Monipuolisempaa luettavaa

Olen usein miettinyt, että haluaisin lukea paljon monipuolisemmin. Tähän astisen elämän aikana olen lukenut enimmäkseen jännitys- ja viihdekirjoja ja tuntuu siltä että kaikki muut lukevat aina jotain ”parempaa kirjallisuutta”. Ajattelen lukemisen toki niin, että ei ole oikeaa tai väärää luettavaa, vaan on hyvä lukea. Tärkeintä on mielestäni se, että saa itselleen lukemisesta iloa. Haluaisin kokeilla millaisista erilaisista kirjoista minä sitä lukemisen iloa saan.

Hain apua lukuvalmentajalta. Helsingissä kirjastoissa voi pyytää lukuvalmennusta joka käytännössä tarkoittaa sitä, että kirjastoalan ammattilainen laatii lyhyen kyselylomakkeen pohjalta listan lukusuosituksista. Lukusuosituksia voi valita joko 10 tai 20 kirjan listan sähköpostiin, kirjat saa myös varattuina haluamaansa kirjastoon valmiina lainattaviksi tai voi valita henkilökohtaisen tapaamisen kirjastossa. Kokeilin tapaamista ja 20 kirjan listaa. Tapaaminen sovittiin molemmille osapuolille sopivaan aikaan ja minut ohjattiin kirjaston takahuoneeseen, jossa oli pöytä täynnä kirjoja, kahvia, teetä sekä suklaata. Kirjastovirkailija kertoi siinä kahvittelun lomassa hieman jokaisesta listalle valitsemastaan kirjasta ja muutenkin keskustelimme kirjoista. Aika hujahti tosi äkkiä ja valitsin pöydällä olevista kirjoista mukaan mielenkiintoisimmat. Koko kirjalistan sain lisäksi sähköpostiin myöhempää käyttöä varten.

Tuo oli ihan mahtavan hieno kokemus ja ihanaa että tuollaista järjestetään. Sain listan jossa oli mulle paljon uusia kirjailijoita ja se, että joku kertoo sulle kirjoista on aivan eri juttu kuin se, että luet kirja-arvioinnin tai takakannen tekstin. Suosittelen kokeilemaan jos omalla paikkakunnalla tuollaista tarjotaan tai voihan kirjastosta pyytää ihan muutenkin lukuvinkkejä. Haluaisin kokeilla tuota lukuvalmentajaa taas uudestaan, mutta tällä hetkellä sivustolla oli ilmoitus että lukuvalmentaja ovat tauolla vuoden loppuun. Pitää siis odotella ensi vuoden puolelle. 

http://www.helmet.fi/fi-FI/Tapahtumat_ja_vinkit/Vinkit/Kirjaston_Lukuvalmentaja(39515)

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *