Kuinka onnelliseksi tullaan?
Asia, jota varmasti meistä jokainen jossain vaiheessa elämämänsä varrella kelailee.
Kun laittaa samat hakusanat Googleen, päätyy muun muassa vauva.fi:n sivuille – jep, näköjään kaikki tiet vievät sinne. Siellä kanssakäyttäjät neuvovat 25-vuotiasta tyttöä, joka potee masennusta ja yksinäisyyden tunteita. Niinpä, juurikin niitä jotka usein seisovat siinä onnellisuuden tiellä. Käyttäjät neuvovat tyttöä hakeutumaan harrastusten pariin, jättämään netissä roikkumisen ja miettimään millainen on tytön tämän hetkinen lähipiiri.
Mutta tarkoittaako se sitten, sitä että kaikki, jotka eivät ole yksinäisiä tai masentuita ovat onnellisia? No ei, vaikka varmasti helpompaa se onnellisuuden tunteminen varmasti on, jos näitä teemoja ei joudu käsittelemään.
Olen itse pyöritellyt omaa onnellisuutta lähestulkoon koko elämäni. Kehitin siihen jopa pienen rituaalinkin. Muistan, kun lapsena joku opetti, että jos poskelta löytyy ripsi, niin se pitää puhaltaa ja toivoa jotain mitä oikein kovasti haluaa. Jossain vaiheessa toive toeutuu. Tätä olen siitä lähtien soveltanut, noh, lähestulkoon kaikkiin toiveisiin jota minulla on ollut. Teini-iässä toiveena oli se tietty poikaystävä, vähän vanhempana opiskelupaikka, vielä vähän vanhempana työpaikka. Kaikki tulivat enemmän tai vähemmän toteen.
Olin niin vakuuttunut ripsieni tehosta (don’t ask what I eat for breakfast), että siinä vaiheessa, kun elämästä ei tuntunut löytyvän mitään hyvää, aloin taas puhaltelemaan ripsiäni ja toivomaan yhtä asiaa: voisinpa olla onnellinen.
En nyt muista, kuinka monta ripseä siinä puhallettiin ja pitikö niitä jossain vaiheessa alkaa ihan repimäänkin ( tehostaakseni taikaa tietty), mutta uskokaa tai älkää, jossain vaiheessa löysin itseni elämäntilanteesta, jossa olin todella onnellinen. Itseasiassa niin onnellinen, että niin yhtäjaksoista onnen tunnetta en ole kokenut elämässäni, en tätä ennen, enkä sen jälkeen.
Nyt olen taas elämässäni siinä tilanteessa, jossa nimenomaan mietin: kuinka onnelliseksi tullaan?
Vaikka en halua vähätellä ripsieni tehoa ( of course not!) niin onko onnellisuus(kin) asia, minkä voi päättää ja mitä kohti alkaa tiedostamattaan menemään, kun sen suuren toiveen on vihdoin laittanut liikkeelle, vaikka sitten vaan niiden ripsien avulla?
Näillä sanoilla ja fiiliksillä, päätän alkaa taas onnelliseksi. Katsotaan mihin matka vie (ja onko minulla enää ripsiä jäljellä). Ripsien puhalluksen ohella haluan jakaa kolme muutakin hyväksi todettua vinkkiä, jotka ovat auttaneet onnellisuuden ”etsinnässä”.
Avoid negative people
Kuulosta simppeliltä, mutta on itseasiassa vaikeampaa, kuin voisi luulla. Onko lähipiirisi sellainen, joka vetää sinua alaspäin vai nostaa ylöspäin? Voiko monen vuoden kestäneen ystävyyden päättää, jos se ei enää ole sitä mitä elämältä haluat? Uskallatko olla itsekäs ja sanoa ääneen, mitä haluat vai lähdetkö mukaan mielistelyyn ja toisten tunteiden varomiseen, vain siksi, koska niin kuuluu tehdä ollakseen ”hyvä ihminen” ja koska muiden mielestä niin on oikein tehdä? Siinäpä mietittävää.
Matkusta
Helpoin tie onneen: matkustus. Kun pääsee hetkeksi pois omasta kuplastaan, niin johan alkaa happi ja veri liikkumaan päässä. Kun tutustun uuteen paikkaan ja uusiin ihmisiin, niin omat huolenaiheeni, eivät tietenkään häviä, mutta ne voivat saada aivan toisenlaiset raamit. Kun näkee maailman kauneuden ja erilaisuuden, ei ole aikaa olla onneton, kun haluaa vain ahmia kaikkea sitä kauneutta ja hyvän olon tunnetta sisäänsä. Matkustamiseen liittyy myös jo pelkästään niin paljon käytännön asioiden miettimistä, että se väkisinkin vie ajatukset muualle.
Kuuntele
Aina painotetaan kuuntelemaan omaa sisintä. Such a fuckin boring cliché. Mutta niin totta. Oman itsensä kuunteleminen vaatii järjetöntä rohkeutta. Mistä tietää onko oikeassa vai vaan tunteidensa, hormonien tai jonkun muun vietävissä? Niinpä, ei mistään. Mutta jostain se ääni kuitenkin vaimeasti huutelee ja se kannattaa alkaa ottamaan tosissaan. Ennemmin tietty liian aikaisin, kuin liian myöhään.