Jos sinulla tai läheiselläsi on hoitamaton mielialahäiriö, lue tämä

Terveisiä työkyvyttömyyseläkkeeltä. Minun oli tarkoitus palata työmarkkinoille maaliskuun 2020 alussa. Toisin kävi, voimat eivät vielä riittäneet. Sairauspäivärahaa myönnetään 300 päivän ajalle, joten olen nyt määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä (josta puhutaan myös kuntoutustukena) tammikuun 2021 loppuun.

Jatkoaika tulee tarpeeseen. Koin tänä(kin) keväänä lievän hypomanian ja siitä seuranneen uupumuksen. Ensin olin pettynyt itseeni, sillä olin luullut jo tunnistavani esioireet ja osaavani puuttua niihin. En käsittänyt mikä meni pieleen, sillä olin ollut touhukas, mutta en kohtuuton – ja silti uuvuin.

Sitten tajusin: en voi monitoroida tuntemusta, jota minulla EI OLE. Sairastumisen yhteydessä minulta hävisi normaali väsymyksen tunne, jonka avulla kohtuullista toimeliaisuuden tasoa voi arvioida. Hypomaanisena en väsy ennen kuin uuvun niin pahasti, että toimintakyky romahtaa.  Se johtuu aivokemioista.

Oivallus oli hyvin tärkeä. Nyt tiedän, että mitä enemmän minulla vaikuttaa olevan ylimääräistä energiaa, sitä väsyneempi todellisuudessa olen. Oivallusta seuranneina päivinä ilmoitin monta kertaa ylpeästi puolisolle (yleensä ristiriitaisen pirteästi):

Ha! Minuapa väsyttää.

Aloitin vihdoin lääkityksen – ja muutos on ällistyttävä

Hermostuttava kysymys: miten ikinä pärjään työelämässä tämän sairauden kanssa, jos minulta puuttuvat tuntemukset, jotka sen säätelemisessä ovat keskeisiä?

No, en pärjääkään – en ilman lääkkeitä. Kaksisuuntaista mielialahäiriötä hoidetaan lääkkeillä, koska aivokemiaa ei voi hallita tahdonvoimalla. Ei vaikka olisi kuinka sisäisesti tarkkanäköinen ja vastuullinen. Nyt, yritettyäni ihan kaikkea muuta, voin vihdoin hyväksyä sen. 

Ensimmäisestä kokeilemastani tasaavasta lääkkeestä puhkesi jatkuva hikka. Ei tuntunut, hik, kovin tasaiselta, hik. Se myös häiritsi yöunia ja aiheutti voimakasta kuvotusta. En yrittänyt sinnitellä väkisin, vaan lopetin ensimmäisen päivän jälkeen.

Toinen lääke on muuttanut elämäni täysin. Se tehosi heti ensimmäisistä päivistä alkaen.

1. Tunteet ovat tasaantuneet. Ne eivät ole kadonneet – edelleen itkettää, naurattaa, inspiroi ja vituttaa, mutta nyt palaudun niistä nopeasti ja lähes automaattisesti. Kipeät muistot tekevät yhä kipeää, mutta enää niihin liittyvä tunnekuohu ei hautaa minua alleen kuin tsunami.
2. Nukun paremmin ja herään levänneenä. Huom. en tarmoa puhkuen, vaan raukean levänneenä. Samalla kehoon on alkanut kertyä voimaa ja jaksan taas liikkua. Myös normaali väsymyksen tunne on palannut ja sen ansiosta osaan lopettaa toiminnan ajoissa.
3. Henkinen ja fyysinen olo on kaiken kaikkiaan levollisempi kuin kertaakaan sairastumisen jälkeen. Mahdollisesti levollisempi kuin ikinä. Olen ollut yli vuoden sairauslomalla, mutta vasta nyt aivoni ovat lepotilassa. Aiemmin ne kävivät jatkuvasti ylikierroksilla. Kaikkein oudointa (ja kuntoutumisen näkökulmasta ehkä tärkeintä) on ollut pystyä istumaan aloillaan ahdistumatta.

En olisi ikinä uskonut, että yksi pilleri iltaisin voi muuttaa elämän tällä tavalla. Kolmessa viikossa olen yhtäkkiä saanut takaisin sen  Sonjan, joka olin ennen sairastumista.

Lääkeannokseni on hyvin pieni, mutta se riittää, sillä minulla on paljon  lääkkeettömiä keinoja, joiden avulla ehkäisen hypomaniaa. Pienen annoksen ansiosta myöskään sivuvaikutuksia ei juuri ole.

Päätös lääkityksen aloittamisesta on jokaisen henkilökohtainen prosessi. Halusin jakaa myönteisen kokemukseni, sillä olin aiemmin itsekin äärimmäisen epäluuloinen (ja pelokas) lääkkeiden suhteen.

Nyt olen hyvin kiitollinen. Minulla on ensimmäistä kertaa vahva tunne, että kaikki on vielä mahdollista – sairaudesta huolimatta. Pikku hiljaa.