Heräämisiä ja runoja.

Eilen aamulla heräsin runo mielessäni.

Siinä se oli, valmiina kirjaimina silmäluomillani, kuvana.

Ei se ollut kovin kummoinen runo, kertoi ihmissuhteista ja lakanoista, mutta ihmeellistä oli, että näin sen valmiina.

Olin siis uneksinut runon. 

 

Sitten niitä tuli toinenkin.

(Ja kolmas!)

Kaikki keskeneräisiä, pikkuruisia ja vähän kai surullisia, juuri sellaisia kuin minä nyt. 

 

—

Raivostuessamme me muutuimme

liinavaatteiksi

Minä olin valtava rakkaudettomuuden 

lakana

Valkoinen, hiljainen ja rutussa

—

Me menimme rullalle ja vaikenimme

Eikä kumpikaan ollut valmis

ripustamaan ongelmiamme narulle

kaikkien nähtäväksi

—

Salaa käperryttiin itseemme

liinavaatekomeron hämärässä 

niin kauan

ettei mikään tuulettaminen enää auttanut

poistamaan kaikkea tätä

pölyä

—

 

(Aina kun ahdistaa, yritän kuvitella itseni tänne!,Seisomaan muurille lämpöiseen päivään, tuulettumaan Balaton -järven turkoosinsinisen veden äärelle. Hetkeen, jolloin olin huolista vapaa ja sydämeni täyttyi onnella ja rakkaudella! Ja minä pyydän; antakaa minun uneksia kauniimpia runoja; helpottavampia ja toiveikkaampia, uudempia.)

 

-Janica