Miksi rakastuin Kroatiaan

IMG_9045.JPG

Takana on kaksi Kroatian matkaa vuoden sisään ja olen viimeistä hiustöyhtöäni myöten rakastunut Kroatiaan. 

Kroatiassa on jotain sellaista tunnelmaa, mitä muista etelän maista en ole vielä löytänyt. Turismi ei ole vielä yltänyt samalle tasolle, kuin Italiassa, Espanjassa tai Ranskassa, mutta on kuitenkin sen verran kehittynyttä, että siellä voi huoletta nauttia täydellisen loman ilman, että mitään puuttuu tai jokin ei toimi. 

Kroatian tunnelma on jotenkin tosi välitön ja jossain määrin myös tosi aito. Toki perusturre meininkiäkin löytyy, mutta vaikka turismi on maassa niin tärkeä tulonlähde, ei silti reissussa tule sellaista fiilistä, että turisteja kohdeltaisiin feikisti tai asioita kiilloteltaisiin liikaa. 

Ihmiset on ystävällisiä ja nöyriä, mutta eivät kuitenkaan nöyristele tai pyytele anteeksi sitä mitä ovat. 

IMG_9129.JPG

Aidon tunnelman voi (ihan oikeasti) aistia etenkin Kroatian pikkukylissä, jossa majoitutaan jonkin perheen B&B paikassa ja syödään grillattua kalaa ravintolassa työmiesten ja vanhojen pappojen kera. 

Molemmat Kroatian kokemukseni ovat olleet täysin erilaisia. Toisella kertaa reissasin rinkka selässä muutamassakin eri paikassa, kun taas toisella kertaa olla möllötin neljän tähden hotellissa samassa kohteessa. Ja molemmilla kerroilla Kroatia on varastanut sydämeni – juurikin sen tunnelman takia. Joten suosittelen mitä vaan matkapläniä, kunhan se on Kroatiassa. 

IMG_9076.JPG

Ja tietysti se meri ja ne vuoristomaisemta – can’t get better. Adrianmeri on niin kirkasta, että jossain paikoissa et todellakaan tarvitse edes snorkkelia nähdäksesi pohjaan. 

Kroatiasta on puhuttu paljon myös bilepaikkana, koska sinne rantautuu paljon ”bilealuksia”, jotka kiertävät eri saaria, mutta itse en ainakaan ole kokenut paikkaa bailumekkana – rauhaa ja bileitä varmasti löytyy molempia sopivassa suhteessa. 

Ja hei, löysin tällaisen sivuston, jossa on kerätty yhteen kymmeniä eri ale-koodeja reissailuun. Sivulta löytyy myös matkavinkkejä, jos sellaiset kiinnostaa. 

Ootteko ollu Kroatiassa ja mitä fiiliksiä teille on jääny? 

Kommentit (2)
  1. Oi ihanalta kuulostaa! Dubrovnik oli aivan ihana ja kuten sanoit, ihmiset on tosiaan Kroatiassa niin ystävällisiä, että se tosiaan vie loman ihan eri levelille. Itse tutustuin majapaikan pitäjän kautta paikallisiin ja lomasta tuli sitä myötä kyllä paljon kivempi, kuin osasin edes odottaa. Ihanaa lomaa sulle! 🙂 

  2. Käääk, mulla ois TJ3 ennen liitoa Dubrovnikiin lomalle! Tämä viikko menee tietysti ihan superhitaasti kun odottaa jotain niin kovasti 😀

    Viime vuonna käytiin Kroatian Pohjois-osassa Pulassa ja se oli ihana Italialainen pikkukapunkin (löytyi mini-Colosseumit sun muut) ja nyt sitten sinne Eteläpäätyyn. Viime reissulla tutustuimme pariin paikalliseen (kiitos Tinder) ja toivottavasti tälläkin reissulla saisi edes jotain kosketusta paikalliseen kulttuuriin, koska ihmiset siellä tosiaan ovat niin sydämellisiä ja ihania, että he tuovat ihan eri levelin koko lomaan.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *