Joskus täytyy eksyä ihan hirmuisen monta kertaa, jotta voi löytää itsensä.
Rakas päiväkirja!
(Minun tekisi mieli aloittaa vieläkin jokaikinen blogipostaus ja päiväkirjamerkintä näin!)
Terveisiä Unkarista! Vietin siellä kaksi melko vähäunista yötä ja kaksi intensiivistä päivää, nautin jokaikisestä hetkestä ja hengenvedosta.
Ensimmäisenä aamuna otin avaimet ja laukun, suljin kauniin oven takanani ja avasin monta vielä kauniimpaa edessäni. Budapest ympärilläni kiiruhti töihin. Ilmassa tuoksui vastaleivottu leipä, raitiovaunut huristivat ohitseni, nainen lakaisi katua, jossain kulman takana naurettiin.
Olin onnellinen. Vahva. Itsenäinen.
Kokonainen.
Tunsin itseni löytöretkeilijäksi; ensimmäistä kertaa olin rantautunut ihan uudelle minä -mantereelle. Rohkeasti astelin eteenpäin, yhä syvemmälle ja katselin ympärilleni. Kaikki näytti niin herkältä ja kauniilta silmieni läpi katsottuna! Maailma oli sama, mutta kokoajan uusi. Tunsin suurta rakkautta tätä uskomatonta kokemusta kohtaan; minun elämäni! (Mihin kaikkialle se tämän löytöretkeilijän vielä viekään!)
Tartuin muutamaan hetkeen; nappasin ne kiinni ilmasta, vedin luokseni, maistelin, haistelin, silittelin. Pidin hetken niitä kämmenien sisällä, vaalin, hellin ja sitten päästin ne taas karkuun. Hetkiä ei ole tarkoitettu kahlittavaksi, tajusin. Niinkuin ei ketään ihmisiäkään.
Täytyy olla kaksi erillistä, jotka vain välillä kohtaavat.
Kaksi eheää. Kaksi kokonaista. Kaksi toisiaan tukevaa. Kaksi olemassa olevaa. Ja kahdesta ei koskaan voi tulla yhtä, voi tulla vain yhteys. Ja minäkin, minun sieluni on aina villi ja vapaa, ei se sovi lukkojen taakse.Sen täytyy saada rakastaa ja pettyä, itkeä ja nauraa, eikä se enää koskaan saa kadota. Sen täytyy saada olla minun omani ja juuri tämän näköinen, kokoinen ja kaltainen.
Nostin käden suojaamaan silmiäni auringolta, ylitin tien. Pystyn muistelemaan kaikkea vanhaa suurella rakkaudella, mutta ymmärrän myös sen, että seikkailijoiden on aina välillä rohkaistuttava ja jatkettava matkaa. Heille elämä on suuri, mahtava löytöretki ja jokaisen kulman takana odottaa jotain uutta ja ihmeellistä. Jokaisen kulman takana on koko maailma. Ja seikkailijan suuri sydän kaipaa rinnalleen toista yhtä rohkeaa sydäntä, sellaista joka ei koskaan pelkäisi rakastaa.
Eikä sille vaan voi mitään, jos on sattunut syntymään seikkailijaksi.
Kuvat: Anu Lehtonen
Kuten huomaatte, kävin paratiisissa kiipeilemässä puissa, kiitos mahtavalle matkaseuralle, Anu (RAKAS YSTÄVÄ!), Jari ja Pikkuruinen Leinu-neiti (jonka ansiosta sain olla lomalla itseni lisäksi myös mm. heppa, kenguru, seepra ja jättiläisvauva). Ja kiitos sydämelliselle Leenalle, jonka talolla ja viinitarhassa (!!!) saimme vierailla! Minun on täytynyt tehdä aika paljon oikein, kun minulla on näin upeita ystäviä ja seikkailukumppaneita! KIITOS!
-Janica