Taide, mitä varten?

Vincent van Gogh, Auringonkukat (1888).

 

Muutaman postauksen sisällä on jo varmaan tullut selväksi, että rakastan lukemista. Blogien lukeminen kuuluu myös tähän intooni. Seuraan niin ahkerasti kuin vapaa-aikani antaa periksi muutamia blogeja ja on ihana yhtyä tai olla yhtymättä bloggaajien teksteihin ja kuviin. Eeva Kolun blogi Kaikki mitä rakastin kuuluu näihin seuraamiini blogeihin. Pidän kovasti miten Eeva kirjoittaa rennolla otteella elämän pienistä asioista ja arkisista puuhista. Reilun viikon takainen postaus  Menolippu, pisti minut ajattelemaan ja se on sitkeästi jäänyt mieleeni, joten ajattelin ottaa asian puheeksi bloginkin puolella.

 

Eeva sai isältään joululahjaksi museokortin. Hurraa, minäkin sain äidiltäni museokortin joululahjaksi! Oli jo aikakin, että Suomeen saataisiin tällainen vuosikortti. Julistan, että nyt aion käydä ehdottomasti enemmän museoissa, samalla tavalla Eeva sitä julistaa postauksessaan.

 

”Nyt voin poiketa vaikka vain vartiksi jos sattuu kävelemään ohi, jos haluaa siirtyä hetkeksi tästä maailmasta toiseen, pitää pienen breikin tai käydä yksinkertaisesti hengittelemässä Kiasman ilmaa.”

 

Edward Hopper, Excursion into philosophy (1959).

 

Ylhäällä oleva lainattu lause on Eevan. Mutta mitä tapahtuu jos taide ei olisikaan ”toinen maailma”, mitä jos Kiasmassa olisikin ”sama ilma kuin muualla”? Taideopiskelijana tämä tapa nähdä taide pisti rajusti silmääni. Mielestäni juuri tämän kaltainen taiteen mystifiointi tekee taiteesta vaikeasti lähestyttävän, ehkä elitistisen, vain pienelle ryhmälle avautuvan erikoisuuden. Sitä se mielestäni ei kuitenkaan ole. Toki jokainen voi tulkita taidetta eri tavalla. Maailmaan mahtuu myös monenkaltaista taidetta, myös sitä joka kuljettaa meidät toiseen maailmaan, mutta muistutan että kaikki taide ei kuitenkaan ole sitä. Mielestäni taide on kommunikoinnin väline ja se on usein myös vahvasti kytköksissä yhteiskuntaan tai ympärillä olevaan maailmaamme. Taiteen kautta voimme nähdä itsemme, voimme ymmärtää ympärillä oleviamme, näemme erilaisia näkökulmia yhteiskuntamme tilasta tai ihan vain arkisista asioista. Taide on keskusteluun osallistumista. Taide on ääni.

 

Mitä jos katsoisimme kuvataidetta samalla tavalla kuin luemme kirjaa? Tai samalla tavalla kuin katsomme elokuvaa? Tai kuten kuuntelemme musiikkia? Emme eristäisi sitä täysin sen hämäävän ’valkoisen kuution’ sisään, vaan tulkitsisimme rohkeasti mitä näemme, tai miten koemme jonkin tietyn teoksen. Vaikka taiteilijalla olisi ties mitä konsepteja teostensa takana, tärkein kokemus syntyy siitä, kun katsoja tulkitsee teosta juuri omasta näkökulmasta, eikä siihen vaadita tieteellistä kirjallisuutta tai matemaattisia kaavoja taustalle. Siihen tarvitaan ainoastaan omat aistit, kokemukset ja mielenkiinto elämän tulkitsemiseen. Mitäpä jos vain rentoutuisimme taiteen edessä?

 

Barbara Kruger, Untitled (I shop therefore I am) (1987).