Kanna minua, seikkailu!
Olin todella pieni, kun tajusin joskus kuolevani ja menettäväni kaikki rakkaani.
Muistan vieläkin kristallinkirkaasti sen hetken, kun se ajatus iski. Ryntäsin saunaan halaamaan kiuasta sytyttävää äitiä. Itkin lohduttomasti ja pelkäsin ihan kamalasti.
En muista ollenkaan mikä ajatuksen laukaisi, oliko minulle tapahtunut jotain, oliko joku kertonut jotain.
Yhtäkkiä kuolema vaan oli kaikkialla. Jokaisena yönä se asui makuuhuoneen nurkassa ja katsoi minua sieltä syvälle silmiini.
Siitä alkoivat painajaiset.
Ja siitä alkoi myös tarinankerrontani.
Aina kun heräsin pahaan uneen, herätin vanhempani (raukat, sori!) ja sepitin heille sadun. Jatkoin painajaisen aloittamaa tarinaa, mutta keksin sille onnelllisen lopun. Kerroin satuja, kunnes pystyin jälleen nukahtamaan, kunnes tarina oli valmis ja sillä oli ”happy forever after”
Siksi kai vääjäämättä uskon onnellisiin loppuihin ja tarinoihin, jotka päättyvät hyvin.
Toisinaan oli todella, todella vaikeaa pelastaa painajaisteni uhrit. Muistan joutuneeni välillä pinnistämään koko pikkutytön mielikuvitukseni äärimmilleen, jotta sain unieni uhrit pelastettua.
Mutta aina se onnistui, ennemmin tai myöhemmin.
Teen tätä ihan samaa vielä aikuisenakin, opetan mieleni aina hädän hetkellä näkemään tulevaisuuteen ja kuvittelemaan onnellisen lopun. Epätoivon hetkinä mielikuvitukseni kantaa minua reppuselässä ja yrittää viedä minua kohti toiveikkaita ajatuksia.
Nyt olen näyttänyt itselleni kevään.
Pienen kodin, jossa on puulattiat ja joka kylpee aamuisin valossa.
Olen nähnyt itseni villasukat jalassa istumassa patjan reunalla toisessa kädessä teekuppi ja toisessa kirja, jota vain puolihuolimattomasti silmäilen.
Olen nähnyt puihin ilmestyvät hiirenkorvat. Olen nähnyt sydämiä kännykän näytölllä ja jonkun pitävän – ihan varovarovasti – kädestäni kiinni.
Olen nähnyt itseni onnellisena.
Ja joku kantaa minua läpi tämän kaiken.
Minulla on tuuli hiuksissani ja kasvoillani asuu hymy.
Kuvat: Anu Lehtonen
(Kuvissa mahtavan ystäväni Anun pikkuinen Leinu -neiti, jonka hilpeässä, pelottomassa seurassa sain seikkailla Unkarissa!)
-Janica