Onnellisuudesta
Viime aikoina olen miettinyt paljon onnellisuutta.
Ystäväni vietti kuukauden Intiassa Ayurveda Yoga -retriitissä. Siellä koko retriittiä pyörittävän työntekijäkoneiston ainoa tarkoitus oli tehdä siellä aikaansa viettävät henkilöt onnelliseksi. Ayurvedan ajatuksiin kuuluu, että ihmisen kuuluu olla onnellinen; hänen täytyy tehdä kaikkensa ollaakseen sitä ja sen on oltava elämän ylevin, ainoa merkitsevä pyrkimys.
Aamut retriitissä alkoivat ennen auringonnousua. Ensimmäinen tehtävä harjoitus tuli suorittaa heti herättyä; oli istuttava sängyn laidalla ja ajateltava pelkkiä kauniita ajatuksia (jos itse joutuisin heräämään tuohon aikaan edes viikon ajan, veikkaan, ettei päässäni pyörisi kovin montaa ihanaa ajatusta) näin päivälle oli taattu hyvä alku.
Olen nyt yrittänyt aloittaa aamuni ajattelemalla hyviä ajatuksia. Asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi. (Väsyneenä se on muuten huomattavan vaikeaa)
Suurin onnentuoja elämässäni ovat ehdottomasti ihmiset. Keskustelut, uusien näkökulmien saaminen, uusien asioiden oppiminen, näkeminen jonkun toisen silmin. Rakastan sitä, kun joku jaksaa kertoa minulle, kuinka hän näkee maailman varsinkin, jos sillä toisella on erityinen ja erilainen näkökulma kuin omani on.
Tuntuu, että toisten kanssa keskustellessa olen enemmän olemassa ja olen parempi ihminen. Parasta on kuitenkin ehkä se, että erotessa tuntuu siltä, että jäi kertomatta vielä ainakin sata asiaa ja kuulematta ainakin ihan yhtä monta.
Rakastan polkupyörääni tolkuttoman (=liian) paljon, rakastan kun se vie minut sujuvasti, pehmeästi ja nopeasti kaikkialle, kauppaan, leffaan, ystävän luo merenrantaan. Punainen ihana polkupyöräni antaa tuulen heiluttaa hiuksia ja helmaa, saa minut tuntemaan itseni vapaaksi Rakastan myös ihan liikaa kameraani. Melkein kaiken muun minulta saisi viedä – vaikka vaatteet päältäni – mutta älkää koskeko noihin kahteen.
Ja rakastan kauneutta! Hymyjä, jotka ulottuvat silmiin asti! Sitä, kun joku innostuu ja sen innostumisen aallon voi tuntea, vaikka istuisi toisella puolella pöytää. Ja rakastan tanssimista, kirjoja, jotka saavat ajan ja paikan katoamaan, juoksemista, onnistumista, yrittämistä, nauttimista!
Suurin onnentuoja saattaa siis olla rakkaus. Rakkaus ja uteliaisuus elämää kohtaan, loppumaton tiedonjano, kauneudenjano ja elämänjano.
-Janica
PS.
Isotätini hautajaisissa oli vieraana aivan mahtava mies! Pappa oli ylittänyt jo kahdeksannen kymmenentensä, mutta pilke hänen silmäkulmassaan ei varmasti ollut vanhentunut sitten teini-iän. Mies flirttaili kaikelle mikä saattoi olla hiukankin hameväkeä muistuttavaa ja hän teki sen niin sulavasti, kun noin pitkällä kokemuksella ikinä vaan voi! Hän on minun idolini! Ja aina kun synkkyys meinaa vallata minut, ajattelen tuota pappaa.
Illan keskustelun innoittamana mietin, minkä kappaleen tahtoisin soivan hautajaisissani. Vastaus on linkkinä tuossa alla. (Ensimmäinen ajatus oli Pearl Jamin Alive, koska minusta olisi hauskaa huudella haudan takaa Yeah, I´m still Alive, mutta kukaan ei taitaisi kestää vitsiä)
http://www.youtube.com/watch?v=QYEC4TZsy-Y
Luulen, että lopulta elämä tuntuu vain yhdeltä, pitkältä kauniilta, täydelliseltä päivältä, joka vietit parhaiden tyyppien kanssa. (Ja tuo piano! Nuo Viulut!)
(Ja äiti älä nyt huolestu tästä, mulla on kaikki hyvin, olen 31 ja olen onnellinen!)