Kirja vs elokuva

Kumpi ensin? Kirja vai leffa, leffa vai kirja? Itse taidan yleensä kallistua sille kannalle, että ensin kirja. Kirjaa lukiessa mielikuvitus kuvaa omanlaistaan elokuvaa ja on kiva jos elokuva ei sotke sitä etukäteen. Minusta on kiva lukemisen jälkeen nähdä, mikä on elokuvaohjaajan näkemys. Itsehän tavallaan olen mielikuvituselokuvassani ohjaaja. En ole kauhean kriittinen ja en koskaan odotakaan kirjan ja elokuvan olevan täysin toisiaan vastaavat. Joskus tosin häiritsee jos henkilöhahmo on täysin erinäköinen kuin millaiseksi hänet kirjassa kuvataan.

Fantasia tai scifi on kuitenkin mun kohdalla vähän eri juttu. En osaa, tai ainakaan ennen en ole osannut kuvitella otuksia, erilaisia maailmoja ja muita erikoisuuksia riittävän mielekkäästi ja silloin leffan katsominen ensin auttaa. Kirja on voinut jäädä kesken, jos ei saa kiinni siitä maailmasta ja ajatus ei ole mukana kunnolla. Uskoisin, että tuokin tulee muuttumaan kun katselee ja lukee enemmän. Fantasia on ollut pitkään mulle vaikeaa kirjallisuutta. 

Kauhua en nykyään lue enkä katso kauhuleffojakaan. Jos pitäisi, niin valitsisin kirjan. Lukiessa voi kuitenkin säätää ja suodattaa tapahtumat itselleen sopiviksi.

Viimeisimpiä omalle kohdalle osuneita kirja&leffa-pareja:

Yösyöttö. Eve Hietamiehen kirjan luin päivää ennen kun näin elokuvan, joten se oli tuoreessa muistissa. Mielestäni kirja oli sävyltään vakavampi ja koskettavampi kuin elokuva. Pidin molemmista. Leffassa oli hyviä kohtauksia ja näyttelijätkin sopi aika hyvin rooleihin, mutta kirja vei kuitenkin kirkkaasti voiton.

Nainen junassa. Paula Hawkinsin kirjassa päähenkilö Rachel ei vaikuttanut niin juopolta ja sekopäiseltä kuin leffassa. Tai ehkä se oli omaa mielikuvitusta. Leffa oli ahdistavampi katsoa kuin kirja lukea. Kirja vaikutti jännittävältä, leffa kamalalta. Kummastakaan en enää muista juuri muuta kuin junassa tissuttelun ja talon asukkaiden vakoilun.

The Light Between Oceans/Valo valtameren yllä. Luin M.L. Stedmanin kirjan ensin ja se oli mielestäni kiva lukea surullisuudestaan huolimatta. Huomasin että leffa oli katsottavissa Netflixissä ja eräänä päivänä katsoin sen. Se oli jotenkin todella pitkäveteinen ja pidin monta taukoa katselussa. 

Outolintu-sarja, Veronica Roth. Elokuvista olen nähnyt kaksi, Divergent – Outolintu ja Insurgent. Katsoin ensin leffat ja yritin sitten lukea kirjoja, mutta en jaksanut kauhean pitkälle lukea. Tässä aihe ei kiinnostanut niin paljon. Sama juttu Stephanie Meyerin Twilight-sarjan kanssa. Katsoin leffat, en ole edes tarttunut kirjoihin. Toki näissä varmasti on vaikutusta myös sillä, etten ole kohderyhmää ikäni puolesta. 

 

Houkuttaisi hieman mennä katsomaan Stieg Larssonin Millenium-trilogiaa jatkava David Lagercrantzin Se mikä ei tapa-kirjaan perustuva samanniminen leffa. En ole lukenut kyseistä kirjaa ja edellisten lukemisesta ja leffojen näkemisestä on aikaa. Mietin että ennen leffaan menoa pitäisi varmaan vähän kerrata mitä trilogian alussa tapahtui ja lukea tuo kirja.