Puhetta, matkailua ja seitsemän sivun potilaskertomus

En ole hylännyt ajatusta blogin pitämisestä, olkoon tämä postaus todiste siitä. Aluksi syy miksi en ollut päivittänyt blogiani oli se, että olin yliarvioinut täysin hermoni ja ajatellut, että tabletti on ihan oikeasti ihan hyvä laite blogin päivittämiseen. Muutama surkea yritys myöhemmin tajusin, etten kyseisellä laitteella tule koskaan kirjoittamaan yhtään mitään. Laitteen hitaus ja arvaamattomuus herätti minussa aika ajoin halun heittää kyseinen veljeni tyttöystävältä saatu tekniikan riemuvoitto seinään (anteeksi Tiia, olet ihana vaikka tablettisi ei olekaan). Tämä päivitys olkoon yritys tiivistää viimeisen reilu kuukauden tapahtumat jonkinlaiseksi kokonaisuudeksi, joka toivottavasti ei jää liian kömpelöksi ja jossa toivottavasti on jonkinlaista järkeä.

Sain ostettua pari viikkoa sitten läppärin ja ajattelin, että blogin päivittämisen aika on vihdoin koittanut. Päivä läppärin ostamisen jälkeen lähdettiin parin muun suomitytön kanssa Byron Bayhyn viikonloppureissulle. Byron Bay on ehdottomasti vierailemisen arvoinen paikka. Ei ole tavatonta haistaa kadulla vieno kannabiksen tuoksu, nähdä hippejä kulkemassa kadulla ilman kenkiä ja kuulla kun ihmiset moikkailevat toisilleen kaduilla rennon letkein ottein. Joka kulmassa on kauppoja, joista voi ostaa itselleen upouuden surffilaudan. Söpöt surffipojat eivät ole vain legendaa, niitä todella näkyy joka kulmassa. 

Tässä olemme juuri laulaneet onnittelulaulun chileläiselle tuttavuudelle, joka asui samassa hostellissa Byron Baylla:

 

Byron Baylla yövyimme siis hostellissa ja samassa dormissa oli kolme hollantilaiskundia. Yhden nimi oli Pölö. Tämä nauratti, koska mieleen tuli heti se söpö turkulainen sana, joka tarkoittaa hölmöä, höpsöä tai vastaavaa. Kun kerroimme yhdelle heistä, että olemme Suomesta, tämä huudahti iloisesti: ”Oh, I have always wanted to go to Sweden!” 

Nyt tämä postaus menee hassussa aikajärjestyksessä, kelataanpas hieman taaksepäin. Edellisessä postauksessa olin edelleen hevostallilla Sydneyssä. Hieman yli kuukausi sitten jätin Sydneyn taakseni ja lensin Brisbaneen. Minulle oli avautunut mainio mahdollisuus yhdistää Suomessa odottavat yliopisto-opintoni vuoteeni Australiassa. Sain nimittäin harjoittelupaikan Brisbanen Suomiradiolta ja sen vuoksi asun Brisbanessa vuoden loppuun. Olin ensimmäistä kertaa on air muutama viikko sitten ja en etukäteen osannut arvata kuinka hauskaa radiohomma voi olla. Mikäli joku haluaa kuunnella lähetyksiäni näin jälkikäteen, niin linkki lähetyksiin löytyy tästä: http://www.4eb.org.au/search/node/finnish. Sieltä kun valitsee 17.10 la, 24.10 la tai 7.11 la lähetykset on demand niin pääsee kuulemaan toivottavasti ei liian kiusallisen kuuloista ääntäni. Ensi viikolla olisi tarkoitus päästä ääneen taas ja nyt lauantaina Suomiradio järjestää puistojamit täällä Brisbanessa.

Brisbaneen saavuttuani vietin neljä ensimmäistä yötä hostellissa, jonka jälkeen pääsin muuttamaan asuntoon – tarkemmin sanottuna omakotitaloon – jossa asun tällä hetkellä. Sain kämppäkaveriksi kolme australialaista poikamiestä, jotka kaikki lähestyvät pikkuhiljaa kolmeakymmentä ikävuotta. Sittemmin yksi heistä on jo lähtenyt ja toinen muuttanut tilalle. Ei ole tarvinnut katua päätöstä muuttaa tänne, sillä elo on ollut rauhallista ja letkeää ja kämppäkaverit ovat kilttejä, avuliaita ja ystävällisiä. Ihan perus ausseja siis. Australialaisten ystävällisyys ei sekään ole mitään legendaa, vaan nämä ihmiset ovat ihan oikeasti vaan ovat sellaisia. Yhteinen taipaleemme on tähän mennessä sisältänyt muun muassa erään välikohtauksen opossumin kanssa, pari voitokasta ja pari ei-niin-voitokasta erää beer bongia ja yleistä kulttuurierojen ihmettelyä. 

Byron Bay-viikonlopun lisäksi kävin viikonloppureissulla Coolangattalla muutama viikko takaperin. En ole aiemmin tiennyt, että meri voi näyttää niin siniseltä, tai että kuiva hiekka voi nitistä hassusti jalkojen alla, tai että lokit voivat olla niin aggressiivisia. Näin myös ensimmäistä kertaa meduusan. Kyseinen yksilö oli ilmeisesti kuollut, koska se vain makasi (lojusi, oli, löllyi, makaavako meduusat?) rannalla liikkumattomana. Kyseisen lajikkeen lonkerot voivat polttaa hyvin ikävästi, niin kuin myöhemmin Wikipedia osasi kertoa, joten onneksi ei koskettu siniseen polttiaiseläimeen sen enempää. 

Tässä pari kuvaa Coolangattalta:

 

Tässä aikaisemmin mainitsemani polttiaiseläin:

 

Arki Brisbanessa on ollut kiireetöntä ja letkeää, vaikka näin lyhyessä ajassa ”arjen” käsite on jäänyt vajavaiseksi, epämääräiseksi ja vaikeasti selitettäväksi, varsinkin kun lähes kolme viikkoa sitten sairastuin pahasti ja olen edelleenkin toipilas. Päivä Byron Baylta kotiutumisen jälkeen kurkkua alkoi sattua ja lääkäri määräsi antibiootit angiinaa varten. Hauska juttu, täällä nieluviljely on ilmeisesti ihan yliarvostettu toimenpide ja antibiootit lyödään kouraan pelkän kurkkuun vilkaisun perusteella. Viisi päivää kiduin kurkkuni kanssa, enkä pystynyt juomaan enkä syömään ja olo oli aivan hirveä. Koska olo ei ollut yhtään parempi viiden päivän jälkeen, piti mennä taas lääkäriin. Ihanaakin ihanampi kämppikseni soitti puolestani lääkärille, koska itse en pystynyt kivun vuoksi puhumaan.  Lääkäri määräsi vahvempaa antibioottia, joka sitten muutaman päivän kuluttua alkoi toimia. Olin maannut yli viikon kotona ja miettinyt kuolemaa ennen kuin vihdoin alkoi tuntua paremmalta.

Ja jotta homma ei olisi mennyt liian helpoksi, juuri kun kurkkua ei enää sattunut alkoi ylävatsassa aivan kauhea kipu. Menin radiolle nauhoittamaan ohjelmaa ja koko ajan ylävatsaan ja rintaan sattui (tämä viime lauantain lähetyksessä, toivon ettei tuska kuulu liikaa äänestäni). Kun nauhoitukset oli saatu purkkiin, menin kotiin ja varasin lääkäriajan, menin lääkärille ja lääkäri kirjoitti lähetteen sairaalaan. Sille tielle jäin, vietin sairaalassa yhteensä viisi yötä ja vihdoin toissapäivänä pääsin pois. Sairaalareissu ei ihan kuulunut suunnitelmiin, mutta kai sekin on omanlaisensa aussikokemus. En ollut koskaan aiemmin ollut sairaalassa yötä, mutta niin kuin varmaan missä tahansa maassa, myös australialaisessa sairaalassa on tylsää. Sairaalavaatteissa näyttää ihan muumihahmolta, huoneen sisustus on suoraan 80-luvulta ja aamupalapuuro syödään muovirasiasta. Jos jotain eroavaisuuksia täytyy löytää niin toisin kuin Suomessa, Australiassa hoitsut kutsuvat potilaita esimerkiksi nimillä ”dear”, ”darling” tai ”sweethearth”. Lopullinen diagnoosini oli keuhkokuume ja keuhkoni olivat täynnä pieniä tulehduspesäkkeitä. Koska Australiassa pelätään tuberkuloosia, piti heidän ensin varmistua siitä, ettei mulla ole sitä, ennen kuin päästivät mut menemään. Sain tuliaisiksi kotiin mukaan potilaskertomuksen, joka on 7 sivua pitkä ja josta on sanaston vuoksi haasteellista ymmärtää yhtään mitään. 

Kaikesta kipeilystä huolimatta kesä tekee onneksi tuloaan Australiaan ja pitkiä housuja ei ole juuri varsinkaan päiväsaikaan tarvinnut käyttää. Ilmasto on ollut hieman hämmentävä, sillä päivisin saattaa olla 30 astetta lämmintä ja silti olen edelleen kokenut öisin untuvapeiton hyvin hyödylliseksi. Kuukausi ja Brisbanessa tulee olemaan paahtavan kuuma. En ole juuri ollut ulkona viime viikkojen aikana sairastelujen vuoksi, joten jo aikaisemmin saadut rusketusrajat uhkaavat hävitä. Onneksi kesä on vasta alussa. Onneksi koko matka on vasta alussa. Ehkä tällainen vuoden kestävä reissu on tällaiselle hämäläiselle juuri hyvä aika. Koen asiat hitaasti, en ehkä niinkään juokse paikasta toiseen pää kolmantena jalkana. On ihan ok olla hidas ja ottaa aikansa, onhan?