2017 ja silti etätyöhön liittyy vieläkin nöyristelyä ja selittelyä
Ainahan se on mielessä. Loma.
Voi herätä milloin haluaa, laskea jalat pöydälle ja ottaa vaan iisisti. Saa tehdä just sitä mitä haluaa, koska kukaan ei kyttää. Aina silloin tällöin voi nopeasti katsoa s-postit ja lykätä ne huomiselle.
Tämä nyt oli vähän kärjistetty esimerkki, mutta kieltämättä näin kuvittelen monen pomon vieläkin ajattelevan, kun puhutaan etätyöskentelystä. Että etätyöpäivät ovat juuri tuollaista ”salaista” laiskottelua. Työn teho laskee (jos niitä töitä edes ollenkaan tehdään), kun kukaan ei ole kyttäämässä tapitatko siinä epämukavassa toimistotuolissa selkä vääränä. Oh well, fiksu ihminen tietää, että näinhän ei ole.
Miksi etätyöhön liittyy vieläkin niin paljon ennakkoluuloja ja vääriä olettamuksia? Olen sivusta seurannut, kun keksitään erilaisia selittelyjä miksi ei päästä tänään toimistolle. On lasten sairastelua, itsellä vähän nuhainen olo, FB-kauppojen tavaranvaihtoa, huoltomiestä käymässä ja hammaslääkäriä vähän kaukana toimistolta. Miksi ei vain uskalleta rohkeasti sanoa, että teen tänään etäpäivän, koska se on itseni ja työnantajan kannalta parempi. Miksi työntekijät joutuvat edelleen jossain työpaikoissa selittelemään etätyöpäiviään tai nöyristellen pyytämään mahdollisuutta tehdä töitä etänä? Olisiko aika alkaa luottamaan ihmisiin ja luopumaan sata vuotta vanhoista käytännöistä?
Olen edellisessä työssäni saanut ihan työnantajan kehoituksesta tehdä etätöitä (ihan kuulkaas luvan kanssa), työskentelin firmassa jossa siihen suorastaan kannustettiin. Tosin jossain vaiheessa alkoi sielläkin tulla valitusta, että pitäisi olla toimistolla enemmän. Syyksi sanottiin, että työ on mielekkäämpää kaikille, kun tehdään sitä yhdessä ja yhteishenki ja kommunikointikin paranee. Jep jep. Tämä little bossman oli nyt kyllä lukenut vähän vääriä johtajan oppaita. Aikuiset ihmiset kyllä tietävät itse mikä tekee työstä kullekin mielekästä ja se yhteishenki, sekin tulee kyllä ihan itsekseen, jos on tullakseen. Kyllä me aikuiset ihmiset löydämme tiemem niiden samanhenkisten joukkoon, jos haluamme. Ja se kommunikointi, voiko sitä enää edes käyttää oikeana argumenttina tässä s-postin, Facebookin ja Whatsappin täyteisessä maailmassa. No ei juurikaan.
Tämä eteätyöskentely oli itselleni todella opettavainen kokemus. Olen aina ollut tunnollinen työntekijä. Jos minua pyydetään hoitamaan jokin asia, se hoidetaan. Minulla on muuten huono muisti, mutta töissä se on erinomainen. Ei ole kovin montaa kertaa, kun tarvitsisi muistutella tai pyytää kahta kertaa, homma on yleensä hoidossa. Teen hyvää tulosta ja tykkään kehittyä. Olen se proaktiivinen työntekijä, joka joutuu tekemään töitä itseasiassa sen eteen ettei ottaisi omalle vastuulleen liikaa asioita, kuin että minua saisi koko ajan patistaa.
Tästä syystä en nähnyt etätöissä mitää ongelmaa vaan itselleni se vaan paransi elämänlaatuani ja teki työstä mielekkäämpää. Ei mennyt turhaa aikaa työmatkoihin, ei tarvinut kuluttaa aikaa miettimällä lunch boxia tai mitä laittaa tänään päälle eikä tarvinu pönöttää siinä pöydän ääressä vaan pystyi tekemään töitä vaikka keskellä olohuoneen lattiaa.
Tulokset olivat hyviä, työnteko tehokkaampaa, luovuus tuntui oikeasti luovuudelta eikä pakotellulta, teki mieli kokeilla uusia asioita ja oppia. Työpäivän aikana otin juuri niin monta taukoa, kuin tarvitsin, venyttelin ja otin happea – eli tein juuri kaikkia niitä asioita, joita kaikki työhyvinvointioppaat kehottaa töissä tekemään, mutta toimistolla ne jäi aina tekemättä. Työpäivän jälkeen energia virtasi, eikä tullut samanlaista uupumusta, kuin officella istuessa. Käsi sydämellä, kuinka moni lähtee toimistolla ollessa yksin ulos kävelylle haukkaamaan happea, kun muut jäävät toimistolle istumaan? Niinpä, koska se ryhmän paine ja kyttääminen.
Nykyisessä työpaikassani olen tilantessa, jossa olen sanonut bossille tarvitsevani etätyöpäiviä pitääkseni työn itselleni mielekkäänä ja pystyväni tarjoamaan parasta työnantajalleni. Bossini taas ei pidä tästä. Pattitilanne siis. Noh, tämä on johtanut siihen, että otan itse omalla oikeudella etätyöpäiviä, koska aivojen käyttö on sallittua. Jos itse koen olevani parempi työntekijä tekemällä osan viikosta etänä, miksi ihmeessä en tekisi niin? Loppujen lopuksi kyse on omasta elämästäni ja kukaan muu ei ota siitä vastuuta. Mitä hyötyä on työnantajajalle uupuneesta työntekijästä, joka ei ole motivoitunut, koska on pakotettu istumaan muottiin, johon miljoonat muutkin on saatu istutettua.
Kuinka monta vuotta vielä menee, että kaikki työnantajat ymmärtävät katsoa työntekijöitä yksilöinä? Väitän, että joukkoon mahtuu aina muutama mätä omena, mutta suurin osa työntekijöistä ei varmastikaan halua käyttää päiviään ”salaa laiskotellen” vaan haluavat kehittyä, oppia ja tehdä töitä. Jos työ on mielekästä ja tarpeeksi motivoivaa, ei laiskotteluun ole tarvetta. Jos päivät taas menevät laiskotteluksi olisi syytä työnantajankin miettiä onko työ tarpeeksi motivoivaa ja tehtävät tarpeeksi mielenkiintoisia. Esimerkiksi eräs kollegani käyttää toimistolla istuessaan päivässä enemmän aikaa puhelimensa näpräämiseen ja chattailuun, kuin itse käytän koko viikossa. Office time well spent.
Vastuu muutoksesta on mielestäni ennen kaikkea meillä työntekijöillä. Näytä esimerkillä, että etätyö oikeasti toimii ja uskalla pitää puolesi.