Kuulumisia
Pahoittelut blogihiljaisuudesta ystävät. Blogivuosi 2018 on lähtenyt vähän nihkeästi käyntiin – niinkuin itseasiassa on lähtenyt koko 2018. On ollut vaikeaa löytää energiaa kirjoittamiseen ja kun omaan tyyliin ei kuuluu kiiltokuvaelämän eläminen, niin on tuntunut myös vähän vaikealta tulla tänne kirjottelemaan niitä näitä tai muuten vaan jaarittelemaan.
Haluan pitää tämän blogin as aitona as possible ja sellaisena, että en koe velvollisuutena kirjoittaa tänne, vaan nimenomaan palan halusta kirjoittaa tänne.
Anyways, pikalomalta saatu energia hävisi yhtä yllättäen, kuin tulikin ja viime viikot on menny ihmetellessä, että kuinkas tässä nyt näin kävi. Oikein puhkuin energiaa lomalta palatessa, tiedättekö sen ”minua ei kuulkaas estä mikään”-asenteen, no sellainen oli lomalta palatessa, mutta jonnekin se katosi.
Noh, syitähän siihenkin löytyy. ”Mitä sitä elämällään tänä vuonna tekisi”-ajatukset ja unettomat yöt ja siihen päälle vielä vähän sydänkipuja (aka rakkaushuolet – olen katsonut viime viikkoina Metsoloita (!!) Areenasta, niin jäi tuo sydänkivut päälle) niin eipä ihmekään, että energian perään on täytynyt vähän huudella.
Mutta onneksi ei ole mitään mitä ei aika parantaisi, joten kai se tämäkin vie vain aikansa ja nyt täytyy vain olla lempeä itselleen ja kipuilla sydänkivut pois alta ja löytää taas se kadoksissa ollut energia.
Onneksi ainut pysyvä asia elämässä on muutos ja tämäkin vähän nihkeämpi ajanjakso on jonkin ajan päästä muisto vain. Nyt ajattelin laittaa hetkeksi vaaleanpunaiset lasit päähän ja katsella elämää niiden läpi.
