Omenoita, retkiä ja merihetkiä

Edellisestä blogipostauksesta on aikaa. Syy tähän on Wifi-yhteyden puuttuminen ja rajallinen mobiilidata. Kaipuu kirjoittamiseen kuitenkin kasvoi niin suureksi, että päätin uhrata kallista dataani, jotta saan päivitettyä blogiani.  Edellisen postauksen jälkeen on tapahtunut valtavan paljon asioita.  Kun olimme vielä Sydneyssä ja majailimme Bondin uimarannan tuntumassa saimme viestin, jossa meille kerrottiin saaneemme työpaikan omenafarmilta Victoriasta. Ostimme lentoliput Melbourneen ja edessä oli vielä pari viikkoa odottelua ennen kun työ alkaisi. Bondin uimarannalla muutama viikkoa majailtuamme lähdimme Sydneyn pohjoispuolella sijaitsevalle hevostilalle viikoksi. Tämän jälkeen lensimme Melbourneen. Omenatilalta ilmoitettiin, ettei työ alakaan vielä, joten saimme muutaman päivän aikaa oleskella Melbournessa. En voi sanoa, että olisimme käyttäneet tätä aikaa mitenkään kovin hyvin hyödyksi. Emme oikeastaan nähneet mitään, tai käyneet missään. Kävimme kerran kuntosalilla, missä meitä palveli suomalainen Pyry. Nukuimme pitkään, kokkasimme ruokaa hostellin keittiössä ja pesimme pyykkiä, sekä valmistauduimme henkisesti tulevaan. Emme tienneet, mitä odottaa. Emme voineet edes luottaa siihen, oliko mitään omenatilaa oikeasti edes olemassa. Olimme kuulleet niin paljon tarinoita siitä, että ihmisille on luvattu töitä, mutta farmille saapuessaan on saanut huomata tulleensa huijatuksi, eikä mitään farmia ole ollut oikeasti olemassa. Joten emme voineet luottaa siihen, että meille oli oikeasti paikkaa minne mennä. Oltuamme muutaman päivän Melbournessa pakkasimme siis jälleen tavaramme ja suuntasimme kohti Southern Crossin juna-asemaa. Matka Castlemaineen kesti puolitoista tuntia. Saavuimme pienelle juna-asemalle kello viisi iltapäivällä. Asemalla oli myös muita ihmisiä rinkkojensa ja matkalaukkujensa kanssa odottamassa. Ilmassa leijui odottelun ja epätietoisuuden tuntu. Meitä tuli pian hakemaan aasialainen pariskunta pakettiautolla. Meidät vietiin ostamaan ruokaa, jonka jälkeen meidät vietiin peltivajaan keskelle omenapeltoja. Peltivajassa oli muutama teltta, asuntoauto, paljon epämääräistä tavaraa, kuten pöydällä pulloja puolillaan tai osittain täynnä epämäärisiä, erivärisiä nesteitä. Paikalla oli kiinalainen nainen, joka esitteli itsensä esimieheksemme ja pahoitteli, ettemme päässeet vielä taloon missä meidän oli tarkoitus asua. Helpotuksen huokaus pääsi, sillä pelkäsimme, että joutuisimme viettämään kyseisessä peltivajassa seuraavat kolme kuukautta.    IMG-20160125-WA0004.jpeg 20160127_150126.jpg   Kutsuimme vajaamme murhavajaksi, sillä pelkäsimme että meidät oltiin viety sinne vain odottamaan kuolemaamme  Meidät jätettiin sinne kahdeksi yöksi kahden ruotsalaisen ja yhden englantilaisen nuoren miehen kanssa. Saimme houkuteltua naapuritalon isännän viemään meidät kauppaan, jotta pääsimme ostamaan halpaa viiniä, olutta ja siideriä. Saimme myöhemmin vasta tietää, että kyseinen isäntä oli meidän pomomme. Vietimme siis kaksi yötä peltivajassa keskellä omenapeltoja juomapelejä pelaten. Vietimme Australia Dayn, australialaisten suuren kansallisen vapaapäivän, kelluen puhallettavien patjojen päällä viereisessä järvessä. Kuuntelimme musiikkia poikien kaiuttimesta ja joimme siideriä. Se oli hyvä päivä.  Parin yön jälkeen pääsimme muuttamaan taloomme, missä edelleen asumme. Muutaman ensimmäisen päivän meillä ei ollut sähköjä, eikä vettä. Pienen kävelymatkan päässä oli julkiset suihkut ja kävimme toisessa talossa lataamassa puhelimemme. Elämä kuitenkin normalisoitui, kun saimme vihdoin sähköt taloomme ja itse työ lopulta alkoi.Meille maksetaan siis palkkaa sen mukaan, kuinka paljon saamme kerättyä. Nyt kun olemme jo nopeampia, tavallaan ymmärrän sen, miksi tällaisessa palkkaussysteemissä on järkeä. Ei sitä yrittäisi olla yhtään sen tehokkaampi, jos tekisimme töitä tuntipalkalla. Tekee hyvää länsimaiselle luonteelle, kun saa vähän raataa niska limassa rahansa eteen. 

 

IMG-20160207-WA0003.jpeg

Omenapelto on toimistomme

IMG-20160215-WA0024.jpg

Pingviinejä Melbournen St Kildassa

Tähän asti emme ole tienanneet juuri mitään, sillä tämänhetkinen kausi ei ole kovin hyvä. On paljon vaurioituneita hedelmiä, eikä niitä ole ollut tarpeeksi. Olemme saaneet paljon vapaa-aikaa, mikä sinänsä on hyvä, koska meillä on ollut mahdollisuus käydä Melbournen lisäksi Bendigossa, Victorian toiseksi suurimmassa kaupungissa, sekä aikaisemmin tällä viikolla teimme The Great Ocean Roadin. The Great Ocean Road oli jotain todella huikeaa. Taas muisti kaikki ne syyt, miksi sinne sohvan nurkkaan on aivan hölmöä jäädä. Maailmassa on niin paljon kauniita paikkoja, että olisi sääli jäädä vain kotiin. Ne kaikki maisemat olivat niin upeita, että oikein tunsi kuinka niistä sai lisää voimaa. Kyseisellä matkalla itselle heräsi taas halu kirjoittamiseen, miksi tartuin toimeen ja avasin tietokoneen jälleen. 

 Screenshot_2016-02-28-10-32-30.png

Tämä käärme tuli lenkillä vastaan. Sain myöhemmin vasta tietää kyseessä olleen Eastern Brown. Sen purema tappaa ihmisen tunnissa, tai kahdessa

Elämä omenatilalla on sinänsä aika staattista. Olemme onnekkaita, koska meillä on täällä aivan ihania ihmisiä asumassa samassa talossa. Muutama ihminen on lähtenyt ja uusia on tullut tilalle. Ruotsalaiset pojat lähtivät, sekä uusiseelantilainen ja walesilainen mies, sekä yksi belgialainen mies. He ovat kaikki poissa. Eilen tuli uusi englantilainen mies ja kaksi ruotsalaista tyttö tilalle. Tällä hetkellä talossa on kolme englantilaista miespuolista henkilöä, neljä ranskalaista tyttöä, kaksi taiwanilaista, kaksi ruotsalaista ja yksi japanilainen tyttö. Työpäivän jälkeen suihkujono on pitkä ja kokkailut pitää suunnitella sen mukaan, milloin keittiössä ei ole paljon muita. Mutta sitä on elämä juuri nyt ja sitä se tulee olemaan ainakin toukokuun puoleenväliin. Riippuen pankkitilin saldosta olisi tarkoitus tämän työrupeaman jälkeen suunnata Uuteen-Seelantiin. Siitä lähtien, kun menin katsomaan ensimmäisen Taru Sormusten Herrasta-elokuvan elokuvateatterissa unelmanani on ollut päästä kyseiseen maahan. Toivon mukaan siihen olisi mahdollisuus nyt, kun olen tällä puolen maapalloa.

Maanantaina 7. päivä on minun ja Australian puolivuotispäivä. On uskomatonta miten nopeasti aika on mennyt ja miten paljon olen kerennyt täällä jo näkemään. Minulla ei ollut oikeastaan mitään suunnitelmaa, kun saavuin Sydneyyn 7. päivä syyskuuta viime vuonna. Nyt olen jo käynyt kolmessa osavaltiossa, tehnyt työharjoittelun ja nähnyt uskomattomia paikkoja. Vielä on Australia-aikaa edessä, mutta pystyn jo nyt sanomaan että tulen muistamaan tämän matkan siihen saakka, kunnes kuolen. Olen niin onnellinen, että lähdin. Ja olen onnellinen siitä, että olen tavannut täällä Tiian, koska parempaa matkakumppania en voi edes kuvitella. En oikeen enää edes tiedä, miten pärjään, kun meidän tiemme erkanevat vielä jossain kohtaa. Olen hyvin kiitollinen tähänastisesta ajastani Australiassa ja odotan innolla kaikkia niitä seikkailuja, mitä vielä tulen kokemaan. 20160302_141929.jpgThe Great Ocean Road 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *