Kiitos.

Täytyy välittää kiitokset teille kaikille.

Olette lähettäneet minulle aivan ihania, toiveikkaita viestejä! Kannustaneet, nostaneet pystyyn, kun olen ollut kaatumaisillani tai romahtamaisillani. 

Ystävät! Olette täyttäneet päiväni halauksilla ja hymyillä ja iltani naurulla ja tanssilla ja teenjuonnilla. 

Te tutut ja tuntemattomat siellä ruutujenne takana! Ystäväni, lukijani! Tuhannet kiitokset teille, olette laittaneet itsenne likoon ja olette antaneet minulle niin paljon.

Toisinaan mietin mistä kaikesta blogissa voi kirjoittaa. Mitä kaikkea voin kertoa ja etenkin kuinka paljon on liikaa. Kun aloitin kirjoittamaan, päätin, että tämä on minun päiväkirjani ja lupasin itselleni olla avoin, haavoittuva ja aito. Se ei aina ole helppoa. Varsinkin kun käyn nyt läpi sellaisia asioita elämässäni, joita en ole tottunut käsittelemään ja asioita joita en koskaan, ikinä ennen, ole kertonut kenellekään. 

Kun laittaa sormet näppäimistölle ja huomaa muutaman minuutin päästä itkevänsä niin paljon, ettei erota kirjaimia toisistaan tietokoneen näytöllä, tietää olevansa vaikeiden asioiden äärellä. 

Ystävät! Te olette olleet minulle niin ihania! Olen saanut ihan mahtavia viestejä, kannustavia tekstejä, voimaa antavia musiikkivideoita ja ihanaa rakkaudentäyteistä energiaa! Toivo ryöppyää välillä päälleni niin voimakkaasti, että tunnen seisovani onnen vesiputouksessa! Kiitos lähettämistänne ajatuksista, olen saanut ne kaikki ja niiden rakkaus ympäröi minua! Se tekee suojamuureja ja sulkee minut kauniiseen, sateenkaaren väreissä kimaltelevaan, onnen saippuakuplaan.

Kupla on vielä herkkä särkymään, joten olen ihan paikallani, hiirenhiljaa. Nautin, katselen ja kuuntelen ja yritän nauttia sekä laittaa kaiken tämän hyvän kiertämään. 

Jossain edessä häämöttää aurinkoinen tie, en tiedä mihin se johtaa ja koska pääsen kulkemaan sitä eteenpäin, mutta tiedän, että se on olemassa.

Ja yritän ymmärtää, että tällä nimenomaisella hetkellä sen tiedon on oltava tarpeeksi.

-Janica