Torstai- Perjantai välinen yö.
Nukuin jo pari tuntia, kunnes nuorimmaiseni yö kitinä herätti. Exältä tullut viestiä, exältä jonka kanssa olimme kaoottisessa parisuhteessa 4 vuotta ja erosimme 3 vuotta sitten. Hän oli eronnut nykyisestään ja harmitteli tätä minulle. Itsekseni vain mietin,että onko hänellä muka oikeus surra heidän parisuhteensa päättymistä, hän nimittäin kuitenkin vietti viikko sitten intiimin hetken minun kanssani. En tiedä miten päädyin siihen tilanteeseen, varmaankin vain yksinäisyyttäni. Tiesin kyllä hänen seurustelevan, mutta tein sen silti. Enhän minä edes tunne koko naista ja minähän olen vapaa tekemään mitä haluan. Jos mies siihen kykenee, niin miksi en minäkin? Miksi minä tuntisin solidaarisuutta vierasta naista kohtaan? Itsekästä, eikö totta….?
Täytyy myöntää että tovin jo kuvittelin meidän palaavan yhteen. Sitten mieleeni muistui se 4 vuotinen suhde, suhde mikä koostui pääasiassa hänen omistushalustaan minuun ja järjettömistä mustasukkaisuus kohtauksista. En tokikaan sano olevani itsekään helppo. Olen melko temperamenttinen ja suorapuheinen. Haluan läheisyyttä ja samalla kuitenkin pitää oman vapauteni.
Olemme eron jälkeen pysyneet kuitenkin koko tämän ajan ystävinä ja se on parhainta pitää sellaisena. Syvä välittäminen pysyy,vaikka emme sitten olleetkaan se vuosi sadan rakkaustarina.

En tiedä miksi rupesin tätä kirjoittamaan, ehkä siksi että minulla olisi jokin harrastus, ehkä siksi että tällä tavalla saan puettua tunteeni sanoiksi ja näin ymmärtäisin paremmin itseäni, ehkä siksi että kokisin tekeväni jotain muutakin kuin vaipan vaihtoa, tai ihan vain siksi koska kirjoittaminen voi olla hyvinkin terapeuttista. Niin tai näin, tässä minä nyt kuitenkin istun sängylläni näpyttämässä, samalla kun 11 kuukautinen tyttäreni yrittää saada unen päästä kiinni ja 7- vuotias tyttäreni makaa vieressäni tuijottamassa puhelinta.
Tässä siis suoraa puhetta minkälaista on yksinhuoltajan elämä 4 lapsen kanssa.
Itkua,iloa, surua, naurua,pettymyksiä, onnistumisia…..koko tunteiden kirjo, ilman suodatinta.
Ihastumisista, rakastumisista, parisuhteista jotka menevät perse edellä puuhun (niitähän riittää) ystävistä, ex-ystävistä ja siitä kuinka toisinaan tunnen olevani maailman paskin äiti ja toisinaan tunnen olevani aivan hyvä. Ja myös sitä rakkauden etsintää, sitä herra Oikeaa, sielunkumppania. En kylläkään ole varma uskonko sellaiseen. Välillä ajattelen että jos minulle onkin olemassa sielunkumppani, niin sekin on varmaan ihan perseestä.
Rage mutsista maailman kivoimpaan ja rennoimpaan mutsiin.