Il Teatro Greco

Taorminan kaupunki on pullollaan historiallisia nähtävyyksiä, (kirkkoja on melkein jokaisessa kadunkulmassa!) mutta niistä tunnetuin lienee antiikin ajoilla alkunsa saanut amfiteatteri. Teatteria kutsutaan Kreikkalaiseksi teatteriksi ja antiikin aikoihin siellä on esitetty niin tregedioita kuin komedioitakin.

tumblr_inline_mpv7symbIa1qz4rgp.jpg

 

Teatterin perustukset (Teatterin tarkkaa rakennusaikaa ei tiedetä, mutta Kreikkalaiset perustivat ensimmäisen siirtokuntansa Naxokseen vuonna 735 eKr)  ovat antiikin Kreikkalaisten rakentamat, mutta sittemmin Roomalaiset laajensivat teatteria ja paikka onkin kuulemma toiminut mm. gladiaattorinäytösten areenana, huh!

 

tumblr_inline_mpv7ttNUAU1qz4rgp.jpg

 

Teatteri on yhä aktiivisessa käytössä ja siellä järjestetään joka vuosi suuret elokuvafestivaalit, useita konsertteja sekä se toimii yhä oopperan näyttämönä! 

 

tumblr_inline_mpv84i1upv1qz4rgp.jpg

 

Vahingoksemme meidän lomamme aikaa teatterissa ei ollut mitään ohjelmaa, mutta meillä kävi tuuri: osuimme paikalle juuri, kun seuraavalla viikolla esitettävän oopperan orkesteri sekä kuoro harjoittelivat! Voin sanoa, että teatterin akustiikka on vieläkin ihan mieletön!

 

tumblr_inline_mpv85aALSa1qz4rgp.jpg

 

tumblr_inline_mpv85q4vwR1qz4rgp.jpg

 

Päälle kiskaisin pari kesää sitten ostamani Sisleyn kimonomaisen tunikamekon, varmasti yhden helpoimmista kesävaatteista. Se rypistyy laukussa vain hiukkasen ja on päällä unelmankeveä ja ilmava!

 

 

tumblr_inline_mpv86ar3J71qz4rgp.jpg

 

Kuten ehkä edellisistä postauksista ilmeni, Taormina on korkealla! Teatteri sijaitsee kaupungin vierellä ja tietysti vielä hieman korkeammalla, joten näkymät ovat melkoisen mielettömät: vasemmalla kimaltaa upea, kirkasvetinen Joonianmeri ja oikealla siintää Etnan taivaita halkova, sumupeitteinen huippu.

tumblr_inline_mpv8bxmGY01qz4rgp.jpg

tumblr_inline_mpv8cdHYMK1qz4rgp.jpg

tumblr_inline_mpv8cqjtNP1qz4rgp.jpg

 

Teatterin takana on pieni, kaunis olivilehto ja kuinka ollakaan -näköalatasanne!

 

tumblr_inline_mpv8dvOoXn1qz4rgp.jpg

tumblr_inline_mpv8e9sHaX1qz4rgp.jpg

tumblr_inline_mpv8emCCCA1qz4rgp.jpg

 

Toinen seurueesta sentään uskaltaa nojata kaiteeseen, toinen tyytyi ottamaan kuvia, kröhöm, hieman kauempaa :D

 

tumblr_inline_mpv8gdKPLL1qz4rgp.jpg

 

Kaktukseen kaiverrettu rakkaudentunnustus! Toivottavasti suhde ei ole yhtä piikittelyä?

 

tumblr_inline_mpv8i2BoSU1qz4rgp.jpg

tumblr_inline_mpv8ipBJJ91qz4rgp.jpg

tumblr_inline_mpv8j8zgE31qz4rgp.jpg

tumblr_inline_mpv8k2Dy4U1qz4rgp.jpg

tumblr_inline_mpv8kmqRp01qz4rgp.jpg

 

Aurinko alkoi laskea pilareiden taakse ja nälkä alkoi kurnimaan matkalaisten masussa.

Jos satut olemaan Taormiinassa, kannattaa katsastaa teatterin tarjonta, esitys noissa maisemissa ja tuolla akustiikalla on varmasti unohtumaton elämys!

 

-Janica, johon iski parantumaton matkakuume

Muoti Oma elämä Matkat Päivän tyyli