On maanantai aamu ja kello lyö seitsemän kun nousen ja alan laittaan aamupalaa. Olo on hieman outo, jotenkin hyvin epätodellinen. Sitten pakataan ja katsotaan, et kaikki tarvittava on varmasti mukana ja lähdemme ajamaan kohti Hämeenlinnan keskussairaalaa. Ilma oli hyvin viileä ja sumea, katselin vaan kun ajoimme motaria miten pellot oli sumun peitossa. Saavumme perille ja pian meitä hoitaja kutsuikin ja laittoi minut käyrille makaamaan. Siinä maatessa alkoi tulla pientä jomotusta alavatsaan ja yhtäkkiä huomasinkin, että lapsivesi tais mennä. Kerroin hoitajalle ja kello kymmeneltä hän käski meidät synnytyssaliin. Jomotus oli muuttunut napakoiksi supistuksiksi ja kohta halusinkin päästä suihkuun. Suihkusta tuntui olevan apua ja viihdyinkin siellä neljä tuntia putkeen. Noo siinä sitten kuluikin monta tuntia ja kätilö aina välillä katsoi kohdunsuun tilanteen, mutta se jumitti samassa kohdassa. Illan suussa noin kuuden aikaan olo alkoi muuttua sietämättömäksi ja pyysin ekan kipulääke pistoksen. Sen ja ilokaasun voimin pärjäsin yhdeksään jolloin halusin lääkettä lisää. Epiduraalipuudutus minulle laitettiin puoli yksi yöllä ja siitä oli kyllä oikeesti apua. Sen jälkeen pystyin hieman rentoutumaan ja maakaamaan sängyllä voimia keräten. Kello neljältä mun olo oli ihan sairaan tukala, muistan kun koitin mennä vessaan, mutta en pystynyt ja paineen tunne oli hirveä. Kutsuin kätilön ja hän sanoi että ”nyt odotetaan vain et sun on pakko ponnistaa.” Siin vaiheessa katsoin ja huomaan, et Olli nukkua tuhisee kuola poskella siellä nurkassa ja sit huusin vaan ” nyt Olli tänne, se syntyy ihan just!” Kello 4.20 sit alko se ponnistusvaihe… Se kesti vain 12 minuuttia, joka on kuulemman ensisynnyttäjällä todella vähän. Kun kuulin ensimmäisen rääkäsyn aloin vaan hymyileen ja vähän naurahdin, ku olin niin helpottunut, sit aloinki itkee ja sit taas nauraa ja sen jälkeen kumpaakin samaan aikaan. Joo ei sitä fiilistä voi kyllä mitenkään selittää. Sitten iskä leikkas napanuoran ja vauvasta otettiin mitat, jonka jälkeen sain hänet rinnalle. Siinä se pikkuinen sitten tuhisi ja söi tyytyväisenä. Synnytyksestä jäi positiivinen mieli, eikä tullut mitään kammoa vaikka se kipu niin kamalaa onkin..Mutta kun palkinto on viekussa niin kaikki unohtuu.
Eli vauva syntyi 20.10.2015 klo 04.32 ja mitat oli 3830g ja 49cm
Sitten kello kahdeksan aamulla meidän siirrettiin osastolle, jossa aloin harjoitella imetystä ja tapitin vauvaa silmät pyöreenä. Hän oli niin suloinen ja kiltti <3
Päivä kului nopeasti ja samoin seuraava yö, vaikka en saanut nukkua yhtään. Olin vaan niin täynnä onnea ja rakkautta <3 Nyyttini makasi vieressä kokoajan ja tunsin kuinka äidinvaistot olivat heränneet.
Sitten keskiviikkona kahden aikaan minulle yhtäkkiä tultiin sanomaan, että vauvan tulehdusarvot ovat nousseet ja hänet viedään heti yöksi teho-osastolle tiputukseen. Sitten hoitaja lähti ja mä tietenkin purskahdin itkuun. Olin ihan shokissa.. Sitten huoneeseen tuli lääkäri joka rauhallisesti avasi minulle tilannetta. Tulehdusarvot voivat nousta monestakin syystä. He epäilivät, että kun lapsiveden menosta ennen syntymää oli kulunut yli 16 tuntia niin vauva olisi hieman niellyt vettä ja sen takia vauvaan oli tullut tulehdus. Näitä tapauksia on kuulemman viikottain. Minulle sanottiin myös, että ihan milloin vaan pääsen vauvani luokse häntä katsomaan ja syöttämään. Tunsin helpotuksen tunnetta, mutta olin myös surullinen kun vauva ei enää ollut huoneessa kanssani. Yöllä kävin kolmentunnin välein syöttämässä ja torstai aamuna otettiin uudet verikokeet josta selvisi oliko antibiootti tehonnut ja laskenut arvoja. Onneksi oli ja sain vauvan takaisin huoneeseen <3 Kuuri kesti sen 3 päivää ja lauantai aamuna viimeisissä verikokeissa selvisi, että pääsemme kotiin! Huh mikä helpotus se oli ja siitä sitten hoitajan kanssa lääkärille joka tutki vauvan ja sitten pääsin kylvettämään pienokaisen. Vauva on todella kiltti, eikä itke juuri yhtään. Hoitajatkin olivat kuorossa häntä ihastelleet, kun ottivat hänestä niitä infektioseuranta näytteitä. Sain muutenkin pelkkää positiivista palautetta otteista vauvaa hoitaessa ja imetyksestä. Se tuntui rohkaisevalta ja luottavaisin mielin lähdettiin kotia kohti.
Eilen siis tultiin kotiin ja äitini tulikin heti vauvaa moikkaamaan ja kaksi kummia tuli vielä myöhemmin. Oli ihana nähdä tuttuja ihmisiä pitkästä aikaa 🙂 Yökin sujui hyvin ja sain nukuttua ennätysmäärän, varmaan koska oma sänky <3 Pikkuhiljaa tutustutaan taas arkihommiin ja toivotaan et tää lähtee hyvin pyörimään. Nyt täytyy mennä jo pikkuisen luo, kun tuli ikävä <3 Kirjoittelen taas, moikka 🙂
