystävänpäivään. En anna henk.koht shotoutteja, koska mun raksulit varmasti tunnistaa ittensä jos lukee tän,  ja jos yhtään mietit tarkotinkohan suakin, niin varmasti tarkotin. <3