On ok, että työ on vain työtä, jossa käydään palkan takia
Nyt tulee vähän erilainen Monday Motivational Talk.
Luin Lilyn toimituksen juttua: 4 syytä miksi ylennystä ei kannata ottaa vastaan. Siinä oli mielestäni todella hyviä pointteja, mutta erityisesti yksi lause painui mieleen ja jäi mietyttämään: ”On ok, että työ on vain työtä, jossa käydään palkan takia”.
En voi sanoa muuta kuin, että onpa pe*keleen helpottavaa, että joku sanoo sen ääneen.
Muistan, kun koin samantyylisen ahaa-elämyksen, kun juttelin aikaa sitten tuttuni kanssa, joka kuulumisia vaihtaessa sanoi näin: ”Tietsä, kun ei aina oikein huvittaisi tehdä töitä”. Olen tätä lausetta ylistänyt ja kertonut tästä monesti muillekin, ennen kaikkea sen takia, että on tosiaan ihanaa, että joku uskaltaa sanoa ääneen sen, mitä niin moni meistä varmasti ajattelee, mutta kukaan ei kehtaa täräyttää sitä ilmoille.
Mutta miksi ei?
A) No koska muut voisivat luulla sinua laiskaksi, saamattomaksi, valtion tuilla eläjäksi ja ties miksikä maailmanluokan lusmuilijaksi.
B) Tai sitten päämäärättömäksi haahuilijaksi, joka ei (vieläkään tässä iässä) tiedä mitä haluaa tehdä.
C) Tai vaikka siksi, että eihän ketään huvita tehdä elämästään kolmasosaaa töitä, mutta ”ei se yhteiskunta nyt niin toimi” (aaaaivan- todellakintodellakintodellakin!).
D) Ja viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä: kyllä tässä start-upien luvatussa aikakaudessa kaikilla täytyy olla sitä kuuluisaa sisua, tahtoa, halua, voimaa ja uskoa kehittää tänne maailmaan jotain uutta ja ennennäkemättömän innovatiivista, eikö?
Jokainen voi valita omanlaisen urapolkunsa, vai voiko?
Olen edellisissä kirjoituksissani kertonutkin siitä, miten lojaalisuuteni takia käyn koko ajan kamppailua itseni kanssa, etten antaisi itsestäni liikaa työpaikalle. Olen tunnollinen ja proaktiivinen työntekijä, joka joutuu tekemään töitä itseasiassa sen eteen ettei ottaisi omalle vastuulleen liikaa asioita, kuin että minua saisi koko ajan patistaa. Mutta silti samaan aikaan mietin tuttavani sanoja: kun ei aina oikein huvittaisi tehdä töitä.
On ollut vaikeaa myöntää itselleni, että on myös ihan ok sanoa tämä ääneen. On myös ihan ok sanoa ääneen, että käy töissä vaan rahan takia. Eikä se tee minusta yhtään laiskempaa, tyhmempää tai haluttomampaa vielä joku päivä tehdä jotain merkityksellistä ja sitä innovatiivista.
Tuntuu, että sosiaalinen paine siitä, että työn tulisi olla sinua kehittävää, merkityksellistä, innovatiivista ja kaikinpuolin palkitsevaa on niin suurta, että uskaltaako sitä nyt kenellekään myöntää, että ”oon itseasiassa töissä vaan rahan takia”. Täytyy myös olla aikamoinen Sherlock Holmes, että pystyy lukemaan rivien välistä kenelle on oikeasti käynyt lottovoitto ja saanut unelmatyön ja kuka sitten uskottelee olevensa hyvässä työssä, vaikka saman aikaisesti miettii sitä tilipäivää.
Olisi tosiaan lottovoitto tehdä työtä mitä rakastaa, sillä silloin et varmasti tekisi sitä vaan tilipäivän takia. Myös työttömyyden kokeneena haluan kuitenkin kyseenalaistaa tämän. Kuinka monella siihen on realistinen mahdollisuus? Kaikki kanavat huutavat ”tee sitä mitä rakastat” aina powerpointeista motivational talkeihin, mutta sen verran pessimisti (tai realisti, call it what u want) olen, että en usko, että ihan kaikilla on siihen mahdollisutta. Terveydelliset syyt, taloudelliset syyt tai ihan jo vaikka lahjattomuus (hei kaikki ei vaan voi olla Celine Dioneita ja elättää sillä itsensä, vaikka rakastavatkin laulamista). Ja yksinkertaisesti toisilla vaan menee enemmän aikaa, ennenkuin he löytävät juuri sen tietyn intohimon työelämästä. Sekin on ihan ok.
Minä (kin) toivon, että vielä joku päivä löytäisin työn, jota rakastan, mutta siihen asti, kunnes löydän tämän kultakimpaleen yritän tehdä kaikista muista työtehtävistäni mahdollisimman mielekkäitä ja pitää myös mielessä, että on ok, että työ on vain työtä, jossa käydään palkan takia.
Lue myös:
Mitä jos Kari Aihinen olisikin ollut nainen?
Miksi rahasta ja palkasta puhuminen on edelleen tabu?
2017 ja silti etätyöhön liittyy vieläkin nöyristelyä ja selittelyä