Sanoin heipat pitkäaikaisille ystävilleni ja oloni on parempi, kuin vuosiin

Elämä on valintoja. Syötkö terveellisesti vai epäterveellisesti? Laitatko säästöt poikimaan sijoituksiin vai käytätkö ne kuun lopussa vaikka itsesi palkitsemiseen? Lähdetkö joogatunnille, koska olet sellaisesta maksanut vai joogaatko kotona, koska se vain tuntuu kaikin puolin paremmalta ratkaisulta?

Olen sitä mieltä, että aina voi valita. Oli kyse sitten ihan mistä vaan. Valintoihin vaikuttavat toki myös muutkin asiat, kuin vain oma päätös asiasta, mutta silti; aina voi valita. 

Olen tätä asiaa miettinyt paljon myös ystävyyssuhteissa. 

Antakaas kun kerron. Perheestä sanotaan, että sitä ei voi valita, mutta ystävät voi. Juuri sen takia uskon, että meille on todella vaikea katkaista suhdetta ystäviimme, koska onhan se ollut aikoinaan meidän oma valinta. Kun aikoinamme valitsimme alkaa ystäviksi jonkun ihmisen kanssa, onko oikein myös valita nyt toisin ja päättää ystävyys, omasta tahdosta? Kuulostaa jotenkin äkkiseltään raa’alta lihatiskimeiningiltä. Noh, kun tästä ajatuksesta on päässyt eroon, ei se valinta enää niin vaikeaa olekaan.

Kaiken muun lisäksi ystävyyteen liittyy niin paljon antamista ja ottamista, että jossain vaiheessa voi tulla sellainen fiilis, että onko minulla ”oikeutta” irroittautua tästä ystävästä, kun hän on kuitenkin seisonut rinnallani, silloin kun olen ollut hädän hetkellä. Olemmehan läpikäyneet niin monta surun ja ilon hetkeä. Kun ystävyys alkaa ahdistaa ja tuntuu, että oma luonne ja mieli muokkautuu liiaksi ystävän mielen mukaan, saattaa ne omat fiilikset sivuuttaa, koska hei ”onhan se kuitenkin mun ystävä”.  Noh, ohjenuora 1) ystävyyden ei mielestäni koskaan tulisi tuntua työltä ja siltä, että joudut jatkuvasti miettimään teetkö nyt asioita oikein, väärin, väärinpäin vai oikeinpäin. Ei ole vääriä tai oikeita mielipiteitä, on vain mielipiteitä. Ei ole olemassa ihmisiä jotka tekevät koko ajan väärin tai koko ajan oikein, on vain ihmisiä jotka tekevät ja elävät, kuten itse parhaaksi näkevät. 

Itse olin tilanteessa, jossa vuosia mietin, miten olen kasvanut ihan eri suuntaan, kuin pitkäaikaisemmat ystäväni. Mielipiteeni, elämäntyylini ja haaveeni olivat aivan päinvastaiset ystävieni kanssa. Löysin itseni tilanteesta, jossa huomasin mielisteleväni niitä ihmisiä, jotka olivat tunteneet minut pisimpään ja joiden luulin tuntevan minut parhaiten. Tziisus kuinka väärässä olinkaan! Meni kauan tajuta, että meille on vuosien myötä kehittyneet aivan erilaiset persoonat ja enhän minä ole kenenkään muun seurassa tuollainen ja miksi juuri näiden ystävien näkeminen tuottaa suunnatonta ahdistusta – jossain siis mättää. Ja pahasti. 

Ohjenuora 2) jos ystävyys ahdistaa, puhu siitä. Jos viesti ei mene perille tai saat aikaan paskamyrskyn (jolloin viesti on todellakin osunut ja uponnut), vain koska olet kertonut fiiliksistäsi: nosta kytkintä ja lähde. Voi kuulostaa raa’alta, mutta ei ole väärin kertoa fiiliksistään ja etsiä niihin ratkaisua. Ei ole myöskään väärin huomata kasvavansa, muuttuvansa ja kehittyvänsä. Jos se on eri suuntaan, kuin ystävilläsi ja yhteistä ymmärrystä ei vain löydy, miksi jäädä hakkaamaan päätä seinään. Kiitos kaikesta ja näkemiin. 

Ja lopuksi ohjenuora 3) ole rohkea. Kuuntele itseäsi. Sinä itse tiedät parhaiten mitä olet käynyt läpi ja missä seisot tälläkin hetkellä. Ystävät voivat kyllä neuvoa sinua, mutta esimerkiksi syyttely ja tuomitseminen oman heikkouden kustannuksella on hyvin kaukana ystävyydestä. Ystävän ”hylkääminen” voi epäilyttää ja tuntua vaikealta (ja pitääkin tuntua, jos se on ollut jollain tavalla merkityksellistä), mutta en myöskään jäisi parisuhteeseen, joka tuottaa minulle enemmän surua, kuin iloa, miksi siis jäisin sellaiseen ystävyyssuhteeseen.